Juhani E. Lehdon ja Camilla Koveron ”Homoseksuaalisuus tieteennäkökulmasta ja miesten kertomana” alkaa viimein kääntyä loppuun käsissäni. Kirjan lukeminen on kestänyt yli vuoden. Tämä ei kuitenkaan ole arvio kirjasta, vaan pohdinta miesten kertomusten pintaan nostamasta teemasta. Lehto raportoi haastattelemiensa miesten kritisoineen sitä kuinka heterot hakeutuvat bailaamaan Helsingin trendikkäinä pidettyihin homokapakoihin. Hän toteaa vastaavaa kuullun myös lesbonaisten suusta. Lehto puhuu aiheesta tilan homoseksuaalisuuden tai heteroseksuaalisuuden kautta.
Savon setan toimintaa muutaman vuoden organisoineena seurasin mielenkiinnolla muutosta siirryttäessä pitämään bileitä K-klubille. Aikaisempiin bilepaikkoihin verrattuna siinä on merkittäviä eroja: se on lähimpänä ydinkeskustaa sitten Tavernan päivien ja se on jatkuvasti myös iltaisin aukioleva pubi. Jälkimmäinen toi ensimmäisen kerran ravintolan omat kanta-asiakkaat Savon setan bileiden vaikutuspiiriin. Hyvin usein bileissä poikkeaakin ihmisiä, joiden ”kotipaikka” on K-klubi eikä Savon seta. Ravintolan vakituisia kävijöitä kääntyy myös ovelta kannoiltaan – enemmän korkean pääsymaksun kuin homobileiden vuoksi.
Valitusta heterovaltauksesta en kuitenkaan ole kuullut niinäkään iltoina kun heteroita on ollut poikkeuksellisen paljon. Varsin usein näkee kuitenkin sitä, että tuttavat iloitsevat kohtaamisesta homobileissä yli suuntausrajojen. Huonosti käyttäytyvät heteroparit ovat aiheuttaneet purnausta ja pahennusta. Erään episodin jälkeen tuumin että parin olisi varmaan hyvä käydä keskustelu molempien mielihaluista ja rajoista ennen kuin tule homobileisiin parisuhdettaan ja noita haluja ja rajoja testaamaan – ettei tule humalaista draamakomediaa suurelle yleisölle.
Minusta tämä suvaitsevaisuus on varsin hämmentävää verrattuna Lehdon tiivistämiin pitkälti pääkaupunkiin muuttaneiden homomiesten tuntoihin. Selitykseksi keksin, että kenties nämä kaksi ovat samaa alkuperää: se muita homomiehiä korkeampi halu elää ”omiensa” keskellä johtaa paitsi muuttoon Helsinkiin myös kokemukseen että homokapakoiden pitää olla yksinomaan homo-kapakoita. Mietin, pitäisikö tällaisten kapakoiden ovella olla kyltti: ”sisään vain jos olet valmis harrastamaan seksiä toisen samaa sukupuolta olevan kanssa”. Miten ovimies tuota testaisi on mielikuvitukseni ulottumattomissa.
Harvakseltaan kuulee toisenlaistakin eron kaipuuta: sitä että miehillä ja naisilla pitäisi olla omat bileet. Yleensä tuohon kaipuuseen sisältyy huomattavan sopimattomasti muotoiltu halu erottaa trans-henkilöt molemmista joukoista. Usein esittäjä on mies, mutta välillä naisetkin haluavat erottautua. Helsingissä tämä toteutuukin erillisten naisten bileiden muodossa – miehillä on sitten omat paikkansa. Jos kiinnostuneita on tarpeeksi, tarpeeseen vastaaminen on hienoa. Valitettavan usein näin ei kuitenkaan ole vaan erilliset miesten ja naisten bileet kuihtuvat kokoon.
Sekalaisessa osallistujakunnassa itää paitsi kannattavuus myös osallisten ryhmien ääri-ilmiöiden hillitseminen ja jonkinlainen solidaarisuuden siemen. Homomiesten tai lesbonaisten bilekulttuuri hioutuu erillisenä varsin fasistiseksi ja karkaa omille teilleen: pian myöskään biseksuaalit eivät ole enää tervetulleita bileisiin ja sopivuuden rajat joutuvat koetukselle. Lopulta koen, että maakuntien pääkaupungeissa on mahdollista ajoittain tarjota ”eksoottisena” välipalana vain miesten tai vain naisten bileitä, mutta pitemmän päälle bileiden jatkuvuus edellyttää molempien – ja paljon muidenkin – sopimista saman katon alle. Hyvä niin.