Gerardo (Miguel Ángel Hoppe) ja Jonás (Fernando Arroyo) ovat pari, mutta yht’äkkiä Jonás näkee vilaukselta Sérgion (Alejando Rojo) ja mikään ei ole entisellään. Jonas etsii Sergiota ja hylkii Gerardoa joka ei ymmärrä mistä on kysymys eikä osaa päästää irti.
El cielo dividido (Broken Sky) on huomattavan vastenmielinen elokuva. Ensimmäisen puolen tunnin aikana sanotaan tuskin kymmentä sanaa jos opettajan puhetta Platonin androgyynimyytistä ei huomioida. Tuon puolen tunnin aikana nähdään pääasiassa kaksi nuorta ja kohtuullisen komeaa latino undia kiertyneinä toisiinsa suutelemassa, hyväilemässä ja naimassa. Se aika mitä pojat eivät nai he näkevät toisensa jossain tai kohtaavat jossain ennen edellämainittua. Puoli tuntia tätä katsottuaan alkaa olla jo aika kypsää kamaa ja elokuvan nimiteksti tulee tässä vaiheessa tyrmistyksenä.
Introna elokuvan juoneen toimii Platonin androgyynimyytti, jonka mukaan homot, lesbot ja heterot saivat alkunsa kun jumalat halkaisivat täydelliset ihmiset niin että sukupuolet ja seksuaaliset suuntautumiset saivat alkunsa. Kahden miehen puolikkaista syntyivät homomiehet, kahden naisen puolikkaista lesbonaiset ja sekamuodosta heteronaiset ja -miehet. Myytin mukaan ihminen kokee aidon rakkauden ja täydellistyy parisuhteessa vain löytäessään alkuperäisen puoliskonsa.
Elokuva on kuin katsoisi tanssitaiteen ja vanhan mykkäfilmin sekoitusta. Tätä ärsyttävää kerrontaa rytmittävät ajoittain esiintyvät kolmannen osapuolen (kenties käsikirjoittajan) persoonan selitykset siitä missä mennään. Ensimmäisen tunnin jälkeen mykkäviestintä alkaa vituttaa siinä määrin, että olisi valmis lopettamaan elokuvan katsomisen ja aggressio mykkää (dumb) päähenkilöpari kohtaan alkaa olla korkealla. Puolet sanallisesta kerronnasta yritetään välittää laulun sanoin tai sitten kääntäjällä on vain ollut yhtä tylsää kuin keskittymättömällä katsojalla. Sergion omituiset kummittelut eivät yhtään paranna katsojan fiilistä.
Elokuvaa katsoessani tuli mieleeni, että Jonasin toisen sukupuolikkaansa etsintää voisi pitää allegoriana usein nuoren homomiehen ulostuloa seuraavalle ”hummailu” jaksolle. Tämä toi väistämättä mieleeni J.R.R. Tolkienin sanat Sormusten herran esipuheessa: ”Minä puolestani inhoan sydämestäni allegoriaa sen kaikissa muodoissa ja olen aina inhonnut, siitä lähtien kun olin tarpeeksi vanha ja varovainen vainutakseni sen.”
Puolentoista tunnin kohdalla, kun toteaa, että tätä pitäisi jaksaa koko helvetin kaksi tuntia ja kaksikymmentä minuuttia palaa päre kärsivällisimmältäklin. Maasta taivaaseen kehuttu elokuva on hirveää skeidaa. Kouluarvosana 6 – ja vain siitä armosta, että paikoitellen näyttelijöiden non-verbaalinen viestintä onnistuu niin mainiosti välittämään katsojalle monimutkaisia ajatuksia ja tunteita. Luulen, että elokuva on esitetty Suomessa televisiossa nimellä Jaettu taivas, mutta en ole aivan varma.