Useimmilla yhdistyksillä ei ole velvollisuutta valita tilintarkastuslainmukaista tilintarkastajaa toiminnan pienimuotoisuuden vuoksi. Velvollisuuden täyttymisen ehdot löytyvät tilintarkastuslain 4 pykälästä. Joissakin tapauksissa yhdistyksen rahoittajat tai muu lainsäädäntö voi kuitenkin edellyttää tilintarkastusta hyväksytyn tilintarkastajan tai -yhteisön toimesta. Yhdistyslaki kuitenkin säätää (38 a §) myös pienimmille yhdistyksille toiminnantarkastusvelvollisuuden. Toiminnantarkastusinstituution perustaneessa yhdistyslain uudistuksessa annettiin siirtymäsäännöksiä joihin yhdistysten vastuuhenkilöiden on syytä tutustua.
Avainsana: laki
Kirjoitus julkaistiin Savon sanomissa 5.4. otsikolla Väärin perusteltu. Tätä kirjoitustani huomattavasti purevampi vastine Oskari Sihvoselta ilmestyi Savon sanomissa 5.4. mutta se poistettiin verkosta aamupäivän aikana.
Pentti Malin kirjoitus Savon sanomissa 3.4. on hirvittävä kokoelma virheitä, joista muutamia yritän tässä oikaista.
Yhdenvertaisuus on ihmisoikeus. Yksilön vapaus solmia parisuhde ja tulla tunnustetuksi osana sellaista kuuluu hyvin selkeästi yhdenvertaisuuden piiriin. Yhdenvertaisuus asettaa rajat vapaudelleemme: minun vapauteni raja on sinun vapautesi, en voi omia vapauksiani harjoittamalla rajoittaa sinun vapauttasi. Demokraattiset ja uskonnolliset perusoikeudet ovat yhdenvertaisuuden sovellutuksia ja siten alisteisia sille.
Sateenkaariperheiden vanhemmuudesta
Syksyn suuren ”homokeskustelun” sivulauseissa on ajoittain kyseenalaistettu mies- ja naisparien kelvollisuus vanhemmiksi. Väite on räikeässä ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa asiasta.
Toinen erä adoptiokeskustelua: 2-0
Eduskunta keskusteli jälleen eilen rekisteröityjen mies- ja naisparien oikeudesta adoptoida puolisonsa lapsia. Keskustelussa vanhoillis-fundamentalistinen kristillinen leiri heilutteli nuijaa (aikansa weapon of choice) mutta lakiesityksen puolustajilla oli terävämmät sanan säilät. Koska keskustelussa rinnastettiin edustamani ihmisryhmä eläimiinsekaantujiin ja pedofiileihin, katson oikeudekseni todeta, että keskustelussa pers-Pena lunasti eduskunnan tyhmimmän kansanedustajan tittelin ilmoille päästämällään paskasateella. Jos olisin ollut kansanedustajana eduskunnan istunnossa olisin myötähäpeälle herkkänä ihmisenä varmaankin tappanut itseni päästäkseni pois tilanteesta!
Sukupuolen oikeutuksesta
Petri Sipilä
Sukupuolitettu ihminen – kokonainen etiikka
Gaudeamus, Tampere 1998
Luin juuri uudelleen – kymmenen vuoden jälkeen – Petri Sipilä väitöskirjan ammattietiikan kurssin kirjareferaattia varten. Lumouduin jälleen selkeydestä, havainnollisuudesta, hauskuudesta ja luettavuudesta, jolla Sipilä kirjoittaa hyvin ajankohtaisesta, mutta vaikeasta aiheesta. Kirjoitin referaatin loppuun, että kirja on todennäköisesti vaikuttavin lukemani tietokirja. Jos minun pitäisi koota itseopiskelupaketti korvaamaan Setan koulutusta, se sisältäisi varmastikin tämän kirjan, aiemmin näillä sivuilla arvioimani Robert Aldrichin Rakkaus samaan sukupuoleen, Tarinatalon YLE:lle tuottaman Homo-Suomen historia dokumenttisarjan ja linkin ranneliike.netiin. Tämän Sipilän teoksen pitäisi jokaisen kansanedustajan tenttiä hyväksytysti ennen kuin heillä on oikeus äänestää yhdestäkään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevasta asiasta eduskunnassa! Sipilän kirja hahmottaa hienosti sukupuolen etiikkaa ja tarjoaa välineitä löytää oikeat vastaukset moniin ajankohtaisiin kysymyksiin kun tuntee omat arvonsa ja vähän ajattelee.
Suomen poliisi, Keskusrikospoliisi tarkemmin, pitää yllä listaa sivustoista, joiden se katsoo levittävän lapsipornoa tai linkittyvän tällaista materiaalia sisältäville sivuille. Tästä suodatuksesta on koko alkuvuoden puhuttu ja kirjoitettu paljon erityisesti verkossa. Vaikka tarkoitus on hyvä se ei voi pyhittää keinoja, varsinkaan kun varsinainen tavoite jää saavuttamatta.
Tämä on prosessiartikkeli, jota päivitän, täydennän ja muokkaan ajanmittaan. Kaikenlainen palaute on hyvin tervetullutta.