Kategoriat
Akvaariot

Toinen akvaarioni

Toisen akvaarioni sain vängättyä läpi vanhemmilleni hankittavaksi kesätyösäästöistäni elokuussa 1991. Se oli noin 200 litran allas (120x40x45) alumiinikehyksellä ja jalustalla. Altaan päällä oli alunperin pakettiin kuulunut yksi putkinen (90 cm) valaisin. Akvaarion hankinnan yhteydessä ostin siihen Eheimin moduleina jatkettavan 8-kulmaisen sisäsuodattimen, jota jatkoin yhdellä modulilla. Lämmittimenä koko sen ajan kun tuon altaan omistin oli alkuperäinen Jägerin 150 W sauvalämmitin. Allas oli vuoden 1991-2001 Laukaassa, josta ajasta viimeiset kuusi vuotta venhempani hoitivat sitä viikot ja minä huolsin sen muutoin kotona käydessäni. Myin altaan pois alkuvuodesta 2007 elettyäni muutaman vuoden 30 neliön yksiössä 100, 200 ja 400 litran akvaarioiden kanssa.

Suuri osa kuvagallerian akvaariokuvista on tästä akvaariosta. Altaasta oli aluperin tarkoitus tulla Kaakkois-Aasian biotooppi ja suurimman osan ajasta sen kalaston pääosa sieltä tulikin.

Erilaiset barbit ja labyrinttikalat kuuluivat tämän altaan asukkaisiin oikeastaan kokoajan. Rihmakaloista pidin tässä altaassa helmi-, hunaja-, kääpiö, sini- ja huulirihmakaloja, kutakin jossain vaiheessa. Ehdoton suosikkini on edelleen erittäin kaunis aj sävyisä pieni hunajarihmakala. Kääpiö- ja huulirihmakalat olivat varsin helppoja lisääntymään.

Leväbarbit olivat myös altaan pitkäaikaisia asukkaita, osin käytännön pakosta. Kokeilin myös kirsikka- ja tiikeribarbeja, mutta ensin mainitut olivat liian flegmaattisia ja jälkimmäiset nahistelivat jatkuvasti enkä pitänyt kummistakaan.

Tämä allas oli myös ensimmäisten kirjoahventeni koti. Pidin altaassa ennen 400-litraisen hankkimista lippukirjoahven paria, joka viihtyikin hyvin ja yritti kutua parikin kertaa.

Kasveista muistan erityisesti jaavansaniaiset, jotka vielä alkuperäisen valaisimen vähäisessä valossa viihtyivät hurjan hyvin ja täyttivät akvaarion. Olen huomannut, että kirkkaammassa valossa jaavansaniainen ei kasva ollenkaan niin hyvin. Tuolta ajalta on myös epämiellyttävä kokemukseni Anubiaksista, joita opin pitämään viheliäisinä levämagneetteina vaikka ne kukkivatkin altaassa monta kertaa. Valaistuksen määrä yhdellä 90 cm putkella oli aivan liian vähäinen minkään vaativamman kasvin pitämiseen ja ostinkin jossain vaiheessa kaksiputkisen valaisimen. Tässä valossa vallisneriat, vesisaniaiset ja intianvesitähdikit olisivat ilman jatkuvaa karsintaa täyttäneet altaan helposti.

Alkuperäinen suodatin ei ollut biologisesti kovin kaksinen ja siksi vaihdoin sen Kuopioon siirron jälkeen Eheimin intervallisuodattimeen (2227). Käytin tuota suodatinta myös yhdessä mattosuodattimen kanssa. Tässä altaassa kokeilin myös ensimmäisen kerran hienoa hiekkaa, jonka aluksi otin luonnosta ja käytin seulomattomana. Monijakeinen pohja-aines näyttää aluksi elävältä, mutta osoittautui lopulta hyvin rumaksi kun erilaiset levät kasvavat suurempien jakeiden pinnalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *