Ei ole epäilystäkään etteikö Pokemon go -mobiilipeli ollut kesän 2016 ilmiö. Peliä ladattiin epävirallisista lähteistä puhelimiin ja padeihin jo ennen kuin sitä oli virallisesti tuotu Suomen markkinoille ja sitä pelasivat niin lapset kuin eläkeläisetkin. Pelaamista paheksuttiin ja pidettiin liikkumista edistävän, sen nähtiin vievän aikaa tärkeämpinä pidetyiltä asioilta, kuten marjastamiselta, ja sen katsottiin – varmasti aiheellisesti – aiheuttavan vaaratilanteita liikenteessä. Peli-into sai lisävirtalähteiden myynnin ennennäkemöttömiin lukemiin ja moni vanhempi päivitti lapsensa puhelimen uudempaan ja kalliimpaan malliin. Lehtien kellastuessa hype on ohi ja se on nähtävissä myös pelin tekijän osakekurssissa. Suomen ihmisvihamielinen ilmasto ei kuitenkaan yksin riitä selittämään Pokemon Go:n nopeaa romahdusta.
Pelin suurin ongelma on, että sitä ei voi pelata passiivisesti antaen puhelimen taskussa ilmoitella kohdalle sattuvasta vaan pelin täytyy olla kokoajan etummaisena sovelluksena näytöllä jotta se toimisi. Näyttö voi ilmeisesti sammua mutta puhelin ei saa lukkiutua mikä on todella ongelmallista tietosuojan kannalta. Edellinen valinta johtaa myös toiseen, täysin tästä ennustettavasti seuraavaan vakavaan ongelmaan: pelin akun käyttö on täysin kohtuutonta. Vain 2,5 vuotta vanhan Android-puhelimen akku on liian väsynyt kestämään puoltatoista tuntia pitempää pelaamista tyhjenemättä kokonaan. Yhdessä nämä muodostavat esteen viihdepelaajien pitkäkestoiselle mielenkiinnolle: pelata voisi vaikka työmatkalla, lounaalla käydessä tai sunnuntaikävelyllä mutta puhelimen muut tehtävät (puhelut, tekstiviestit, sähköposti, some-sovellukset, urheilusuoritusten seuraaminen…) ovat paljon tärkeämpiä eikä puhelimen akku saa loppua kesken. Mielenkiintokin rajoittuu pääasiassa lyhyisiin 5-20 minuutin hetkiin tilanteen salliessa. Aivan käsittämätön valinta suunnittelijalta! Osoittaa suunnatonta oman tärkeyden ja vetovoiman yliarvioimista.
Pokemon Go oli julkistamisensa aikaan ohjelmistotuotteena vielä täysin kelvoton. Se kaatuili laitteen näytönkierron ollessa aktiivinen laitetta käännettäessä. Se saattoi kaatua ilman tunnistettavaa syytä seitsemän kertaa 300 metrin ja 10 minuutin aikana. Jouduttuaan taustalle se oli useimmiten etummaiseksi palatessaan käyttökelvoton. Monia tällaisia ongelmia on päivityksillä korjattu ja peli on vakaampi kuin aiemmin. Edellenkään se ei kuitenkaan tottele Androidin standardi keinoa tiputtaa ohjelma taustalle sammutettavaksi kun joku muu tarvitsee tilaa (Takaisin). Edelleen kartat ovat retuperällä ja niiden renderöinti 2000-luvun alun tasolla: mutkista puuttuu paloja ja rakennuksia ilmaisevat suorakaiteet värisevät tietyissä kulmissa häiritsevästi. Kartoista puuttuu merkittävämpiä reittejä kuin niihin on sisällytetty. Täysin välttämättömän virransäästötilan käyttäminen hidastaa peliä niin että Pokemonin nappaaminen (pallon heittäminen) käy hyvin vaikeaksi. Tämä pahentaa pelin tasapainotuksen ongelmaa entisestään.
Pelin tekijöitä on vaivannut koodareille yleinen harha että käyttöliittymä on niin intuitiivinen ettei se tarvitse ohjeita. Pokemon go:ssa vähäistä ohjeistusta on pelin kautta saatavilla mutta dokumentaatio on kertakaikkiaan riittämätöntä. Minä esimerkiksi opin että minun pitää salilla taistellessani aktiivisesti tehdä jotain käynnistettyäni vinkkitoiminnon vahingossa ja bongattuani siitä ohjeen miten vastustajan iskuja voi väistellä. Olispa kiva kun ekan taistelun alussa olis ollut pieni opastusanimaatio. Tiedonhakeminen pelistä onkin varsin työlästä kun siihen opastetaan niin moniin eri paikkoihin. Useimmat käyttäjät ovat varmaan antaneet aika nopeasti periksi ja palanneet vanhaan varmaan: googlaa se.
Pokemon go:n tasapainottaminen on ilmeisesti pääosin tekemättä. Tuskaillessani innokkaasti pelaavalle kaverilleni tilannetta että pallot ovat aina loppu ja saan pysäkeiltä vain kristalleja ja litkuja joita dumppaan 20-30 erissä tehdäkseni tilaa reppuuni, sain melko epäuskoisen ilmeen. Hänellä palloja on kuulemma keskimäärin varastossa 300 eikä hän saa koskaan pysäkeiltä elvytyskristalleja tai -litkuja joille hänellä olisi käyttöä. Hämmentävää. Minä olin ajatellut että pallot ovat keinotekoisessa vajauksessa pelaajien rahastamiseksi.
Pelin piirteisiin kuuluu että pokemonien nappaaminen tulee sitä vaikeammaksi mitä edistyneempi pelaaja on. Fair enough, näinhän lähes kaikki pelit toimivat ja sillä ylläpidetään haastetta pelaamisessa. Tässä tapauksessa kuitenkin tasapainon puute tuottaa turhaumia, ei innostavaa haasteen kokemusta. Käpyisinkin cp10 lepakko voi karata pallosta kuin pallosta, vattuja syötyään, seitsemänkin kertaa ja häipyä sitten maisemista. Pokemonit vaihtelevat ”biotoopeittain” ja toiset niistä ovat harvinaisempia kuin toiset. Olisi melko kohtuullista odottaa että riesaksi asti yleiset lepakot, varpuset, pulut, painijat, vattu- ja kaalimadot eivät edistyneeltä pelaajalta karkaisi kovin usein. Jonkinlaista gradienttia odottaisi myös suhteessa pokemonin CP-luokkaan. Mitään todellista valikointiahan pelaaja ei voi tehdä jos haluaa edistyä pelissä koska tavat hankkia kokemusta niin rajoitetut ja edistyminen niin hidasta. Myöskään mitään todellista taitoa pokemonin nappaamiseen ei tarvita: niin pian kuin vekaran / kauan kuin mummon koordinaatio ja sorminäppäryys ovat riittävät kosketusnäytön käyttämiseen hän on yhtä taitava ”poksunnappaaja” kuin kokeneinkin pelaaja, käyttöliittymä kun ei mahdollista mitään järkevää taidon kehittämistä.
Vierailu vanhempien ja siskon luona tuotti myös valaisevan kokemuksen pelistä: pienessä pari-kolmen tuhannen asukkaan lähiössä reilun kymmenen kilometriä kaupungista on vain yksi pysäkki, eikä yhtään salia. Pokemon go on siis mitä suurimmassa määrin urbaani peli, kukaan maalaislapsi siitä tuskin pääsee ilman rahastamisessaan kekseliäitä bussifirmoja innostumaan.
Keskusteluun pelin yksityisyydensuojaa rapauttavista piirteistä toi melko väkevää konkretiaa havainto että Kuopion Ajurinkadun sian muotoon valetut betoniporsaat tiedetään pelissä (pysäkkeinä) siihen yksityiskohtaan asti mikä niistä on korvaton! Eiväkä ne ole olleet nykyisillä paikoillaan yhtään toukokuista hiekanpoistoa pitempään. Jotenkin kummallisesti korttelin päässä Sankaripuiston keskeinen muistomerkki on sitten sijoitettu 15 metriä pieleen todellisesta sijainnistaan. Kuopiolaiset saavat olla onnellisia entisen kaupunginsihteerin fetissistä muistolaattoihin: pelin pysäkkejä sijoittavilla on ollut kaupungissa runsauden pula sijoituspaikoista.
Ihan oman värikkään keskustelunsa aiheuttivat pysäkit ja salit kirkoissa ja hautausmailla. Ei liene järkevää syyttää pelaajia niillä käymisestä kun Kuopion suurella hautausmaalla on 5-6 pysäkkiä ja Flodbergin hautausmaallakin pari. Erityisen makaaberi on kyllä Flodbergillä poikkeukselliseen perhosenmuotoiseen hautakiveen sijoitettu sali: kyseessä on 2012 kuolleen nuoren naisen hauta. Parhaan ymmärräykseni mukaan pysäkkien ja salien sijoittuminen liittyy jotenkin IngressResistance-pelin pelaajien merkitsemiin paikkoihin. Vaikka Perhosen hautausmaalla olisivatkin tytön kaverit merkinneet, osoittaa se kyllä poikkeuksellisen huonoa makua.
Pokemon go:n tekijät tekivät viisaasti valitessaan ettei pelin sisällä tapahdu mitään suoraa, tunnistettavaa vuorovaikusta pelaajien kesken. Tämä teki pelistä heti monta kertaluokkaa turvallisemman lapsille ja sosiaalisemman. Pokemon go -tarinat kertovatkin yllättävistä kohtaamisista ja vuorovaikutuksesta yli ikäluokkien peliä pelattaessa. Valitettavasti pelin lukemattomat huonot valinnat tekivät siitä lopulta ensimmäisen merkittävän paikannukseen perustuvan mobiilipelin mutta se jäi hyvin lyhyt aikaiseksi. On vaikea nähdä kosketusnäyttösormikkaiden myynnin nousevan tänä talvena ennätykseen Pokemon go:n vuoksi.