Näin viime viikonloppuna Hämeenlinnan teatterin Tom of Finland -musikaalin Verkatehtaalla ja se on todella upea! Matkalla Hämeenlinnaan ystäväni kysyi, ”miksi Tom of Finlandin piirroksilla oli niin suuri vaikutus?” Kysymys johti pitkään introon Tom of Finlandin tarinaan jonka tuumin olevan parempi julkaistavaksi kuin mikään arvio musikaalista – vaikka voisin siitäkin puhua pari kolme tuntia helposti. Aion itseasiassa nähdä sen vielä uudelleen, niin hyvä se oli. Mutta miksi Touko Laaksosen ”likaisilla pikku piirroksilla” oli niin voimakas vaikutus?
Toukohan alkoi piirtää jo poikana mutta hyvin vähän hänen piirroksiaan ennen 1950-lukua on säilynyt sillä hän itsekin tuhosi niitä. Taiteilijanimi Tom of Finland on peräisin vuodelta 1957 kun töitä alkoi ilmestyä Physique pictorialissa. Tästä olen kirjoittanut aiemmin Toukon satavuotissyntymäpäivän blogina ja suosittelen katsomaan Beefcake-elokuvan jos löydät sen jostain. Physique pictorial ja sen kaltaiset julkaisut olivat ainutkertainen mahdollisuus julkaista Toukon piirrosten kaltaista sisältöä. Suomessa ei tuona aikana mitään tällaista kanavaa ollut; olimme tuolloin hyvin eristynyt maa josta kulttuuriset tuotteet eivät olisi voineet saavuttaa maailman mainetta. 1970-luvun alkaessa asetelma kuitenkin kääntyi: Euroopan liberalisoituminen (pornon ja homoseksuaalisuuden kriminalisointien purut) avasi markkinat jotka painoivat ja myivät Tom of Finlandia ympärimaailman. Erityisesti Tanska, Alankomaat, Ruotsi ja Länsi-Saksa olivat keskeisiä.
Yhdysvallat, jossa työt alkoivat ilmestyä, oli puritanistisen puhdistuksen kourissa. Kommunisti- ja homovainot jahtasivat ihmisiä valtion hallinnossa ja piirsivät demonisoitua kuvaa homoseksuaaleista maanpetokseen helposti taivutettavina raukkoina. Tästä kertovat Lanvender scare ja Fellow Travelers. Sairausleima oli voimissaan ja homoseksuaalisuuden nähtiin kuuluvan psykiatrialla hoidettaviin ongelmiin. Yhdysvallat oli vahvasti psykologisen inversioteorian maaperää: homoseksuaalinen halu nähtiin normaalin seksuaalisen vietin kääntymänä luonnottomaan. Sairausleimasta ja sen purkautumisesta kirjoittaa Olli Ståhlström ”Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu” -teoksessa. Tuo vuosikymmen on myös amerikkalaisen kulttuurihegemonian nousukiitoa ja Production Code ja Comics Code varmistivat ettei elo- tai sarjakuvissa esitetty aviorikoksia, valkoista orjuutta, avosuisia suudelmia tai sodomiaa. Kirjapainotkaan eivät halunneet tulla tiedetyiksi pornon painajina. Yhdysvaltain postilaitoksella on vieläkin tuolloin voimassa ollut kielto: mitään pornografista ei saa kuljettaa. Kaikki tämä loi hyvin ahdistavan ja alistavan ilmapiirin jossa Toukon piirrokset tarjosivat iloisen ja häpeämättömän tavan nähdä itsensä. Monet miehet kuvaavat sekä Beefcakessä että Ilppo Pohjolan Daddy and the muscle academy -dokumentissa kuinka he tunnistivat itsensä sellaisina kuin halusivat olla ensimmäistä kertaa saadessaan käsiinsä pienpainatteen jossa Tom of Finlandin miehiä esiintyi.
Tilanne ei ollut sama Pohjoismaissa, Länsi-Euroopassa tai muualla. Lähimpänä amerikkalaista ankeutta olivat ehkä juuri Suomi, Iso-Britannia ja Itäblokin maat. Karukosken Tom of Finland -elokuva viittaa Toukon Euroopan matkoihin jo ennen piirrosten julkaisemista Yhdysvalloissa ja Toukon kirjeistä koottu ”Salaisuuksin suljettu” kertoo niistä laajemmin. 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alkupuolella näitä matkoja oli paljon. Touko sai paljon vaikutteita selvästi liberaalimmasta ja suuremmasta Länsi-Saksasta ja Alankomaista. Euroopassa oli jo tuolloin nahkahomojen alakulttuuri ja baareja tai klubeja joilla miehet tapasivat. Touko ei luonut nahkahomoa vaan popularisoi ja fantastisoi sen.
Ranska kulki aivan omia polkujaan queer-teoreetikkojen kirjoitusten jälkimainingeissa ja Tom of Finlandin piirrosten miehiin suhtauduttiin epäillen konformistisena tyylikulttuurina jollaiseksi se oli San Franciscossa muuntunut. Japanin kuvat saavuttivat varhain ja siellä syntyi yhdysvaltainkaltainen identiteetti- ja tyylimurros mutta se vääntyi japanilaiseen tapaan lopulta hyvin toisenlaiseksi. Vanhoissa siirtomaissa, kuten Etelä-Afrikassa, entisten siirtomaaisäntien jälkeläiset ja maan alkuperäiset asukkaat saattoivat tulla aivan toisenlaisista homoseksuaalisuussuhteista ja käsitellä ilmiötä eri tavoin. Erityisesti Välimeren maissa ja Latinalaisessa Amerikassa homoseksuaalisuuskäsitykseen vaikutti selkeä jako aktiiviseen ja passiiviseen rooliin seksissä, ei niinkään inversioteoria. On siis pidettävä mielessä että identiteettimurros ja tyyliesikuva erkanivat ja tuottivat hyvin erilaista suhdetta Tomin piirroksiin kun ne levisivät. Se mitä elokuvat, dokumentit ja musikaali tavoittavat on amerikkalainen näkökulma.
Suomi itse on hupaisa luku tässä historiassa. Taiteilijan kotimaassa vain pieni homomiesten vähemmistö tunsi Tom of Finlandin, MSC Finlandin prätkähomot henkilökohtaisestikin, mutta suuri valtaväestö ei ollut ikinä kuullut hänestä eikä nähnyt hänen töitään. Suomen sarjakuvaseuran Puupäähatun myöntäminen Touko Laaksoselle 1990 nosti Tom of Finlandin ensimmäisen kerran iltauutisiin ja tietoisuuteen Suomessa. Elettiin kuitenkin vieläkin aikaa ennen Internetiä ja tieto meni monelta ohi.
Hämeenlinnan Tom of Finland -musikaali piirtää taiteilijan elämäntyön identiteettimerkityksen parhaiten näkemistäni teoksista. Musikaali on tehty pieteetillä; käsikirjoittaja ja ohjaaja ovat perehtyneet Toukosta julkaistuun ja kirjoitettuun laajasti ja syvällisesti. Ja ilmeisesti myös julkaisemattomiin lähteisiin: musikaali toistaa elokuvan desanttikohtauksen ja Toukon sisko Kaijan juonikaaren, joiden historiallisesta totuudellisuudesta en ole nähnyt lähteitä. Oletan että ne on löydetty jostakin dokumentaristeille, tutkijoille ja taiteilijoille avoimesta lähteestä.
Jos sinulla on pitkään aikaa valmistautua musikaalikokemukseen, suosittelen erityisesti Daddy and the muscle academyn ja Beefcaken katsomista. Karukosken elokuvan voi jättää sivuun, se ei tarjoa mitään merkittävää musikaalia enempää. Perinnön myöhempää analyysiä tarjoavat Antti Holman Munavangin laulu Imagesta ja Taschenin Tom of Finland XXL -kirjan alun esseet. Nauttiaksesi musikaalista et kuitenkaan tarvitse mitään näistä. Suosittelen lämpimästi matkaa Hämeenlinnaan.
Vastaa