Kategoriat
Elokuva-arviot

The Blossoming of Maximo Oliveros (Auraeus Solito, 2005)

Maxi (Nathan Lopez) on 12-vuotiaana hyvin feminiininen homopoika. Hän asuu Manilan slummissa isänsä ja kahden veljensä kanssa. Vaikka perhe ympärillä ei kyseenalaistakaan Maxin tapaa olla ja ilmaista itseään, muille ihmisille se on pilkan aihe. Pilkan mennessä liian pitkälle Victor (J.R. Valentin) – kirkasotsainen ja komea nuori poliisi – pelastaa Maxin, joka ihastuu häneen. Tästä ei hyvä seuraa, sillä Maxin perheen elanto tulee kaikenlaisesta pienestä vilungista ja varkaudesta.

The Blossoming of Maximo Oliveros (Ang pagdadalaga ni Maximo Oliveros) on varsin tylsä ja turhanpäiväinen. Realistisesta tyylistään ja hetkittäin komeasta visuaalisuudestaan huolimatta se ei juonellisesti oikein koskaan puhkea kukkaan. Juonta yritetään rakentaa Maxin kokeman ristiriidan ympärille, mutta rooli on liian vaikea nuorelle/ lapsinäyttelijälle ja käsikirjoituksessa mahdollisesti oleva idea ei välity katsojalle. Elokuvan musiikki on jotenkin tyypillistä, mutten oikein saa kiinni missä tuotessa elokuvassa on samanlaista – filipiiniläistä elokuvaa kun on vähän tarjolla. Elokuva ei ole mitenkään välttämätöntä nähtävää ja kouluarvosana jääkin 6:een.

Lisää elokuvasta Internet Movie Databasestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *