Tuntematon musta nuori mies ilmestyy verta vuotavana Flanin (Donald Sutherland) ja Ouisan (Stockard Channing) ovelle New Yorkin 5. avenuella juuri kun nämä ovat voitelemassa parin miljoonan välirahoitusta ystävältään (Ian McKellen). Puheliaan miehen tarinoista käy ilmi että hän on Flanin ja Ouisan lasten opiskelukaveri ja Sidney Poitierin poika, Paul (Will Smith). Ikimuistoisen illan päätteeksi Flan ja Ouisa tarjoavat Paulille yösijan. Aamulla Ouisa kuitenkin löytää Paulin sängystä toisen miehen kanssa mennessään herättämään tätä ja Paul hoitoineen tulee heitetyksi ulos. Hiukan myöhemmin Flanin ja Ouisan ystävien kertomuksesta omasta hämmästyttävästä kohtaamisestaan tuntemattoman nuoren miehen kanssa löytyy niin monta yhtymäkohtaa, että heille valkenee kyseessä olevan sama nuori mies molemmissa tapauksissa. Havainnostaa alkaa purkautua valheiden vyyhti, jota selvitellään koko elokuvan ajan.
Aivan käsittämättömästi Moni kakku päältä kaunis -nimiseksi suomennettu Six degrees of separation on alunperin John Guaren näytelmäkäsikirjoitus. Nimi viittaa teoriaan, jonka mukaan jokainen maapallon ihminen on yhdistettävissä toiseen keskimäärin viiden henkilön välityksellä siis kuudessa asteessa. Elokuvassa Ouisa pohdiskelee, että kysymys on noiden viiden väliin jäävän henkilön löytämisestä. Pohdinnan pistävät liikkeelle paljastukset siitä, miten Paul on kyennyt jymättämään niin monia ihmisiä. Guaren käsikirjoituksen sanotaan popularisoivan kuuden asteen teoriaa, mutta minusta se on paremminkin oppitunti sosiaalisesta manipuloinnista (social engineering). Sekään ei kuitenkaan ole elokuvan pääteema, joksi minä nostaisin heräämisen luokkaeroihin. Homoseksuaalisuus jää vähäiseksi sivujuonteeksi.
Six degrees of separation lienee Will Smithin varhaisia töitä ja poikkeaa selvästi hänen myöhemmin tekemästään aivottoman räiskekomedian linjasta selvästi. Kolmen muun pääosan esittäjän ollessa järeimmän kaliiberin näyttelijöitä, suoritus on varmasti ollut kova haaste ja merkittävä työ uran tuossa vaiheessa. Vakava roolisuoritus onnistuu kuitenkin varsin hyvin.
Moni kakku päältä kaunis on huoliteltua ja runsasta englanninkieltä, joka menettää tekstityksen varassa katsottuna valtavasti sisällöstään. Monet tärkeät vivahteet jäävät kokonaan huomaamatta kahden rivin tekstissä. Elokuvan päähenkilöiden ollessa Paulia lukuunottamatta kaikkien 50-70-vuotiaita, sen toinen sukupolvi, edellisten lapset, ovat nuoria aikuisia. Minua risoi melkoisesti se järkyttävän vahva vihamielisyys ja irtisanoutumisen tarve, jota rikkaiden jälkeläisten kuvattiin vanhempiaan kohtaan tuntevan. Sen pohdinnasta löytyy kuitenkin syvyyttä elokuvaan, josta sitä ei muutenkaan puutu. Kouluarvosana 8.