Larva (Dudley Findlay Jr), Lady Marmalade (Michael Lynch) ja Max (Claude E. Sloan) ovat kaikki mustia, hiv-positiivisia, homoja ja queenejä dragissä. Jamela (Suzanne Gregg Ferguson) on myös musta ja positiivinen, mutta myös Maxin sisko ja pienen vauvan äiti. Sam (Jon Kit Lee) on joukon nuorin ja ”negatiivinen”, mutta Maxin poikaystävänä se voi muuttua nopeastikin. On 90-luvun alku ja on huono aika olla köyhä hiv-positiivinen New Yorkissa. Queenien vihan kohteena on erityisesti kaupunginvaltuutettu Melvin Freeman (Bryan Webster), joka vastustaa jälleen uuden hiv-positiivisten hoitokodin perustamista. Niinpä kuka mistäkin päihteestä päänsä sekaisin saava jengi pistää pystyyn erikoisen ja radikaalin suorantoiminnan kampanjan valtuutettujen herättämiseksi vakavaan hiv/aids-ongelmaan kaupungissa. Osaa kaikessa näyttelee huhuttu kaupungin keräämä lista hiv-positiivisista jonka Freemanin toimistossa työskentelevä Sam uskoo voivansa hankkia jengille.
Chocolate babies on kokoelma moniongelmaisia, mutta suvereeneja hahmoja. Nuorimpana ja varovaisimpana Sam jää selvästi kaikkien muiden varjoon, mutta hänen asemansa on lopulta vaikein ja mielenkiintoisin. On vaikea päätellä miten todellisesta tilanteesta 90-luvun alun Yhdysvalloissa mahtaa olla kysymys, mutta tiedossa on, että taistelu hiv- ja aids-työhön käytettävistä varoista oli hurjaa vielä Reaganin virallisen ”mitään AIDS-ongelmaa ei ole, olkaa hiljaa” -politiikan kaatumisen jälkeenkin. Hurjuudessaan elokuva ei ole niin puuduttava kuin aids-teemaiset elokuvat usein ovat. Elokuvan toistuva musiikki korostaa kaupungissa vallitsevaksi koettua viidakon lakia. Vaikka Chocolate babies ei eristyisen säteilevä olekaan, se kannattaa kyllä katsoa. Kouluarvosana 7.