Käsky. (Aku Louhimies, 2008)

Aaro (Samuli Vauramo) ei suostu raiskaamaan ja tappamaan kiinnisaatuja punavankeja yksikkönsä rinnalla vaan lähtee viemään eloonjäänyttä Miinaa (Pihla Viitala) oikeudenmukaisena humanistina pitämänsä kenttätuomari Hallenbergin (Eero Aho) eteen. Matka venyy ja tapahtumat sen aikana saavat partiopoikamaisen Aaron kiintymään vankiin. Hallenberg osoittautuu erikoiseksi mieheksi ja Aaro lunastaa Miinan vapauden viettämällä yön Hallenbergin kanssa, mutta aamu valkenee synkkänä.

Käskystä on puhuttu paljon sen ensi-illan jälkeen. Siskon mieheni kehuessa elokuvaa toisen kerran ja korostaessa sen suorasukaista homoseksin kuvausta päätin lopulta katsoa sen. Vuokrakotelon kansi on täynnä neljän ja viiden tähden arvioita elokuvasta poikki suomalaisen median. Minusta se ei ole aivan kaikkien kehujensa mittainen. Hallenbergin hulluus mielisairaalamiljöössä on osuvaa ja samaa miljöötä kummitteleva hoidokki toimiva pikku yksityiskohta. Louhimiehelle uskolliseen tapaan ruumiiden ja rujojen ihmiskohtaloiden määrä on enemmän toimintaelokuvien kuin draaman luokkaa ja naimistakin kuvataan melkein Levottomien tahtiin. Ei Käsky kuitenkaan Louhimiehen synkin kuva ole, kyllä Paha maa peittoaa sen mennen tullen – minusta myös laadullisesti. Kipeäksi koetun Suomen historian jakson kuvauksena se on varsin uskottava. Ehkäpä toinen katsominen muuttaisi mielipidettäni, mutta minusta Käsky jää pinnalliseksi ja pohdinkin Leena Landerin alkuperäis romaanin hankkimista pokkarina luettavaksi. Ai ja se homoseksi? No siitä voi sanoa Hallenbergin seksiin johtavan puheen ”meistä erilaisista” olevan todennäköisesti osuva aikakauteensa ja Vauramon näyttelemisen heteromiehenä homoseksissä olevan hyvin aidon tuntuista, mutta missään tapauksessa elokuva ei varsinaisesti kuuluisi näiden arvostelujen sarjaan yhtään sen enempää kuin Joki tai Lapsuuden loppukaan. Kouluarvosana 8.

Lisää elokuvasta Internet Movie Databasestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *