Kirjoitin kesäkuussa 2008 blogin siirtymästäni pääasialliseksi Linux-käyttäjäksi Ubuntu 8.04 julkaisun myötä. Päivitettyäni eilen sekä työ- että kotiläppärini juuri ilmestyneeseen Pop OS versioon 22.04, tuumin että olisi hyvä hetki päivittää näkemystäni Linuxin kypsyydestä valtavirran työpöytäkäyttöön.
Ubuntun puolivuosittainen julkaisurytmi tarkoittaa että olen varmaankin ehtinyt nähdä ja käyttää yli 25:tä versiota siitä vuosien varrella. Ubuntu on nähnyt vuosien varrella merkittäviä muutoksia työpöytäympäristössään ja käyttöliittymässään. Minä pidin Unity-työpöytäympäristöstä aika tavalla ja harmittelin kun siitä luovuttiin. Pian tuon muutoksen jälkeen ilmestyneiden versioiden varhaiset Gnome-johdannaiset eivät todellakaan olleet mieleeni. Vuodet ovat nähneet myös Ubuntun muuttumisen itsenäisen jakelun lisäksi lukuisten muiden tuottajien siihen perustuvien johdannaisten koodipohjaksi.
Vuoden 2019 kääntyessä 2020:ksi olin saanut tarpeekseni erityisesti pitkän tuen Ubuntu-versioiden hitaasta uusien ohjelmistokehityksen merkkipaalujen käyttöönotosta ja Nvidian näytönohjainten ajurien kanssa usein ilmenneistä ongelmista. Pahimmillaan nuo ongelmat johtivat 2-3 päivän jaksoihin joissa päivityksen jälkeen läppärin käynnistyminen oli epävarmaa ja jouduin tekemään vianselvittelyä ja -korjaamista Google-hakujen tukemana suppeasta käynnistysympäristön komentorivistä käsin.
Ensimmäinen kokeiluni Linux-jakelun vaihtamisesta vuosien jälkeen vei minut lyhyeksi aikaa kokonaan toiseen haaraan Linux-sukupuuta, Arch-perustaiseen Manjaroon. Manjaron jatkuva päivitysmalli on selvästi erilainen kuin Ubuntulla. Muutaman kuukauden käytön jälkeen totesin etten pitänyt siitä miten työpöytäympäristöni oli jatkuvassa muutoksen tilassa ja luovuin Manjarosta.
Testailin kevyesti useampaa vaihtoehtoa, ainakin Elementary OS, jokin Cinnamon-pohjainen Ubuntu-johdannainen, Zorin ja Pop OS olivat muistitikuillani testattavina. Minua Elementaryn omppumaisuus ei viehättänyt ollenkaan enkä keksinyt Cinnamonin hienoutta Gnomeen verrattuna. Aika nopeasti tykästyin Pop OS:n. Sekä Manjaro-kokeilu että tämä testailu ajoittuivat jo vaiheeseen jossa olin pystynyt erottamaan työ- ja kotiläppärit erillisiksi laitteiksi; niinpä pystyin testailemaan kotona Ubuntu-ympäristöni töissä pysyessä vakaana. Siitä, tapahtuiko testailu Lenovo Y520:n vai tämän nyt kotikäytössäni olevan Asus FX506L:n aikaan, en ole varma. Käytettyäni Pop OS:ää kotiläppärilläni ehkä noin vuoden päätin asentaa sen myös uudelle työläppärilleni uusiessani sen pari kuukautta sitten Samsung Book Proon.
Pop OS on mielestäni erinomainen kompromissi jatkuvuuden vakautta, brändäävää hiomista sekä nopeaa uusien ohjelmistokehityksen edistysaskelien käyttöönottoa. Nvidian näytönohjaimen erillisajurit toimivat saumattomasti kehittynyttä virranhallintaa myöten ja vaihdot työskentelyn tarpeiden ja akun varaustason mukaan tapahtuvat katkaisematta toimintaa. Työpöytäympäristö miellyttää minua ja monin tavoin muokattavissa. Mahdollisuuksia erilaisiin työskentelytapoihin on niin paljon etten hyödynnä niistä kuin ehkä viidennestä.
Kotiläppärilläni arvostan sitä panostusta jonka System 76 on laittanut pelaamisen toimivuuteen Pop OS:llä. Pelihaluni ovat edelleen suhteellisen kevyitä raudalle, Civilization-brändin rinnalle ovat tulleet Stellaris, Crusader Kings ja Godhood, joten vaatimukseni eivät ole kovat.
Pelaaminen Linux-alustalla on ottanut vuosien varrella valtavia harppauksia. Markkinoita ovat laajentaneet Valven Steam OS, Proton -kehitystyö, Lutris ja Vulcan -kehitys. Samaan aikaan pelitalojen himo omistaa käyttäjänsä ja kahmaista osansa heidän datastaan on tuonut markkinoille heidän omat pelien käynnistyssovelluksensa, jotka ovat usein Linuxilla pelaamiselle paljon suurempi päänsärky kuin itse pelit. Pelaaminen lakkasi kuitenkin olemasta syy jatkaa Windows-alustalla jo vuosia sitten. Pelien toimivuuden tilannetta Linux-alustalla voi tarkastella ProtonDB:stä.
Työläppärinäni toimi 7,5 vuotta Asuksen X550L jonka päivitin lopulta vain kahden vuoden välein huhtikuussa ilmestyviin pitkän tuen versioihin. Vaikka kannettavien tietokoneiden käyttöikä on noussut hulluimmista 2-3 vuoden uusintakierroista viiteen tai useampaan vuoteen, väitän että osansa pitkässä käyttöiässä oli myös Linuxin valinnalla käyttöjärjestelmäksi. Windows-käyttäjänä olisin todennäköisesti joutunut vaihtamaan koneen jo Windows 10:n tullessa versioksi. Asus tuottaa hyviä, teeskentelemättömiä läppäreitä joissa maksat vain tavarasta, et brändistä.
Microsoftin liiketoimintamallin uusiminen luopumalla kuluttajien Windowsista rahastamisella oli mennyt minulta oikeastaan kokonaan ohi. Käytän nykyään Windowsia oikeastaan vain huoltaessani ikääntyvien vanhempieni ja siskoni perheen koneita. Minua ei kertakaikkiaan lakkaa hämmästyttämästä se, miten Windowsin päivittäminen voi olla niin tolkuttoman hidasta. Toimenpiteet jotka pystyn tekemään missä tahansa tilanteessa Linuxilla 5 minuutissa ja yhdellä uudelleen käynnistyksellä kestävät Windowsissa lähes tunnin ja kaksi uudelleen käynnistystä. Huomaan yhä useammin myös joutuvani sanomaan etten tiedä kun joku kysyy neuvoa ongelmiin Windows-tietokoneen kanssa.
Linux-tietokoneita on edelleen erittäin vaikea löytää. Marketeissa niitä ei varmasti ole, eikä niitä harvinaistuvista elektroniikkakaupoistakaan löydy. Jopa Verkkokauppa.comista ne loistavat poissa olollaan. Pientä muutosta markkinoille ovat tuoneet Chromebookit joiden taustalla on lopulta Linux vaikka sitä ei käyttäjä oikeastaan näekään. Chromebook on kuitenkin niin pilvisidottu ratkaisu että sitä ei voi verrata itsenäisillä kokonaissovellusasennuksilla toimivaan Linux-jakeluun perustuvana läppäriin. Dell, System76 ja monet sen kaltaiset pienet toimittajat tuottavat Linux-läppäreitä mutta niihin liittyy kaksi ongelmaa: ne ovat yli 2,5 tuhannen euron eliittimalleja ja niitä ei tuoda Suomen markkinoille. Erityisesti toisen koulutusasteen läppäreiden tarve ja koulutustakuu ovat kuitenkin tuoneet markkinoille Linux-pohjaisia ratkaisuja jotka totuttavat nyt lukiota tai amista käyviä Linux-ympäristöön.
Kirjoitin jokin aika sitten yrityksestäni välttää työläppärini uusiminen ottamalla käyttöön Samsungin tablet-tietokone työhommia varten. Tuo kokeilu osoitti että Android-pohjainen tablet-työskentely ei ainakaan vielä täysin mahdollista niitä hommissa joita minä teen. Ongelma sillä puolen on Android-sovellusten yksinkertaistamisessa joka on liiallista kaikkien asioiden hoitamiseksi niillä. Tuohon verrattuna Linux-pohjainen läppäri on ylivertainen vaihtoehto.
Mitkä sitten ovat kipupisteitä joiden ylittäminen on vielä mahdotonta Linuxia työpöytäkäyttöjärjestelmän käyttäville?
- Bluray-levyjen toistaminen
Tätä varten hankin älytelevisiooni erillisen laitteen. Bluray on tekijänoikeuksilla rikastuvien viihdeyritysten väline jota ei voi suljettujen osiensa vuoksi tuoda ollenkaan avoimen lähdekoodin järjestelmiin. - Varmennekorttien käyttäminen
Vaikka sinulla olisi varmennekortinlukija läppärissäsi, ei ole todennäköistä että löydät sille Linux-sovelluksen. Viimeksi, pari vuotta sitten, katsoessani ainoastaan Fujitsu tuotti tällaista sovellusta joillekin varmennekorteille mutta vaikka kortti toimisi sen kanssa, juurivarmenteiden asentaminen vaatii niiden ymmärtämistä ja käsin asentamista. - Näppäimistön taustavalo
Asus TUF F15:sta näppäimistön taustavalo-ongelmien selvittely paljasti miten älyttömän moninainen ja sekava on se ratkaisujen määrä joilla näppäimistöjen ja koteloiden taustavalot tuodaan emolevyille. Tämä johtaa edelleen hirvittävään kirjoon niissä tavoissa joilla tuo raudan alin ajuri- ja ohjelmistokerros voidaan toteuttaa. Ainakin kolmelle erilaiselle ohjelmistoreitille on olemassa suhteellisen kattavia ratkaisuja mutta nämä ohjelmapaketit eivät pääsääntöisesit kuulu Ubuntun tai muiden jakelujen omiin ohjelmistokirjastoihin vaan ne on haettava, käännettävä ja ylläpidettävä itse tyypillisesti Githubista. Ei todellakaan mikään valtavirran ratkaisu. Tämä lienee toki pääsääntöisesti pelaajien ja muiden yöeläjien ongelma. - Jotkin kehittyneet virranhallintajärjestelmät
Samsung Book Pro:n hankkiminen oli ensimmäinen tämän polven läppäri jota olen käyttänyt. Windowsissa varsin sliipattu ja hiottu kokonaisuus, joskin hyvin tarpeettomalla ohjelmistolla turvotettu, sisältää kehittynyttä virranhallinta-automatiikkaa akun keston pidentämiseksi. Tämän polven, tai ainakin valmistajan, läppäri hyödyntää ilmeisesti paljon niitä tekniikoita joilla matkapuhelinten ja tabletien akkujen käyttöikä on saatu säilymään näyttöjen koon kasvaessa. Nuo ympäristöt ovat kokonaan valmistajan käyttöjärjestelmän käsissä joten vastaavaa avoimuutta ajureissa ja laiteohjelmistoissa kuin läppäreissä odotetaan, ei ole ollut tarpeen kehittää. Tämä voi aiheuttaa ongelmia kun kehittyneet laitteistotason koodiin perustuvat virranhallintaratkaisut toimivat ilman ohjelmistokytkentää käyttöjärjestelmään. Merkkejä tästä näin kun jouduin pari kertaa tien päällä ottamaan repun selästäni ja sulkemaan läppärini kokonaan sen herättyä omia aikojaan unestaan ja ruvettua siksi kuumumaan pehmusteiden keskellä voimakkaasti. - Miracast / WiDi
Chromecastin rinnalla, ainakin markkinajohtaja LG:n älytelevisioissa vakiona, esiintyvä Miracast/Wifi Direct kuvansiirtotekniikka on vielä heikosti tuettu Linuxissa. Gnome Network Displays -hanke yrittää paikata tätä ongelmaa mutta on vielä kiikkerä, suppea ja vaatii käsin asentamista ja ylläpitoa. Jos siis on tarve saada läppärin näyttö siirrettyä kokoustilassa tai olohuoneessa älytelevisioon langattomasti, vaihtoehdot ovat investoiminen Chromecastiin tai opettelu ja kiroilu. Chromecast toimii täysin ongelmitta.
14 vuoden aikana kaikenlainen pahantahtoinen toiminta verkossa on vain laajentunut ja kehittynyt. Tietokonevirukset eivät enää ole se päähuolenaihe mutta haittaohjelmat ovat muuttaneet luonnettaan paljon vakavammiksi. Tietojenkalastelu ja käyttäjien yksityisyyden haavoittuvuus ovat nyt ykköshuolet. Linux-käyttäjänä en ole turvassa jälkimmäisiltä kovin paljon paremmin kuin Windows-käyttäjätkään mutta yhtään haittaohjelmaa en ole vuosien varrella nähnyt, eikä minun siksi ole tarvinnut tietää mitään tietoturvaohjelmista tai ottaa niitä järjestelmääni hidastamaan.
Lopulta olen tässä vaiheessa sitä mieltä että yksinkertaisten tarpeiden ja osaamisen käyttäjille Linux-tietokone on valtavan paljon parempi vaihtoehto kuin Windows. Tällä tarkoitan eläkeiän ohittaneita ja vielä lapsikäyttäjiä. Linux-ympäristö tarjoaa kaiken tarpeellisen jokapäiväisiin tarpeisiin eikä sisällä ollenkaan niin paljon uhkia kuin Windows-ympäristö. Ympäristön yksinkertaistaminen ja turhan roskan poistaminenkin ovat paljon helpompia. Vähempitehoinenkin laite kestää pidempään. Pelaamisen tarpeet eivät hetkessä vie nuorta Windowsiin ja yliopisto-opinnotkin – luovia ja tekniikan aloja lukuunottamatta – pystyy todennäköisesti suorittamaan täysin Linux-laitteella. Vain työelämässä on sellaisia erityisohjelmistotarpeita joiden tyydyttämiseen tarvitaan Windows- tai Mac-ympäristöä, eikä niitäkään läheskään kaikilla. Kotikäyttöön Linux on koska tahansa otettavissa oleva vaihtoehto.