Jasper (Ian Scott McGregor) tapaa lukiokaverinsa Markin (Lucas Alifano) ja Lilyn (Lindsay Benner) Pyhäinpäivänä San Franciscossa. Ideana on pitää hauskaa, mutta menneet teinisutinat palaavat vainoamaan Jasperia ja Markia. Lily on Markin tyttö ystävä ja Jasperin Wendy on jossain ulkomailla. Harhailu hyvien bileiden perässä läpi San Franciscon aamuyön saa kaverukset mittilöimään omia ja toisen haluja, mikä nostaa pintaan kaikenlaisia tunteita.
En ole ikinä nähnyt amerikkalaisessa elokuvassa niin paljon luontokuvausta kuin Lost Coastissa! Elokuva on saanut nimensä pohjoisen Kalifornian vuoristoisesta rannikkoseudusta, jota ei ole rakennettu vaan se on luonnontilainen. Luontoa – puita, vuoria, merta, kallioita, sammalta, sananjalkoja ja pensaita – kuvataan yksityiskohtaisesti ja läheltä. Ilma näyttää kylmältä ja kostealta, mutta päähenkilöistä vain Jasper näyttää pukeutuneen niin että hän tarkenisi. Aamuyön pikkutuntien kohtaukset näyttävä juuri siltä kuin kesäinen aamuyö baarien sulkeutumisen aikaan näyttää Suomessakin. Tunnelma elokuvassa on lohduton.
The Lost Coast käsittelee ”mitä olisi voinut tapahtua jos”, ikääntymisen, kumppanin etsinnän ja ystävyyden teemoja. Tuntuu että se näppäilee joitakin tuttujakin koskettimia ja nuotit kaikuvat tutusti. Minä en kuitenkaan lopulta päässyt sisälle siihen, mitä kumpikaan miehistä oikeastaan halusi ja tapahtuiko se mitä he halusivat. Surutyötä selvästi tehdään, mutta pettikö rohkeus keskinäisestä luottamuksesta huolimatta, vai veivätkö tunteet todella tähän lopputulokseen? The Lost Coast on hyvä elokuva ja se kannattaa katsoa. Kouluarvosana 8.