YLE, Ranneliike ja muu media uutisoi näyttävästi Pride-viikolla tutkimusanalyysin joka osoittaa tiedeyhteisön olevan yksimielisiä siitä, etteivät sateenkaariperheiden lapset millään merkittävällä tavalla eroa yksinhuoltajien tai sekaparien kasvattamista lapsista. Tutkimusartikkeliin on sittemmin viitattu verkossa ahkerasti, välillä keppihevostellenkin. Mitä oikeastaan tutkittiin ja havaittiin?
Kysymys on siis tästä tieteellisestä artikkelista:
jimi adams, Ryan Light
Scientific consensus, the law, and same sex parenting outcomes,
Social Science Research, Volume 53, September 2015, Pages 300-310, ISSN 0049-089X, http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0049089X15001209
Heti Ylen uutisen otsikossa on virhe: konsensuksen kääntäminen yksimielisyydeksi on tässä yhteydessä harhaanjohtavaa. Tieteellinen menetelmä on itsensä korjaava ja tiedeyhteisö on tuskin koskaan yksimielinen mistään. Erimielisyys kuuluu siihen aivan olennaisena osana. Ja tätä adams ja Lightkin korostavat artikkelissaan: konsensus ei ole joko – tai -tila joka saavutetaan, vaan prosessi ajassa. Uusi tieteellinen tieto voi murtaa konsensuksen ja se tapahtuu usein juuri toisinajattelijoiden tutkimuksista lähtien. Tieteellisessä yhteisössä erimielistenkin on kuitenkin tunnustettava tutkimusnäyttö tai menetettävä uskottavuutensa.
Täsmälleen ottaen adams ja Light sovelsivat Shwedin ja Bearmanin 2010 esittelemää menetelmään tieteellisen konsensuksen olemassa olon ja syntyajan kohdan määrittämiseksi. Heidän lähtökohtansa on HLBTIQ-ihmisoikeustyössä: tuomioistuimet Yhdysvalloissa nojaavat huomattavan paljon sosiaalitieteelliseen tutkimukseen ja ne tarvitsevat välineitä arvioida niille esitettyjä asiantuntijalausuntoja suhteessa parhaaseen tieteelliseen tietoon asiasta. Tuomioistuimet ovat siellä jo 1900-luvun alusta vaihtelevasti käyttäneet tutkimustietoa päätöstensä perusteena ja keskeiseksi on muodostunut juuri kysymys siitä, mikä tieteellinen konsensus on.
Tieteellisessä Pediatrics-lehdessä julkaistiin 2013 artikkeli joka esitteli tieteelliseksi konsensukseksi sateenkaariperheiden lapsista: ei eroa muihin perheisiin. Samana vuonna American Psychological Association (APA) antoi korkeimmalle oikeudelle kaksi amicus-muistiota sen tapaus Windsoria ja tapaus Perryä koskevia ratkaisuja varten sisältäen saman ”ei eroa” -konsensuksen. Nyt adams ja Light ovat Shwedin ja Bearmanin menetelmää soveltaen osoittaneet tämän konsensuksen syntyneen jo 1990-luvun puolivälin jälkeen ja vallinneen ainakin vuoteen 2013.
adamsin ja Lightin tutkimuksessa ei ole kysymys tieteellisestä katsausartikkelista (review) eikä meta-analyysistä. Siinä on lähdetty liikkeelle yli 19 000:sta vuoden 1900 jälkeen julkaistusta tieteellisestä artikkelista. Erinäisistä syistä lopulliseen analyysiin valikoitui kuitenkin vain vuosina 1970-2013 tehdyt tutkimukset. Tutkimuksista on tarkemmin luettu ja analysoitu pari tuhatta. Shwedin ja Bearmanin menetelmä nimittäin kertoo vain siitä onko konsensus saavutettu ja koska, mutta ei sen sisällöstä. Tämän ulottuvuuden saavuttamiseksi adams ja Light valikoivat 10% eniten viitatusta aineistosta neljältä ajan jaksolta ja analysoi niiden päätelmät konsensuksen sisällön määrittämiseksi.
Tuo tarkempi analyysi tuotti mielenkiintoisen kuvan tieteellisen käsityksen kehittymisestä sateenkaariperheiden lapsia koskien. Vuoteen 1985 saakka indikaattorit osoittivat tieteellisen yhteisön olleen vielä oppiriidoissa; tulokset olivat ristiriitaisia ja näyttö heikkoa. Tutkimusta leimasivat pienet aineistot ja haastattelut. Eroja havainnoineet tutkijat kiinnittivät huomiota siihen, että samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset kohtasivat erotilanteita useammin kuin muut. Vuoteen 1990 mennessä indikaattori laski nopeasti konsensuksen muodostuessa. Tutkimuksessa pyrittiin erottamaan erotilanteen ja sateenkaarivanhemman vaikutus toisistaan ja tutkittiin paljon eron jälkeen heteroparisuhteen ympärille rakentuneesta perheestä sateenkaariperheeseen siirtyneitä lapsia. Tulokset alkoivat kertyä ”ei eroa” -konsensuksen ympärille. Vuosina 2000 ja 2010 päättyneet tarkastelujaksot ovat konsensuksen aikaa. Jälkimmäisen jakson tutkimuksista muutamat havaitsivat viitteitä eduista samaa sukupuolta olevien vanhempien perheessä kasvamiselle. Tämä jakson tutkimukset sisälsivät myös aikuisten samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä kasvaneiden ja sellaisiin syntyneiden lasten haastatteluja. Tutkijat huomauttavat että kautta linjan tutkimus on painottunut raskaasti lesboäiteihin (yksinhuoltajina tai naisparein) ja suhteettoman paljon lasten seksuaaliseen suuntautumiseen seurauksena (outcome).
Päätelmissään tutkijat omistavat pari kappaletta Regneruksen ja Marksin vastarinnalle ja toteavat että Regneruksen New Family Structures Surveynkin datan kelvollinen analyysi itseasiassa tukee konsensusta. Siksipä Regnerus ja Marks hyökkäävätkin johtopäätöksiä vastaan tai tarttuvat marginaalisiin havaintoihin vaikka suoraakin näyttöä olisi kun se heidän tarkoitusperiään palvelee.
Poliitikkojen ja tuomioistuinten kyky ja halu soveltaa tieteellistä näyttöä on kuitenkin varsin vajavaista ja näinkään vahva näyttö ei aina johda oikeisiin ratkaisuihin.