Eduskunnan keskustelussa hallituksen esityksestä (198/2008) laiksi rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 9 §:n muuttamisesta muutama toistuva teema kiinnitti huomioni. Keskustelussa aktiivisimpia olivat Kokoomuksen lakia puolustaneet kansanedustajat ja Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten lakia vastustaneet kansanedustajat.
Kristillis-perssuomalaisesta leiristä mm. edustajat Räsänen, Ahonen ja Ruohonen-Lerner esittivät näkemyksen, että perheensisäisen adoptio-oikeuden salliminen mies- ja naispareille mahdollistaisi lapsen suhteen katkaisemisen biologiseen vanhempaansa ja sukuunsa. Näkemys on perin mielenkiintoinen siksi, että se sisältää olettaman, että adoptoitavana perheensisäisessä adoptiossa voisi olla lapsi, jolla on elossa biologinen vanhempi, joka on sopiva lapsesta huolehtimaan ja vastustaa adoptiota. Tämän hypoteettisen tilanteen kuvitteleminen on hyvä ajatusharjoitus, koska se avaa näkökulmian myös muutamiin muihin keskustelussa vilahtaneisiin ihmeellisiin ajatuksiin. Jos kysymys olisi esimerkiksi eron jälkeisestä tilanteesta, jossa ex-vaimo on muodostanut suhteen toiseen naiseen on vaikea kuvitella tilannetta jossa naispari pyrkisi ex-miehen ollessa elossa ja sopiva vanhemmaksi, adoptoimaan avioliitossa syntyneen lapsen vastoin miehen tahtoa. Itseasiassa edes tällaista tilannetta tuskin syntyisi vaikka ex-mies olisi vanhemmaksi sopimatonkin. Joka tapauksessahan normaalit adoptioon liittyvät menettelyt turvaisivat biologisen vanhemman ja ennen muuta lapsen oikeudet tilanteessa. Miksi tämä olisi ongelma vain mies- ja naisparien kohdalla? Onko tämä yleinenkin ongelma sekaparien tapauksessa?
Ex-hiihtäjä Juha Mieto ja ”Lapin sheriffi” Oiva Kaltiokumpu viittasivat noloissa puheenvuoroissaan isovanhempien oikeuteen lapsenlapseensa. Vastaavaa argumenttia tuskin kuultaisiin adoptiolain muuttamisesta käytävässä keskustelussa, vaikka se olisi täsmälleen yhtä oikeutettu ja järkevä siinä yhteydessä. Kun muistetaan, että hedelmöityshoitolakiin liittyvässä keskustelussa yksin hoitoihin haluavia naisia ja naispareja syytettiin itsekkäiksi omaneduntavoitteilijoiksi, joille lapsi on vain väline, olisi mielenkiintoista verrata, mahtoivatko isovanhempien oikeudet -argumentin käyttäjät esittää näitä itsekkyysnäkemyksiä aiemmassa keskustelussa. Vaikka koko lapsenlapsen välineellisyys ajatus sivuutettaisiin, Suomen lainsäädäntö ei ole tähänkään saakka käsitellyt lapsia perinnön tavoin verisukulaiselta toiselle jossakin ensisijaisuusjärjestyksessä siirtyvänä omaisuutena.
Verisukulaisuus ja biologia saivat keskustelussa elämää suuremman roolin ja välillä kävi mielessä, mahtaisiko siittiöitä tuottava kasvi olla joidenkin kansanedustajien mielestä mies- tai naispareja sopivampi vanhempi lapselle? Kun muistetaan sekin, että maailmassa on koko joukko ”postinkantajien” lapsia, joiden biologiseksi oletettu isä on tosiasiassa pelkkä aisankannattaja, olisi mielenkiintoista nähdä kaksoissokkotutkimus siitä, miten merkittävä veriside tosiasiassa perheessä on. Voitanee olettaa, että jos veriside jälkeläiseen on niin tärkeä kuin kristillis-perssuomalainen leiri väittää, aisankannattajien sosiaalisilla jälkeläisillä on biologisen isän kaipuuta merkittävästi enemmän kuin tosiasiallisilla biologisilla jälkeläisillä. Minun on vaikea kuvitella sitä loukkaavuuden määrää, mitä tuo keskustelu piti sisällään kaikille ei-biologisia lapsia jälkeläisinään kasvattaville. Muistelen nähneeni takavuosina artikkelin, jossa vedettiin yhteen ”juurten kaipuu” -tutkimuksia; siis tutkimuksia lapsista, jotka kokevat kaipuuta tuntea biologiset vanhempansa (”juurensa”) kasvettuaan osittain tai kokonaan sosiaaliseen vanhemmuuteen perustuvassa perheessä. En kuolemaksenikaan muista mikä artikkelin nimi oli, mutta luulen, että se ilmestyi Tiede-lehdessä. No, yhtä kaikki, artikkelin perussanoma oli se, että tieteellisesti ”juurien kaipuussa” ei ole mitään mitä voitaisiin pitävästi osoittaa biologiseksi, mutta sen sijaan tuhti annos sosiaalista eli opittua. Karummin asetelleen: mitään todellista sisäsyntyistä juurien kaipuuta ei olekaan vaan koko ilmiö on ympäristön tuottamaa eli sosiaalisten vanhempien kanssa tyydyttävästi ratkaisemattomia ongelmia.
Yhden häkellyttävimmistä ja noloimmista puheenvuoroista keskustelussa piti ”Veltto” Virtanen, joka mitätöi koko akateemisen koulutuksensa yhdellä puheenvuorolla. Virtanen suorastaan evankelioi kristillisien arvojen vääristämää psykologiaa, jossa arvot sokeuttavat kysymyksen asettelujen virheiltä ja kysymykset sisältävät jo toivotut vastaukset. Tieteen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, se on uskoa. Virtanen, kuten Leena Rauhalakin, asettui omalla henkilökohtaisella painoarvollaan Solantauksen tieteellisistä tutkimuksista koostaman katsausartikkelin näyttöä vastaan, selvästi kuvitellen oman painoarvonsa merkittävämmäksi.
Monet lakiesitystä vastustaneista kansanedustajista menettivät koko suhteellisuuden tajunsa paniikissaan löytää joku edes ensikuulemalta järkevältä kuulostava argumentti kielteiselle kannalleen. Tämä tuotti sellaisia helmiä kuten ”tällä lailla muutettaisiin koko perheen määritelmää”. Yeah, right! Vaikka on selvää, että laki tukisi sateenkaariperheitä merkittävästi antamalla niille kivijalan yhdenvertaisuudelle, voidaan yhtälailla sanoa, että perheen määritelmä ei todellakaan muutu tällä, tai millään muullakaan lailla. Suomessa käytössä olevat juridiset ja tilastolliset perheen määritelmät ovat hieman ajastaan jääneitä, eikä niillä ole paljonkaan tekemistä sen dynaamisen ja vaikeasti muotoiltavan perheen määritelmän kanssa joka yhteiskunnan arjessa elää. On mahtipontista kuvitella, että eduskunta voisi vähemmistön yhdenvertaisuutta parantavan lain hyväksymisellä tehdä jotain niin merkittävää kuin määritellä uudelleen yhteiskunnan perusyksiköitä.
Pentti Oinonen ja Pirkko Ruohonen-Lerner nostivat esille opettajien vaikeudet kertoa lapsille perheiden moninaisuudesta ja lasten vaikeudet koulussa kun heitä kiusataan heidän perheensä vuoksi. Olisi todella helpottavaa jos yhteiskunnan ongelmia voitaisiin ratkaista näin yksinkertaisesti, mutta siihen uskominen olisi älyllistä epärehellisyyttä! Ensinnäkään opettajien vaikeudet kertoa moninaisuudesta eivät varmaankaan voisi olla perustelu rotujen välisten avioliittojen kiellolle. Tai paremmin sanottuna, niillä ei voi perustella yhteiskunnallista eriarvoistamista. Sama pätee kiusaamiseen. Vaikka olen ehdottomasti kansanedustajien kanssa samaa mieltä siitä, että lapsella on oikeus käydä koulua joutumatta kiusatuksi, tätä ongelmaa ei voida ratkaista eriarvoisuutta ylläpitämällä – päinvastoin: eriarvoisuuden ylläpitäminen pahentaa ongelmaa. Kiusaamiseen on puututtava tehokkaasti, mutta sen ilmeneminen ei voi olla sen paremmin este mies- tai naisparienkaan oikeudelle hankkia lapsia.
Jottei menisi kokonaan vastustajien lyömiseksi, on pakko kiinnittää huomiota yhteen kardinaaliseen munaukseen lakiesityksen laatijoiden ja puolustajien argumentaatiossa. Humen giljotiiniksi kutsutaan periaatetta jonka mukaan siitä miten asiat ovat ei voida johtaa päätelmiä siitä miten niiden tulisi olla (oikeutetusti). Tätä taustaa vastaan lakiesitykseen sisältyvä ja esityksen kannattajien puheissa toistuva argumentti: ”kun lapsia nyt kuitenkin on mies- ja naispareillakin jo niin hyväksytään nyt vain olemassa oleva tilanne”, on ontto. Vaikka pragmaattisuus on varsin kannatettavaa, sitä ei mielestäni voida käyttää perusteena lainsäädännössä. Miltä kuulostaisi: ”kun ruohoa nyt kuitenkin käytetään ja kasvatetaan paljon niin laillistetaan se”? Ei taida mennä läpi… Toki on sanottava, että pragmaattinen näkökulma kumoaa hivenen hölmömmät ajatukset, että lakiesityksen torppaamisella voitaisiin estää jotakin tapahtumasta.
Kristillis-perssuomalaisen leirin argumenteista rehellisin oli varmaankin luonnonvastaisuus, johon vetosivat ainakin Päivi Räsänen ja Lyly Rajala. Se on varsin yksikertaisesti palautettavissa kristillisiin arvoihin: luonnolla ei ole tarkoitusta eikä merkitystä vaan ihminen antaa ne sille; kysymys on siis omien arvojen projisoimisesta abstraktiin ja mystiseen luontoon. KD-PS-leirin tarkoitus onkin ylläpitää Suomea, jossa kaikki maallistuneet, pakanat ja vääräuskoiset voidaan pakottaa elämään kristillisten arvojen mukaan. Kristilliset kansanedustajat tulivat uudelleen määritelleeksi suvaitsevaisuudenkin niin, että sen nimissä on suvaittavat myös suvaitsemattomuutta – syllogismi, jollaista voi odottaakin kansanedustajilta joille järki on vasta tois- tai kolmassijainen väline ratkaista ongelmia. Ainoa tapa rakentaa kestävää yhteiskuntaa on irtisanoutua uskonnollisista arvoista, jotka eivät ole yleistettävissä. Kestävä rauha saavutetaan vain kun lait perustuvat kaikille yhteisellä järjellä perusteltavissa oleviin arvoihin. Tämä vähentää ihmisten vapauteen kohdistuvat rajoitukset pienimpään yhteiseen nimittäjään. Ihmiset ovat lähtökohtaisesti aina oikeutettuja täsmälleen samaan kohteluun ja tästä pääsäännöstä voidaan poiketa vain kun sille voidaan esittää järkiperäiset yhteisesti hyväksytyt perustelut.
Vanhemmuudessa ei ole kysymys verisiteestä, se on pelkkää biologiaa, vanhemmuus on ennen muuta sosiaalista toimintaa, lapsen turvallisuudesta ja muista tarpeista huolehtimista ja siksi vanhemmuudessa on lapsen oikeuksien näkökulmasta ennen muuta kysymys oikeudesta vanhempiin, jotka ovat kykeneviä vastaamaan noihin tarpeisiin. Biologia ei tätä pysty takaamaan, kuten lisääntyvät huostaanotot kertovat, vaan vanhemmuus tarvitsee paljon biologiaa kehittyneempiä sosiaalisia taitoja. Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset näyttävät olevan lähtemättömästi jumissa biologisessa determinismissä ja siksi kykenemättömiä nousemaan sosiaalisen tasolle kuten kehittyneempään ajatteluun kykenevät poliitikot.
Koko eduskunnan keskustelu on luettavissa osoitteessa: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_47_2009_ke_p_2.shtml
Erityisesti suosittelen lukemaan lakiesitystä ansiokkaasti puolustaneiden Timo Heinosen, Sampsa Katajan, Tanja Karpelan, Heli Paasion, Jyrki Kasvin ja Erkki Virtasen puheenvuoroja. Kasvin puheenvuorossa on hiukan nolo ”love conquers all” -sävy, mutta hänen analyysinsä keskustelijoiden lähtökohdista on osuvaa. Sopivalla huumorintajulla varustetuille Kari Rajamäen, Pertti Virtasen ja Oiva Kaltiokummun nolot puheenvuorot voivat tarjota päivän parhaat naurut. Megalomaaniset aasinkorvat keskustelun perusteella voi tarjota Päivi Räsäselle, Leena Rauhalalle, Pentti Oinoselle, Juha Miedolle, Lyly Rajalalle ja Pertti Virtaselle.
Tässä vielä laiskoille muutama helmi (tai papana) keskustelusta:
”On myös lapsen kannalta rehellisempää, että hän vaikkapa päiväkotiin mennessään voi kertoa, että hänellä on äiti ja sitten hänellä on huoltaja, vaikka Tiina, ja sitten hänellä on vielä isä, jonka nimeä hän ei tiedä mutta joka on antanut hänelle elämän, sen sijaan, että hänellä on kaksi äitiä. Miksi äidin naiskumppanista pitäisi tehdä äiti?” – Päivi Räsänen (kd)
”[ – – – ] kyllä hedelmöityshoidosta käytiin täällä aika tiukkaa vääntöä ja olin ja olen edelleenkin sitä mieltä, että hedelmöityshoitoja tulisi antaa vain sellaisille lapsille, jotka saavat sekä äidin että isän, [ – – – ].” – Päivi Räsänen (kd)
– Miten päin se menikään, rouva LL, oliko muna vai kana ensin? 🙂
”Kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa perheen käsitteen muodostavat mies ja nainen. Näin on myös Jumala säätänyt asian olevaksi, eikä siihen pidä ihmisten puuttua.” – Pentti Oinonen (ps)
”Täytyy ihmetellä myös sitä, kun ed. Pentti Oinonen täällä sanoi, että tämä esitys tekee ikään kuin heterosuhteet pahoiksi ja homosuhteet hyviksi. Tällä lainsäädännöllä yksikään hetero ei muutu homoksi tai homo heteroksi.” – Heli Paasio (sd)
”Pidän järkyttävänä sitä, että lapsi, joka on viaton syntymästään asti, pakotetaan elämään poikkeavissa ihmissuhteissa, mies- tai naisvanhempien kasvatuksessa. Lapsihan ei saa tällöin normaalia isän ja äidin saatikka perhe-elämän mallia, millä voi olla tuhoisiakin seurauksia myöhemmällä iällä lapsen tai nuoren sielunelämään.” – Pentti Oinonen (ps)
”Lapsen synnytykseen tarvitahan aina mies ja nainen, ainakin näiren molempien ainesosia.” – Juha Mieto (kesk)
– Olipa suorastaan räsäsmäistä ihmisen biologian hallintaa… 🙂
”Hyvät kansanedustajat, kun tästä esityksestä äänestetään, kysykää itseltänne, kumpaa te kuuntelette enemmän, biologiaa vai sydäntä, ja kumpi on teille tärkeämpi, sukupuoli vai rakkaus, ja valitkaa vasta sitten, mitä nappia painatte. ” – Jyrki Kasvi (vihr.)
”Okei, me olemme kaikki täällä, kansanedustajat, luultavasti normaalien heteroitten lapsia.” – Pertti Virtanen (ps)
– Ja tällä lausunnolla ”Veltto” lunasti Vuoden Olettama -palkinnon…