Kategoriat
Vanhentuneet

Mikä kaikki onkaan pielessä poliisin lapsipornon suodatuksessa?

Suomen poliisi, Keskusrikospoliisi tarkemmin, pitää yllä listaa sivustoista, joiden se katsoo levittävän lapsipornoa tai linkittyvän tällaista materiaalia sisältäville sivuille. Tästä suodatuksesta on koko alkuvuoden puhuttu ja kirjoitettu paljon erityisesti verkossa. Vaikka tarkoitus on hyvä se ei voi pyhittää keinoja, varsinkaan kun varsinainen tavoite jää saavuttamatta.

Tämä on prosessiartikkeli, jota päivitän, täydennän ja muokkaan ajanmittaan. Kaikenlainen palaute on hyvin tervetullutta.

Tässä keskustelussa on tarpeen aina ensimmäisenä tehdä selväksi asemansa ja näkemyksensä lapsipornoon nähden. Minäkään en missään nimessä hyväksy minkäänlaista lasten hyväksikäyttöä, en seksuaalista, enkä muunkaanlaista. Lapsiporno on todiste tällaisesta hyväksikäytöstä ja todistusaineistona myöhemmin tuhottava kun se on tehnyt tehtävänsä oikeusjärjestelmässä. Lapsiporno on siis aina vääryys. Juuri tästä syystä haluan että poliisi pyrkii torjumaan lapsipornoa tehokkaasti.

Sensuuri on lähtökohtaisesti aina väärin. Sensuuria ei mielestäni voida käyttää epäilykseen perustuen ellei voida puhua erityisen painaviin syihin perustuvasta epäilyksestä.  Olen valmis hyväksymään sen, että jos muilla keinoin ei saada todistettavasti tai riittävällä varmuudella lapsipornon levittäjäksi tunnistettua sivustoa poistettua verkosta, on sensuuri tässä tilanteessa minusta sopiva keino rajoittaa ongelmaa. On syytä pitää kirkkaana mielessä, että nyt puheenaiheena oleva sensuuri ei ratkaise ongelmaa vaan hädin tuskin hoitaa oiretta. Haluan kuitenkin korostaa, että sensuuri on rikoksena aivan yhtä vakava kuin hyväksikäyttö. Sen käyttöä tulee säädellä erityisen tarkasti ja dokumentoida aukottomasti. Tältä osin laki johon poliisin ylläpitämä sensuuri perustuu on laadultaan täysin ala-arvoista lainsäädäntöä. Sensuuri on sananvapauden loukkaus siinä kuin hyväksikäyttö on koskemattomuuden loukkaus, molemmat perusoikeuksia. Toki tunnistan sen tosiasian, että laitonta toimintaa ei voida perustella sananvapauden käyttämisellä. Toisaalta vankeusrangaistus ja jopa jotkin järjestyksen pitoon tai tahdonvastaiseen hoitoon liittyvät keinot puuttuvat myös koskemattomuuteen, joten loukkaamattomasta oikeudesta ei siinäkään tapauksessa ole kyse. Oma lukunsa on sitten vanhempien rajan käynti lapsen oikeuksien ja kasvatuksen tarpeiden välillä. Yhtä kaikki: rikosten selvittämiseksi tai estämiseksi ei voida turvautua rikollisiin keinoihin.

Tätä taustaa vasten poliisin tämänhetkinen toiminta on todella ongelmallista. Syytä ei toki yksin voida sälyttää poliisin niskaan, vaan suurin vika on lainsäädännössä.  Laki lapsipornografian levittämisen estotoimista 1.12.2006/1068 on aivan liian yleisellä tasolla ja eikä aseta poliisille riittäviä velvollisuuksia ja rajoja tarkoituksen toteuttamisessa. On hämmästyttävää miten sokea Oikeuskanslerinvirastokin on ollut lainvalmisteluun antamassaan lausunnossa. Fiksummatkin sokaistuvat välillä vauhdista… Poliisin julkisista kannanotoista erityisesti toiminnasta vastaavan henkilön suulla, on kyllä tullut selville sekin, että toimintaa eivät pyöritä poliisinkaan laatikon terävimmät veitset.

Lakia on tulkittu niin, että paitsi suoranainen lapsipornon jakelu, myös linkittäminen sivustoille, joilla poliisi epäilee/arvelee/katsoo/[sisällytä tähän parhaaksi katsomasi verbi, poliisikaan ei tunnu tietävän mikä se on…] olevan tällaista materiaalia on kiellettyä ja johtaa estolistalle joutumiseen. Lähtökohtainen periaate on sekä ensisilmäyksellä järkevä, että tarkemmin ajatellen hivenen kummallinen: jos alkuperäinen sivusto on estolistalla, miten siihen linkittävät sivustot tarvitsevat erillisen eston? Toki tällaiset linkit on syytä pyrkiä poistamaan verkosta, mutta siihen sensuuri taas ei ole tehokas keino.

Poliisilla ei ole velvollisuutta tarjota sivuston ylläpitäjälle mahdollisuutta poistaa linkkiä sivultaan tai edes yrittää ottaa tähän yhteyttä ennen eston asettamista. Myöskään eston kohteen ylläpitäjälle ei ole velvollisuutta ilmoittaa eston asettamisesta. Vaikka on itsestään selvää, että minkäänlaisen kuulemismenettelyn onnistunut toteuttaminen (yhteyden saaminen ylläpitäjään) ei voi olla ehtona eston asettamiselle, on se, että ilmoitus- tai yhteydenottovelvollisuutta ei ole, täysin käsittämätöntä. Poliisille pitäisi ehdottomasti asettaa velvoite ottaa yhteyttä sivuston ylläpitoon. Poliisi ei myöskään ota aktiivisesti yhteyttä muiden maiden viranomaisiin lisätessään estolistalleen näissä maissa sijaitsevia palvelimia. Tästä syystä olisi ehdottoman tarpeellista asettaa poliisille pakottava velvoite myös jakaa tietonsa kohdemaan viranomaisten kanssa.  Poliisi ei siis tällä hetkellä tosiasiassa aktiivisesti edes pyri poistattamaan estämiään sivuja verkosta. Tämähän on suorastaan rikollista välinpitämättömyyttä! On selvää, että on maita ja sivustoja jotka ovat tavoittamattomissa, mutta on selvää myös, että Yhdysvalloissa, Kanadassa ja EU:n alueella sijaitsevat sivustot ovat lain pitkän kouran tavoitettavissa hyvin nopeasti. On mielestäni varsin perustellusti nostettu esiin epäilys, eikö poliisi jaa tietojana siksi, että se itsekin tietää suurimman osan sivustoista olevan täysin asiallisia ja tietojen jakamisen johtavan vain sen naurunalaiseksi tekemiseen.

Lapsiporno keskustelun voimakkaasta tunnelatauksesta seuraa, että estosivusta on myös muodostunut tosiasiassa häpeärangaistus. Tehokkaimmin se tietysti toimii jos kyse on suomalaisista sivustoista, jotka linkittävät ulkomailla olevaan palvelimeen, mutta toimiihan se kansainvälisestikin – jos kohde saa estosta tiedon. Tällä hetkellä poliisi piilottelee pienen kielialueen kielimuurin takana eikä estosivullakaan ole tarjolla tarvittavia tietoja englanniksi. Tämän menettelyn voi katsoa olevan omiaan myös estämään asianosaisten kritiikkiä poliisin toimintaa kohtaan. Se avoimuudesta sitten. Kuvitellaanpa vaikka, että tämä sivusto päätyisi poliisin estolistalle, jonkin linkkikokoelmassa olevan linkin vuoksi. Sivustolla käy myös paljon ihmisiä katselemassa elokuva-arvioita, akvaariosivuja tai etsimässä vastauksia yhdistystoimintaan liittyviin kysymyksiin. Jos tällaisen tiedon perässä sivustolleni tuleva henkilö törmäisi poliisin estosivuun, minä tulisin hänen silmissään leimatuksi lapsipornon levittäjäksi.  Palaan myöhemmin tämän leiman aiheellisuuteen, mutta nyt jatkan vielä häpeärangaistuksesta. Suomen laki ei tunne häpeärangaistusta ja sellainen on julkisessa keskustelussa viimevuosina yksiselitteisesti tyrmätty sopimattomana. Tässä tapauksessahan kyse olisi häpeärangaistuksesta julkeimmillaan – minuun olisi lyöty lapsipornon stigma – ilman että minua olisi epäilty rikoksesta, ilman että asiasta olisi aloitettu poliisitutkintaan, ilman että minua olisi kuultu rikoksesta epäiltynä, ilman että minua vastaan olisi nostettu syyte, ilman oikeudenkäyntiä, ilman tuomiota ja ilman minkäänlaista mahdollisuutta puolustautua. Tällainen menettelyhän on täysin ennenkuulumatonta sivistys- tai oikeusvaltiossa! Tämä on minun mielestäni järjestelmän kaikkein vakavin ongelma. Ja tästä näkökulmasta oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen tulisi tutkia poliisin toiminnan ja sen taustalla olevan lain sopivuutta. (Huomioiden hiukan myöhemmin esittämäni seikat poliisin toiminnan luotettavuudesta tässä asiassa.)

Poliisin ”osumatarkkuus” lapsipornon tunnistamisessa on tämän keskustelun aikana osoitettu jo täysin ala-arvoiseksi. Kukaan ei pärjäisi portsarina yhtäkään iltaa ravintolan ovella sillä ikäsokeudella, jota poliisi estojen asettamisessa on osoittanut. Onkin mielestäni varsin perustellusti esitetty epäilys käyttääkö poliisi tosiasiassa minkäänlaista harkintaa tässä asiassa vai onko estot automatisoitu suoraan tehtyjen vihjeiden perusteella asetettaviksi. Kokemusperäinen tieto Pelastakaa lapset ry:n nettivihjeestähän osoittaa, että huomattavan suuri osa (kolmannes) annetuista vihjeistä todetaan heti perättömiksi. Pelastakaa lapset ry:n nettivihjeen julkaisemat tilastot ovat toki ylimalkaisuudessaan ongelmallisia (esimerkiksi päällekäisiä vihjeitä samasta aineistosta tai jatkokäsittelyssä perättömäksi osoittautuneita vihjeitä ei ole poistettu tilastoista) ja ne antavat toiminnasta tarkoitushakuisesti ylipositiivisen kuvan. On esitetty myös väitteitä, että poliisin suodatusta käytettäisiin moralistisen kannanoton tekemiseen pornon paheksuttavuudesta yleensä. Osaan väitteistä on liitetty näkemys, että poliisi toimii suodatustoiminnassan homo- ja biseksuaaleja syrjivästi ja että suodatuslistalla on huikeasti yliedustettuna homoporno. Omakohtainen kokemukseni linkkikokoelman ylläpidosta tukee näitä väitteitä. Alkaakin näyttää siltä, että Suomessa on turvallista linkittää enää yli kolmekymppisiä esittävään ja geriatriseen pornoon – jotain mistä karhu-ukot ovat varmasti riemuissaan kun poliisi verovaroin suodattaa pornon heille sopivaksi. Poliisin onnettomasta osumatarkkuudesta johtuen aiemmin mainittua häpeärangaistusta kohdistetaan siis lukemattomiin syyttömiin.

Koko silmämääräiseen kuvien arviointiin perustuva lapsipornon määrittely on välttämätöntä, mutta vaikeaa. Tehtävän täytyy olla luonteeltaan vähintään yhtä ikävä kuin Suomen elokuvatarkastamon sensoreiden tehtävä. (Jatkuvan työkseen pornon katsomisen on osoitettu olevan varsin haitallista ihmiselle.) Veikkaisinpa kuitenkin, että elokuvatarkastamon sensoreilla olisi kehittyneempi silmä tehtävään kuin mitä poliisi on osoittanut omaavansa. Mieleeni nousee toistuvasti Alkon muutaman vuoden takainen kampanja lehdissä. Kampanjassa sivulla oli neljän nuoren kuva ja tehtävän asettelu oli: ovatko he täysi-ikäisiä? Lehden kulmaan oli pirun pienellä painettu kuvien mallien iät, mutta mainoksen iskulause kertoi kaiken tarpeellisen: ”Me emme arvaa, me kysymme!” Tämä saakin minut pohtimaan mikä merkitys on monien pornosivustojen sisältämillä erääseen Yhdysvaltain lakiin viittaavilla vakuutuksilla siitä, että kaikki mallit ovat kuvaushetkellä olleet yli 18-vuotiaita. Vakuutus sisältää osuuden joka toteaa, että ylläpitäjällä on ”proof on file”. En ole niin naiivi, että kuvittelisin tämän olevan herran sana ja totuus. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos tällaisen todistusaineiston väitetään olevan olemassa, eikö poliisilla pitäisi olla velvollisuus tarkastaa se? Räikeimmissä tapauksissa poliisi on suodattanut sivustoja, jotka ovat mukana ulkomaisissa tai kansainvälisissä lapsipornon vapaaehtoiseen torjuntaan perustuvissa verkostoissa ja kantavat siitä merkkinä sivuillaan erilaisia logoja (badge).

Olen joutunut aiemmassa työssäni hoitamaan neljän hallinto-oikeusvalituksen käsittelyn organisaatiossa. Noista prosesseista jäivät päällimmäiseksi mieleen normien tulkinnan kirjaimellisuus ja päätösten perusteleminen. Poliisilla ei nettisensuurissaan ole minkäänlaista velvollisuutta perustella ratkaisujaan, mikä myöskin edes auttaa mielivallan käyttämistä. Vaikka perusteluja ei tarvitsisikaan julkaista ne täytyisi pystyä yksilöimään jo estoa asetettaessa ja dokumentoida asianosaisten ja laillisuusvalvonnan tarpeisiin. Jos näin ei toimita, ollaan jälleen poliisi- eikä oikeusvaltiossa.

Melkoinen suo on se, että huomio on tämän poliisin huonon arvostelukyvyn seurauksena kohdistunut kuvamateriaaliin, jossa esiintyy 16-18 vuotiaita nuoria. Tämähän on yksiselitteisesti lapsipornoa Suomen lain mukaan. Kuitenkin 16-vuotiaat saavat jo lain suojassa harrastaa seksiäkin (suojaikäraja on 18), joten eikö tärkempää olisi kiinnittää huomiota sinne missä haittaa tehdään julmasti ja räikeästi eli selvästi alaikäisiin (alle 16-vuotiaat)? En todellakaan kyseenalaista 16-18-vuotiaiden esittämisen haitallisuutta tai luonnetta lapsipornona, mutta olen aidosti huolissani lapsipornon nuoremmista uhreista.

Kaupallinen näkökulma suodatukseen on se, että estollaan poliisi estää liiketoimintaa. Liiketoiminnan rajoittamiseenhan täytyy Suomessa olla lakiin perustuva syy ja jos tällaista ei ole, liiketoimintaa ei saa rajoittaa. Mikäli kyseessä on tosiasiallisesti rikollinen toiminta, mitään ongelmaa ei ole, mutta em. johtuen on selvää, että poliisi estää laittomasti myös paljon laillista liiketoimintaa. Kielimuuri takaa sen, että aiheettomasti suodatuksen piirissä olevat lukemattomat ulkomaiset kaupalliset sivustot eivät ole tilanteesta tietoisia eivätkä siten voi haastaa Suomen poliisia oikeuteen haitan tekemisestä ja menetetystä liiketoimintatuotosta.

Sensuuri on Suomessa lähtökohtaisesti kiellettyä ja siihen on nyt erityislailla annettu rajoitettu (joskin lain surkeasta laadusta johtuen käytännössä tarpeettoman laaja) oikeus. Tämä tarkoittaa, että sivujen valikoiminen sensuroitavaksi on virkavastuulla tehtävää työtä. Tästä seuraa, että poliisin leväperäisyys ja ylimalkaisuus estojen asettamisessa muodostaa virkavirheen ellei peräti -rikoksen. Jokainen aiheetta sensuurin kohteeksi listalle joutunut sivusto ainakin on sellainen. Herääkin kysymys: tehdäänkö toimintaa tosiasiassa virkavastuulla ja miten se dokumentoidaan? Laillisuusvalvontaviranomaisten tulisikin tarkastaa poliisin toimintaa tältä osin ja varmistua, että jokaisesta sensuuritapauksessa tehdään riittävä dokumentaatio poliisin toiminnan laillisuuden ja oikeellisuuden valvomiseksi. Jos tällaista dokumentaatiota ei ole olemassa, voidaan perustellusti väittää että on siirrytty oikeusvaltiosta poliisivaltioon.

Poliisin suodatuksen tekniikka on myös ongelmallista. Tämä ei ole vahvinta osaamiseni aluetta, mutta tiedän sen, että jos esimerkkini mukaan sivustoni sensuroitaisiin, tulisivat eston summittaisesta tekniikasta johtuen sensuroitua myös rinneradio.com, yhdenvertaisuus.net ja toistakymmentä muuta sivustoa samalla virtuaalipalvelimella. Vastaavia ongelmia on tietysti suodatetuilla ulkomaisilla sivustoilla. Näiden sivullisten sivustojen ylläpitäjillä ainakin olisi kiistaton oikeus vaatia Suomen poliisilta vahingonkorvauksia aiheuttamastaan haitasta.

Keskustelussa lapsipornon estosta on paljon tunteita pelissä. Kuitenkin lainsäädäntö toimii tiedon ja järjen tasolla. Kuten professori Jukka Kemppinen osuvasti Helsingin Sanomien yleisön osastossa seitsemän vuotta sitten kirjoitti otsikolla ”Kansan oikeuskäsitys ei ohjaa tuomioistuinta”:
”Tuomioistuinten ei pidä ottaa huomioon kansan oikeuskäsitystä.
Viimeksi kuluneiden sadan vuoden kokemuksen mukaan kansan oikeuskäsitykseen ovat tukeutuneet kiihkeimmin Mao, Stalin ja Hitler, joista viimeksi mainittu käskikin tuomareita perustamaan joutavien ja elämälle vieraiden saivartelujen sijaan ratkaisunsa ’kansan terveeseen oikeuskäsitykseen’, ja nämä tottelivat.
Yhdysvalloissa kansan ”terveellä” oikeuskäsityksellä on hyvin keskeinen asema poliitikkojen mielessä.
Yhdysvalloissa on enemmän pitkäaikaisvankeja kuin missään muussa maassa milloinkaan historian aikana. Siellä valtio myös surmaa ihmisiä eli tekee samaa, josta se rankaisee toisia. Euroopassa sellaista pidetään nurinkurisena.”
Siispä jäitä hattuun lapsipornohysterian kanssa! Jos poliisille annetaan sopivat välineet ja toimiva laki taustalle, he kyllä saavat lapsipornon kuriin ilman että sivistysvaltion tukipilareita tarvitsee murtaa.

Lisää aiheesta löydät:

Laki lapsipornografian levittämisen estotoimista 1.12.2006/1068

Matti Nikin lapsiporno.info -sivusto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *