Patrik 1,5 (Ella Lemhagen, 2008)

Göran (Gustaf Skarsgård) ja Sven (Torkel Petersson) muuttavat lähiöön odottaessaan onnea adoptiolapsen muodossa saapuvaksi. Naapurusto vaikuttaa hivenen umpimieliseltä, mutta mitäs siitä kun nyt voi keskittyä huoneen laittamiseen ja myöhemmin on kädet täynnä työtä kun Patrik 1,5 saapuu. Mutta kun se päivä koittaa, ovella onkin Patrik 15 (Thomas Ljungman), jolle homomiesten pojaksi asettuminen on vähintään yhtä iso ongelma kuin Patrikin ikä miehille. Kaikki näyttääkin lähtevän menemään päin persettä…

Patrik 1,5 on sovitettu valkokankaalle samannimisestä näytelmästä, mikä on helppo uskoa. Varsinkin elokuvan alkupuolella on kohtauksia ja juonenkäänteitä, jotka vaikuttavat liian pelkistetyiltä elokuvaan. Toisaalta ohjaajan valitsema naivistinen ja muovinen tyyli, josta tulevat mieleen Volvon mainokset, sopii tähän kokonaisuuteen hyvin. Göran ja Patrik ovat tavattoman sympaattisia hahmoja ja elokuva paranee merkittävästi pienen lämmittelyn jälkeen. Naapurustoon on mahdutettu Täydellisistä naisista tuttujen naapuruston luurankokaappien lisäksi täydellinen valikoima homo- ja sateenkaariennakkoluuloja, joten paikoitellen on vähän ahdasta, mutta uskottavuus säilyy. Patrik 1,5 on mainio elokuva, jota voi suositella lämpimästi. Kouluarvosana 9.

Lisää elokuvasta Internet Movie Databasestä. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *