Samuel Vimes on joutunut viimein antautumaan Sybilin tahtoon ja edessä on kahden viikon loma Ramkinien tilalla maalla. Mutta poliisit ovat hyviä löytämään rikoksia ja loputtomalta tuntuvien seurapiiriteehetkien ja -päivällisten lomassa Vimes haistaa palaneen käryä. Julman silpomisen uhri on peikkotyttö mutta paikalliset pitävät peikkoja vain tuholaisina. Eivät kuitenkaan aivan kaikki ja peikkoja puolustaneen sepän kadotessa samaan aikaa jahti alkaa.
Avainsana: peikot
Virginia Lewis (Kimberly Williams-Paisley) on vakuuttunut, että hän on vain tavallinen ihminen eikä hänelle koskaan tapahdu mitään erikoista. Hän asuu isänsä (John Larroquette) kanssa New Yorkin Central Parkin laidalla vain siitä riemusta että hänen isänsä raataa vuorotta talon isännöitsijänä. Virginian äiti on häipynyt tytön ollessa pieni. Matkalla töihin ravintolaan Virginia törmää pyörällään kultaiseennoutajaan, joka osoittautuu yllättäen kirjoitustaitoiseksi. Ravintolaan ilmestyy saman iltana miesasiakas, jonka jutut tulevat ulos hyvin rasvaiseen tyyliin, mutta tihkuvatkin verta hyvin susimaiseen tapaan. Samaan aikaan Virginian isä joutuu hyvin rumien ja vahvojen öykkäreiden kovistelemaksi. Kaikki nämä tapahtumat liittyvät yhteen ja pakomatka vie Virginian ja isän yhdeksään valtakuntaan jossa sadut tulevat todeksi.
Tolkienia totta kai!
”Montas kertaa olet lukenut Taru sormusten herrasta”, kysyi kaveri haastavasti.
Piti hetki miettiä vastausta ennen kuin sanoin: ”Kolmesti…”
”HAH! Minäpä oon lukenu sen neljästi”, ilkkuu kaveri ennen kuin saan lauseen loppuun.
”…suomeksi ja yhtä monta kertaa englanniksi”, lopetan lauseeni.