On vuosi 1989 ja Stavangerin nuoria ei innosta ollenkaan opettajansa tapaan Berliinin muurin murtuminen vaan se, että Mathias Rust Band on saanut ensimmäisen keikansa lämppärinä paljon nimekkäämmälle porukalle. Jarle (Rolf Kristian Larsen) harjoittelee kavereidensa kanssa innolla, mutta sitten luokalle tulee kesken vuoden Yngve (Ole Christoffer Ertvaag) eikä Jarle ole enää ollenkaan varma onko Katrine (Ida Elise Broch) se oikea. Äidin ongelmat, kaverit ja bändi jäävät sivuun kun Jarle ihastuu. Mutta tunteiden käsitteleminen ei ole helppoa ja kaikki menee yhtäkkiä solmuun.
Oih! Kuin katsoisi menneisyyteensä! Stavanger 1989 ja Laukaa samoihin aikoihin eivät juuri eroa toisistaan. Minä olin tosin yksi luokkani nörteistä, joten samastun elokuvassakin sivuosaan. Mathias Rust ja Berliinin muurin murtuminen kiinnittävät elokuvan vahvasti aikaansa, kuten myös ne kammottavat vaatekappaleet, joihin erityisesti naiset on kääritty. Päähenkilön johdattelevin sanoin: Internetiä ei vielä ole, mutta on juppien aikakausi ja pojilla on takatukka. 🙂 Mies joka rakasti Yngveä oli todellinen nostagiapläjäys ja luulenpa, että moni ikäpolvestani tunnistaa ajan myös.
Mies joka rakasti Yngveä (Mannen som elsket Yngve) ei käsittele oikeastaan ollenkaan homoseksuaalisuutta tabuna muuten kuin subjektiivisen kieltämisen kautta. Elokuvan kulminaatiopiste on hirmuteko vailla vertaansa. Yhdessäkään tällä sivustolla arvioimassani elokuvassa ei itsensä ja tunteidensa hyväksymisen vaikeus johda niin julmaan väkivaltaan kuin tässä. Haukoin henkeäni kuin kala kohtausta katsellessani. Pohjoismaisen elokuvan suurien tunteiden käsittelyn odotetaan olevan jurottamista ja humalassa paikkojen hajottamista. Tässä elokuvassa tuon pitkäveteisyyden korvaa länsieurooppalaisesta elokuvasta tutumpi huutaminen ja tappeleminen kavereiden kanssa. Isänmurhakin saadaan mahdutettua mukaan. Olin äärimmäisen positiivisesti yllättynyt elokuvasta. Kouluarvosana 9.