Mitä jos kolmikymppinen amerikkalaismies (Mark, Charles W. Blaum) tapaisi netissä ikäisensä italialaismiehen (Andrea, Alessando Calza) ja näille syntyisi virtuaalisuhde? Ja jos tämä suhde päätettäisiin siirtää tosielämään tapaamisella amerikkalaismiehen luona Dallasissa. Entäpä jos amerikkalaismies kuolisikin yllättäen auto-onnettomuudessa ja italialaismies tapaisikin edesmenneen parhaan ystävän (Jeff, Adam Neal Smith) surun keskellä selvittämässä ystävänsä asioita?
Ciao on hyvin hidas elokuva. Se kuvaa muutamaa päivää pitkien yksinkertaisten kohtausten kautta. Hidas instrumentaalimusiikki, puhuvat päät lähikuvissa, sanattomuus ja hämärä luonnonvalo tuovat surun elokuvaan hyvin konkreettisesti läsnäolevaksi. Ciaon suru on hiljaista ja eleetöntä. Se on tehty hyvin pienellä näyttelijäjoukolla josta päähenkilö on läsnä lyhyen hetken elokuvan loppupuolella. Näyttelijät eivät ole tähtiä tai edes kovin valovoimaisia, mutta tekevät uskottavat roolityöt.
Ciaossa on muutamia kohtauksia joista juoni olisi voinut saada sivujuonteita. Jeffin kiusallinen ateria Markin isän ja äidin kanssa antaa ymmärtää muttei lähde kehittelemään ongelmia äidin ja pojan suhteeseen. Jeffin huolet omasta kehostaan näyttävät vain ohimenevän varjon aivan liian tutusta kummituksesta homoleffoissa, mutta tämäkin polku jätetään armeliaasti kulkematta. Kenties kyse on ohjaajan itsetietoisesta valinnasta kykyjensä rajoilla tai elokuvan pienestä budjetista joka tapauksessa valinnat toimivat.Kouluarvosana 8.