Kategoriat
Elokuva-arviot

Arizona Sky (Jeff London, 2008)

Jake (Blaise Embry / Eric Dean) ja Kyle (Kyle Buckland / Jayme McGabe) ovat kasvaneet yhdessä Arizonassa ja heistä on tullut parhaat kaverit. Nyt Jake muuttaa pois koska hänen isänsä on saanut työpaikan kaupungista. Viimeistä iltaa vietetään tähtien alla pickupin lavalla nukkuen ja yhteydenpitoa vakuutellen. 18 vuotta myöhemmin Jake kärsii orastavista sydänkohtauksen oireista kun viimeisin tuotanto ei mene suunnitelmien mukaan. Hänen ystävänsä kannustavat häntä ottamaan vapaata ja niipä Jake palaakin arizonalaiseen pikkukaupunkiin etsimään rakastamaansa miestä.

Arizona skyn yhtymäkohdat Brokeback Mountainiin ovat räikeän selviä. On kuitenkin vaikea kuvitella, että tällä elokuvalla olisi tehty paljon rahaa genderen jatkajana. Teemat ovat samat: Keski-Länsi, lehmipojat, erämaa, kielteiset asenteet ja vuosien ajanjakso. Elokuva pyörii paljon dialogin ympärillä mutta se on varsin mekaanisesti näyteltyä. Teema on romanttinen, mutta lavastus on sille vastakohtaisen realistinen. On sääli, että Arizona skytä ei tehty paremmalla ohjaajalla ja näyttelijöillä, sillä tarinasta olisi voinut saada hyvänkin elokuvan. Kouluarvosana 7.

Lisää elokuvasta Internet Movie Databasestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *