Kategoriat
Kirja-arviot

Evankeliumi Biffin mukaan

Christopher Moore
LAMB – The Gospel According to Biff, Christ’s Childhood Pal

Enkeli nimeltä Raziel saa tehtävän: hänen on tultava maahan, herätettävä Biff kuolleista ja valvottava tämän kirjoitustyötä. Biffin kirjallinen tuote ei ole mitään vähäisempää kuin viides evankeliumi. Ja Biff – annetulta nimeltään Levi – on siis Jeesus Nasaretilaisen lapsuuden kaveri. Biffin evankeliumi tuokin esille puolia ”vapahtajastamme”, joita ei kanonisoidusta Raamatusta löydy.

Moore on jälleen kielitukevasti poskessa kun hän kartoittaa Jeesuksen elinvuosia ennen kuin hän kolmekymppisenä rupesi saarnaamaan. Tarina on seikkailu, jonka aikana opimme mm. mistä blondivitsit todella saivat alkunsa. Matkan varrella tapaamme myös demonin nimeltä Catch, joka seikkailee Mooren esikoisteoksessa ”Practical Demonkeeping”.

Lambiä ei valitettavasti ole suomennettu, mutta se olisi ehdottomasti paikallaan! Vaikka kirja ei ainakaan kristillisen kasvatuksen saaneen ateistin mielestä ole edes rienaava, olen varma, että siitä saataisiin kuitenkin aikaan Ecce homon -kaltainen kulttuuriskandaali. Moore ehdottaakin kirjansa esipuheessa ja jälkikirjoituksessa, että lukija voisi varata käsille yhden Raamattua tuntevan ystävänsä faktojen ja lainausten tarkastamista varten ja jos tällaista ystävää ei sattuisi olemaan, odottamaan kärsivällisesti – sellainen kuulemma ennen pitkää löytää ovelle. Näitä tilanteita varten Moore kehottaa varaamaan pinon ylimääräisiä Lambeja vastalahjaksi vieraille…

Lamb on pokkarinakin melkoisen paksu teos, mutta sen lukeminen rannalla on sitäkin hauskempaa, hupi ei lopu liian aikaisin kesken.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *