Le Vengeuren saapuessa Brestiin miehistö puhuu sen kuuluisasta bordellista, Feriasta, jonka emännän mies vaatii vaimoaan panemaan haluavia miehiä pelaamaan ensin noppaa kanssan ja häviäjät hän ottaa takaapäin. Tullessaan maihin Querelle (Brad Davis) kohtaa veljensä Robertin (Hanno Pöschi), josta on tullut Ferian emännän rakastaja. Veljesten väkivaltainen viha-rakkaussuhde purkautuu tappeluina. Querelle tekee myös oopium-kauppaa, tappaa rikostoverinsa ja syyttää paikallista rakennusmiestä murhasta. Noppansa Ferian isännän kanssa hän häviää tahallaan ja antautuu myös sen kalustoon kuuluvan korruptoituneen poliisin otettavaksi. Ja kaikkea seuraa salaa etäältä Querelleen ihastunut luutnantti Le Vengeurelta.
Querelle perustuu Jean Genetin samannimiseen romaaniin vain löyhästi. Sen lavastus, valaistus ja näyttelemisen tapa ovat kaikki operaattisen ylitseampuvia ja jäykkiä. Visuaalinen muisti palautti mieleeni Desperate remediesin ja saman liiallisuuden. Ylivedetty ja ubiikki homoerotiikka ei pysty kiihottamaan, vaan on lähinnä naurettavaa ja noloa. Querelleen pitää keskittyä sillä se on hyvin tekstuaalinen sisältäen paljon monologeja, kertojan ääntä ja tekstilainauksia välikuvina. Elokuvan tarina on kiharrettu niin rullalle ettei siitä saa mitään tolkkua eikä sitä oikein jaksa seurata.
On helppo kuvitella miten myrskyisä Querellen vastaanoton on täytynyt olla kun julkaisitiin 1982 ja kun se jo seuraavan vuonna sai ensi-iltansa myös suomalaisessa elokuvateatterissa. Elokuvatarkastamo lätkäisi elokuvalle hyvästä syystä 18 vuoden ikärajan. Muista nähneeni elokuvan kun se esitettiin YLE:llä 1995 enkä silloinkaan ymmärtänyt sen meriittejä tai mainetta. Kouluarvosana 6.