Paljon on puhuttu siitä, kuinka televisiossa on menossa “homobuumi”. Totta onkin, että L-koodi, Älä kerro äidille ja vaikkapa Sillä silmällä sarjassa homot ja lesbot ovat keskeisissä rooleissa elleivät jopa koko sarjan idea. Myös sarjat, jotka eivät varsinaisesti ole ”homoteemaisia”, esittävät usein homoseksuaalisuutta. Buumissa on päästy jo itsetarkoituksellisesta homoseksuaalisuuden esittämisestä ja sen päivittelystä ohi keskusteluun siitä, esittävätkö sarjat homot ja lesbot todellisina. Minä haluan esittää kysymyksen hiukan toisin: miten homoseksuaalisuutta sarjoissa käsitellään?
Supersuosittu Frendit pyörii uusintana televisiossa ja markettien dvd-hyllyiltä kirkuu sarja kymmenen tuotantokauden kirjavia dvd-bokseja. Frendeissä homoseksuaalisuus, ja suhteellisen poikkeuksellisesti myös sukupuolella leikittely, oli mukana alusta alkaen lukemattomia kertoja. Ensi katsomalta vaikuttaakin siltä, että Frendien suhde seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin olisi positiivinen. Tarkemmin katsoen tilanne näyttää kovin toisenlaiselta: Carol ja Susan (Rossin ex-vaimo lesbopuolisoineen), miesten välinen kosketus (Joeyn ja Rossin päivätorkut) ja Chandlerin homoseksuaalinen drag queen isä ovat jatkuvia vitsin aiheita. Vitsiähän voi toki vääntää asiasta kuin asiasta – ja se kai komedian idea onkin – mutta kuka käsittelisi ihon väriä tai vammaisuutta yhtä yksipuolisella tavalla tv-sarjassa? Frendit ei toki ole ainoa tv-sarja, joka esittää homoseksuaalisuuden näennäisen positiivisella tavalla – vastaavaa on nähty esimerkiksi NCIS:ssä.
Huumori laukaisee kireitä tilanteita ja sen avulla voi käsitellä vaikeita asioita, mutta huumori ei ole harmitonta tai vailla merkitystä. Vitseillä voi tehdä vahinkoa tarkoituksella tai tahattomasti, eikä tahaton vahinko ole yhtään sen parempi kuin tarkoituksella aiheutettu. Sillä, miten esitämme asiat, on merkitys sille miten ne näemme ja miten muut ne näkevät. Erityisesti tämä koskee lapsia. Lapset oppivat asenteita ja tapoja suhtautua asioihin aikuisten tavasta puhua asioista. Jos homoseksuaalisuutta käsitellään vain vitsien kautta se muodostaa lapselle aivan vääränlaisen käsityksen asiasta.
Valtavirran näkökulmasta voi kyseenalaistaa tuottaako homobuumi positiivista muutosta asenteissa. Vähemmistön näkökulmasta kysymys on: tarjoaako televisio itseään etsivälle positiivisia samastumismalleja? Edustavatko Sillä silmällä –sarjan homppelit parempaa mallia homoseksuaalisuudesta kuin Monsieur Mosse muutama vuosikymmen aikaisemmin?