Stimuluksessa 1/2004 Pekka Ryhänen pyhittää yhden heteroseksuaalisen naisen ja yhden heteroseksuaalisen miehen välistä avioliittoa parhaana kasvuympäristönä lapselle. Samalla Ryhänen kyseenalaistaa mies- ja naisparien soveltuvuutta vanhemmiksi. Osana lainsäädäntötyötä perheen sisäisen adoptio-oikeuden antamiseksi virallistetuille mies- ja naispareille Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi viime vuonna mietinnön ”Lapset ja rekisteröity parisuhde”. Mietintö sisältää lastenpsykiatri Tytti Solantaustan ansiokkaan katsauksen sateenkaariperheiden lapsiin kohdistuneesta tutkimuksesta.
Tutkimustietoa mies- ja naisparien ympärille muodostuneissa perheissä kasvaneista lapsista on kertynyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana jo varsin paljon. Solantaustan katsaus päätyy noin 30 tutkimuksen perusteella sellaiseen tulokseen, ettei sateenkaariperhe ole lasten kasvuympäristönä ainakaan muita perhemuotoja huonompi joskin erilainen. Sateenkaariperheissä kasvaneet lapset ovat tutkimusten mukaan joka suhteessa samanlaisia kuin verrokkinsa. Tutkimustiedon perusteella mies- ja naisparien oikeutta lapseksi ottamiseen ei siis voida kieltää ainakaan lapsen etuun vedoten.
Ryhäsen argumentit eivät niinkään nojaa vastineessa pinnallisin viittauksin mainittuun tieteeseen kuin ennakkoluuloihin. Ryhäsen argumentoinnin taustalla on tosiasiassa heteroseksismi: ajatus heteroseksuaalisuuden ylivertaisuudesta suhteessa muunlaisiin seksuaalisuuden ilmenemismuotoihin. Minä olen paljon huolestuneempi tällaisten virheellisten roolimallien läsnäolosta lapsen kasvuympäristössä kuin miehen tai naisen mallin puuttumisesta perheen sisällä.