Gourmet:en minä-muotoinen kertoja on ranskalaisen keittiömestarisuvun mustalammas, jolla on vakava auktoriteettiongelma. Makean elämän ja paneskelujen kustannukset kattava isukki vetää kuitenkin hanat kiinni saatuaan tarpeeksi ja edessä on elämänvalinta. Tukenaan luksushuora ja elämäänsä yllättäen ilmestyneet viinimestari Zwsanna ja kuolemansa lavastanut keittiömestari Bernard sankarimme yrittää ponnistaa kunnialliseen elämään.
Gourmet:en käteeni tyrkännyt ystäväni käytti muistaakseni sanoja ’trippailu’ ja ’onania’ viitaten kai myös kirjailijaan. En ole koskaan Juoppohullun päiväkirjoja lukenut, mutta niiden kirjailija tekstejä kuunnelmina kuullut ja huomasin ajattelevani noita ylettömyyksiä usein kirjaa lukiessani. Mieleeni tuli myös Michel Foucaultin Seksuaalisuuden historia ja se kuinka Vimman tekstillä ei ole mitään tekemistä kohtuullisuuden kanssa – ei ruuassa, viinissä eikä seksissä.
Pidän itse kaikista kolmesta huomattavasti, mutta vannon Bernardin tapaan saatavilla olevan paikallisen ja yksinkertaisten perusasioiden nimeen. Vimman päähenkilön yli-itsevarmuudessa on kuitenkin jotain mikä saisi minut kiinnostumaan tuollaisesta tyypistä – sääli ettei kertojaa kuvattu missään vaiheessa kirjaan. Snobbailu taas ei vedonnut minuun ollenkaan ja huomasin loikkivani yli rivitolkulla tekstiä kun en jaksanut sitä lukea.
Tämä tyylilaji on nähty ja seuraava sen edustaja saisi mennä jo suoraan pehmeisiin kansiin. Gourmet:en pelastus on sen yllätyksellinen loppu, joka lunastaa jotakin. Kaikkia tarinan aukkoja se ei kuitenkaan riitä paikkaamaan, joten laatukirjallisuuden ystäville tätä ei voi suositella. Kevyenä matkapokkarina Gourmet on sen sijaan erinomaisen viihdyttävä – niin kauan kuin se kestää.