Tero KankaanperäMarkku Myllykangas kirjoitti 23.7. varsin purevasti ja osuvasti jumalanpilkan vanhanaikaisuudesta. Vapaa-ajattelijoiden ja uskovaisten kissanhännän veto rikosilmoitusten ja tutkintapyyntöjen kautta on todella naurettavaa, mutta osoittaa hyvin, kuin ajastaan jäänyt rikoslakimme sisältämä jumalanpilkka on.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen kanta seurakuntalehtien jakoon on mielestäni hyvin perusteltu. Siinä kun Juhani Happonen ihmettelee kantaa, minä ihmettelen Happosenkin mainitsemien oikeusoppineiden kritiikkiä päätöstä kohtaan. En voi olla näkemättä arvostelijoiden sortuvan juuri päinvastaiseen puolueellisuuteen asiassa kuin mistä Happonen Jukka Lindstedtiä syyttää. Apulaisoikeusasiamiehen kannanotto on yksi ensimmäisiä ratkaisuja, jotka antavat perustuslakiin sisältyvälle ns. negatiiviselle uskonvapaudelle todellista merkitystä. Lakia on toistaiseksi sovellettu uskonnottomuutta syrjien ja tuota negatiivista uskonvapautta vähätellen.
Stimuluksessa 1/2004 Pekka Ryhänen pyhittää yhden heteroseksuaalisen naisen ja yhden heteroseksuaalisen miehen välistä avioliittoa parhaana kasvuympäristönä lapselle. Samalla Ryhänen kyseenalaistaa mies- ja naisparien soveltuvuutta vanhemmiksi. Osana lainsäädäntötyötä perheen sisäisen adoptio-oikeuden antamiseksi virallistetuille mies- ja naispareille Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi viime vuonna mietinnön ”Lapset ja rekisteröity parisuhde”. Mietintö sisältää lastenpsykiatri Tytti Solantaustan ansiokkaan katsauksen sateenkaariperheiden lapsiin kohdistuneesta tutkimuksesta.
Hanna Happosen kirjoituksessa Stimuluksessa 10/2003 sekoittuvat kritiikki Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen toimintaa kohtaan ja kielteinen kanta parisuhteensa virallistaneiden mies- ja naisparien oikeuteen adoptoidan lapsia lähipiiristään. Minä en ole oikea henkilö vastamaan SYL:n hallituksen puolesta, mutta näen kirjoituksessa sumeaa logiikkaa, johon en voi olla tarttumatta.