Syksyn suuren ”homokeskustelun” sivulauseissa on ajoittain kyseenalaistettu mies- ja naisparien kelvollisuus vanhemmiksi. Väite on räikeässä ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa asiasta.
Mies- ja naisparien sekä homo- ja lesboyksinhuoltajien perheitä on tutkittu jo liki 40 vuotta ja tutkimuksia on satoja. Aikainen tutkimus keskittyi oikeuslaitoksen tarpeisiin ja sillä on pyrittiin löytämään todisteita ennakkoluuloja vahvistamaan tai kumoamaan. Juuri näitä samoja ennakkoluuloja keskustelu meillä vilisee vielä tänäkin päivänä.
Sateenkaariperheitä koskevasta tieteellisestä tutkimuksesta on kaksi vapaasti verkossa saatavilla olevaa katsausta. Lastenpsykiatri, LKT Tytti Solantauksen suomenkielinen katsaus sisältyy Sosiaali- ja terveysministeriön ”Lapset ja rekisteröity parisuhde” työryhmämietintöön vuodelta 2003. Englanninkielisen on koonnut American Psychological Associationin asiantuntijaryhmä vuonna 2005. Ohuemmin tutkimusnäyttöä referoidaan myös viime vuonna ilmestyneessä Juhani E. Lehdon ja Camilla Koveron kirjassa ”Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana”.
Analyysi tutkimusnäytöstä muodostaa ennakkoluuloille murhaavan tieteellisen konsensuksen.
Homoseksuaalien vanhemmuus ei ole sen puutteellisempaa kuin heteroseksuaalien. Lasten persoonallisuuden kehityksessä, tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmissa ja psykiatrisessa sairastavuudessa ei ole eroa. Lapsen seksuaalisen kehityksen kolmella osa-alueella – sukupuoli-identiteetissä, sosiaalisessa sukupuolessa tai seksuaalisessa suuntautumisessa – ei ole merkittäviä eroja mies- tai nais- ja sekaparien lasten välillä.
Tutkimukset mies- ja naisparien perheistä asettavat vakavasti kyseenalaiseksi myös huoleen toista sukupuolta olevan vanhemman puutteesta yksinhuoltaja vanhempienkin osalta.
Sateenkaariperheisiin liitetty ennakkoluulo, että mies- ja naisparien lapsista tulee useammin homoseksuaalisia kuin sekaparien lapsista, paljastaa koko problematisoinnin asenteellisuuden. Kysymys on yleisestä homovihamielisyydestä, jonka vuoksi kasvamista heteroseksuaaliseksi pidetään ainoana oikeana tai ainakin ensisijaisena tavoitteena.
Homomiesten vanhemmuuteen kohdistettuun huoleen verhotaan usein myös huoli lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Sekin on täysin perusteetonta ja äärimmäisen loukkaava!
Ennakkoluulojen taustalla on hyvin puutteellinen ja sisäisesti ristiriitainen ajattelu seksuaalisuuden olemuksesta. Onkin varsin erikoista, miten halukkaasti media antaa tilaa tälle syrjivälle viharetoriikalle.
Suomen lainsäädäntö perustuu ihmisoikeusperiaatteelle, että vapauden rajoittamisen tulee perustua vahvaan ja kiistattomaan näyttöön rajoitettavan toiminnan vahingollisuudesta. Perhe- ja parisuhdelainsäädännön alueella tätä järkiperäisyyttä kalvaa kuitenkin kristilliskonservatiivisten arvojen syöpä.
Sateenkaariperheiden hyvän vanhemmuuden kyseenalaistamiselle ei ole näyttöön perustuvia perusteita vaan se on yksinomaan uskonnollisiin arvoihin perustuvaa syrjintää. Meillä ei siis ole mitään kestävää perustetta eriarvoistaa mies- ja naisparien tai homoseksuaalisten yksinhuoltajien perheitä. Seuraavan hallituksen tuleekin toteuttaa perhe- ja parisuhdelainsäädännön kokonaisuudistus jossa tämä yhdenvertaisuus toteutetaan kautta lainsäädännön.