Russell (Tom Cullen) ja Glen (Chris New) tapaavat perjantai-iltana kapakassa. Russell on kaatokännissä ja Glen pelastaa hänet päätyen sänkyyn Russellin kanssa. Aamu alkaa kummallisesti kun Glen käynnistää pienoisnauhurin ja vaatii Russellia kertomaan nauhalle mitä hän ajatteli nähdessään Glenin ja mitä hän halusi yöllä tapahtuvan. Numeroita kuitenkin vaihdetaan ja paskamaisen työpäivän jälkeen Russell tapaa Glenin uudelleen. Seuraan hyvin huumeinen ja hiukan viinainen yö vaikka molemmat jo tietävät että ihastus ei voi johtaa vain sydän suruun Glenin lähtiessä maasta viikonlopun päätteeksi.
Moneskohan hyvin lyhyen ajanjakson kuvaus tämä on katsomissani tuoreissa homoleffoissa? Jotenkin minusta tuntuu että niitä on tehty 2000-luvulla monta. Weekendissä pisti alusta asti silmääni se miten suomalaiselta monet asiat näyttivät: katunäkymä bussipysäkkeineen, bussi, metro ja ratikka, kännykät ja ihmisten pukeutuminen. Monet asiat ovat kyllä myös äärimmäisen brittiläisiä, mutta alempi keskiluokka lienee samanlaista kaikkialla.
Elokuvan promokuvissa kivalta näyttäneiden päähenkilöiden parrat alkoivat kiusata minua leffan mittaan. En ole koskaan ollut parran ystävä ja nämä siivottomat turilaat toistensa kimpussa eivät olleet kivoja. Koska elokuva ei ole hypnoottisen mukaansa tempaava vaan enemmänkin tylsiä puhuvia päitä, tämä on ongelma. Realistinen lyhyt romanssi ei tarinanakaan ole erityisen viehättävä. Ainoa merkittävä kipinä syntyy päähenkilöiden erilaisuudesta. Kouluarvosana 7.