Aloitetaanpa tarkastelemalla hiukan ristiriitoja (conflict). Ehkä ristiriitojen tärkein ominaisuus on, että ne ovat ajankuluessa väistämättömiä. Niitä on kuitenkin monenlaisia ja tämän artikkelin tarkoituksena onkin pohdiskella keinoja vain niiden turhien tai haitallisten ristiriitojen välttämiseen. Sivistyneesti keskustellen ja argumentoiden asiasta koetut ristiriidat ovat tärkeä ja luonnollinen osa yhdistystoimintaa. Erimielisyyksiä syntyy ja oppositiotoiminta on sallittua yhdistyksessäkin. Sen sijaan hedelmättömät riidat siitä, mitä tapahtui joskus aiemmin tai aktiivien henkilökohtaisiin ominaisuuksiin puuttuminen ovat vain haitallisia ja siksi niitä olisi hyvä välttää.
Vanhalla puheenjohtajalla on suorastaan pelottavan laaja kontaktiverkko, ketään kirjanpitotaitoista taloudenhoitajaa ei ole näköpiirissä, tiedottajalla on ylläpitotunnukset yhdistyksen sivuille ja ainoa osaaminen niiden ylläpitämiseksi, hallituksen jäsen on pelastanut yhdistyksen talouden joskus lainalla tai jotain muuta vastaavaa. Näihin tilanteisiin voi yhdistyä monenlaisia ongelmia: alkoholismia, diplomatiataidottomuutta, kiristämistä, muutosvastarintaa… Jokainen joskus yhdistyksessä mukana ollut varmasti tunnistaa ongelman. Ongelmien ratkaisut ovat kipeitä ja ne tuottavat aina haittaa yhdistykselle. Muutosagenttien kiusallinen ja vaikea tehtävä onkin tuottaa toivottu muutos mahdollisimman vähällä haitalla. Ongelman välttäminen ei ole aina mahdollista, mutta tässä muutamia ajatuksiani siitä, miten niitä voisi välttää.
Aktiivien kierto on osa tervettä yhdistyskulttuuria. On varsin luonnollista, että kukaan ei halua täysin yhdistyksen toimintaa tuntematta lähteä mukaan. Kokemus aiemmin sisarjärjestöstä tai muusta yhdistyksestä on hyödyllistä. Toisinaan tarjolla on paikka tarkastella hallituksen toimintaa sivusta kouluttajana, ohjaajana, ryhmänvetäjänä tai vaikka valmentajana ennen hallitusvastuuseen tuloa. Tällainen aiempi kokemus ja tieto yhdistyksessä toimimisesta ja tämän nimenomaisen yhdistyksen toimintatavoista antaa realistisemman kuvan odotettavissa olevasta ja vähentää siten kulttuurisokkia mukaan tulevilla. Rooli hallituksessa voi aluksi olla rivijäsenen ja edetä siitä vastuullisempiin tehtäviin, aina puheenjohtajaksi asti. Eräissä yhdistyksissä on tapana, että varapuheenjohtajan tehtävässä kasvetaan puheenjohtajaksi. On kuitenkin sääli haaskata osaamista vuosittaisessa tehtävien pakkokierrätyksessä.
Kaikessa toiminnassa on oppimiskäyrä ja vain harvoin ensimmäinen toimintavuosi on se työn vastaanottajan kannalta hedelmällisin. Toisaalta jämähtäminen paikalleen on pahasta: jos joku on tehnyt samaa tehtävää yhdistyksessä viisi vuotta, hänelle ei varmasti ole enää mitään uutta opittavaa. Yhdistys voi pitkästä urasta jotain hyötyä, mutta jossain viiden ja kymmenen vuoden välillä tilanne kääntyy päälaelleen ja henkilöstä tulee taakka yhdistykselle. Pitkän uran varjopuolia on mm. toiminnan henkilöityminen ja uudistumiskyvyn väheneminen. Jos siis olet ollut kymmenen vuotta mukana yhdistyksen toiminnassa, lienee aika pohtia vieläkö minun paikkani on tässä? Eikö liittotasolla olisi minulle enemmän annettavaa vai olisiko parempi vain vetäytyä huilaamaan hetkeksi? Ainahan voi vuosienkin jälkeen palata mukaan toimintaan, mutta ei kannata odottaa asioiden pysyneen samanlaisina.
Toimintaympäristöt muuttuvat ja elinvoimaisena pysyäkseen yhdistyksen pitää muuttua myös. Yksi varsin kuvaava muutos on internetin tuleminen tärkeäksi ulottuvuudeksi yhdistyksien viestinnässä. Nykyään voisi melkein väittää, että jos yhdistys ei näy internetissä, sitä ei ole olemassa. Verkko on viestinnän väline, mutta sellaisena se on hyvin moninainen ja voi tarjota yhdistykselle monelaista hyötyä. On kuitenkin muistettava, että yli 50-vuotiasta vain puolet käyttää internetiä edes viikottain. Muutoin sähköpostilla tavoitettavaan hallitukseen yksi nettiummikko onkin hyvä tapa saada aikaan ongelmallinen tilanne: hän on aina pihalla verkossa käydyistä keskusteluista ja aina pitää pitää erikseen huoli että hän saa tiedon asioista. Olisikin parempi pohtia tarkkaan miten verkkoa käytetään viestintään jos kaikki aktiivit eivät sitä käytä. Erityistä huomiota on myös syytä kiinnittää siihen, miten yhdistyksen jäsenet käyttävät verkkoa. Ei kannata ylikorostaa internetin merkitystä toiminnassa, jos jäsenet eivät hyödynnä sen palveluita. Yhdistyksen viestinnässä on huomioitava myös ne, jotka pitävät postitse lähetettäviä tiedotteita parempina kuin verkkoa. Viestintä – sen tavat ja puute – ovatkin yksi sellainen toiminnan osa-alue, jossa ratkaisuja on syytä tehdä vähemmistöjä herkällä korvalla kuunnellen ja mieluummin konsensusta kuin enemmistöpäätöstä tavoitetellen.
Yhteisten pelisääntöjen sopiminen hallitukselle ja aktiiveille on tärkeää. Pitempään toiminnassa mukana olleet tuntevat toimintatavat – tai paremminkin sen, miten asiat on ennen tehty – mutta uudet hallituksen jäsenet ja aktiivit eivät. Siksipä jokaisen toimikauden alussa on syytä käydä keskustelu toimintatavoista uudelleen. Tämä avaa myös mahdollisuuden muuttaa niitä. Miten kokoukset kutsutaan koolle ja kuinka paljon aiemmin? Sovitaanko kokouksessa aina vain seuraava kokous vai seuraavien 3-4 kuukauden kokoukset etukäteen? Millaisia raportteja hallituksen jäseniltä ja ryhmänvetäjiltä odotetaan kokouksissa ja niiden ulkopuolella? Miten rahaa käytetään ja miten sen käyttöä seurataan? Hyväksyykö laskut hallitus vai puheenjohtaja? Kuka vastaa median yhteydenottoihin? Sekä liian niukka että liian lavea raportointi on omiaan aiheuttamaan riitoja aktiivien kesken. Olisin erinomainen idea koota hallitus ja muut mahdolliset aktiivit viettämään viikonloppua keskenään johonkin kauden aluksi. Mieluummin paikkaan, josta ei pääse helposti pakoon. Tällainen ”pakkososiaalistaminen” antaa aikaa riittävälle tehtäviin ja toisiin tutustumiselle ja keskustelulle.
Varsin tyypillinen ongelma on, että asioiden hyvälle hoitamiselle ei varata tarpeeksi aikaa vaan jollakulla on aina kiire pois kokouksesta, jopa kesken sitä. Yhdistykselle on edullisinta kun hallitus toimii dynaamisesti tiiminä ja uhraa paljon aikaa asioiden hoitamiselle. Tällainen toimintakulttuuri on yleensä myös palkitsevinta hallituksen jäsenille ja aktiiveille. Ylioppilaskunnissa onkin tapana, että edustajisto valitsee hallituksen muodostajan, henkilön, joka kokoaa itselleen (harvemmin jollekulle muulle) hallituksen, jonka hän sitten tuo hyväksyttäväksi tai hylättäväksi edustajistolle. Edustajiston valta toteutuu tällöin hallituksen muodostajan kautta, eikä se voi ottaa kantaa yksittäisiin hallituksen jäseniin, vain kokonaisuuteen. Tällöin hallitus on harkittu kokonaisuus ihmisiä, jotka pystyvät työskentelemään yhdessä olosuhteisiin nähden parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä menettely korostaa nimenomaan hallituksen toimintakykyä ristiriitaisissakin tilanteissa. Se tavanomainen tapa äänestää kokoon hallitus taas korostaa edustuksellisuutta, mutta hallituksen toimintakyvyn huomioiminen jää jokaisen äänestäjän valistuneisuuden varaan.