Kahden viikon päästä tulee 20 vuotta siitä kun Matthew Shepard tapettiin. Tuo tapaus oli yksi ensimmäisiä kertoja kun internet yhdisti hajanaista vähemmistöä uudella tavalla. Ikävää että se tapahtui niin raaoissa merkeissä. Jos tapaus on tuntematon, siitä voi lukea Wikipediasta. Kysymyksessä on oppikirjaesimerkki – jos ei yksi viharikos-termiä määrittäneistä tapauksista. Taposta on tehty useita elokuvia joista kaksi arvioin 2009.
Viharikoslainsäädäntö on sittemmin kehittynyt jopa Yhdysvalloissa mutta vahvaa se ei taida olla vielä missään. Suomessa sitä koetellaan vasta ensimmäisiä kertoja. Poliisin ja syyttäjien valmiudet tunnistaa viharikos ja käyttää lainsäädännön tarjoamia keinoja ovat vielä vajavaiset. Aika tarvitsee kuitenkin lujaa otetta viharikoksiin jotta muukalaisvihamieliselle ainekselle ei anneta tuumaakaan periksi. Periksi antaminen kun merkitsee taantumista. Samalla tarvitsisimme rohkean hallituksen joka on valmis käyttämään kymmeniä miljoonia yhdenvertaisuuskasvatuksen vahvistamiseen varhaiskasvatuksesta yliopistokoulutukseen.
Politiikan kieli on Suomessa tunteista irrallista ja me vaivaannumme kun joku tekee asiasta henkilökohtaisen ja tunnepitoisen. Pitämällä puheen kylmän tunteettomana faktakielenä ihmisoikeusjärjestöt kuitenkin menettävät yhteyden poliitikoihin. Aika ei myöskään ole otollinen päästää ihmisiä iholle puhumalla julkisesti henkilökohtaisesta. Jotenkin meidän on kuitenkin saatava päättäjät ymmärtämään että meillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta torjua globaaleja uhkia kuten ilmastonmuutosta ellemme ensin pidä huolta yhdenvertaisuudesta.
Toinen merkkipäivä on meille vielä etäisempi. PFLAG, Yhdysvaltojen suurin perhe- ja liittolaisjärjestö seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien läheisille, täyttää 45 vuotta. Siis vuodesta 1973 Yhdysvalloissa on ollut yhdistys joka koostuu hlbtiq-henkilöiden vanhemmista, sisaruksista, ystävistä ja muista läheisistä. 45 vuotta. Vielä tänäkään päivänä Suomessa ei ole mitään vastaavaa!
Pisimpään läheistyötä on varmaankin tehnyt Dreamwear Club transvestiittien puolisoiden kanssa. Myöhemmin ja laajemmin asiaan ovat tarttuneet Transtukipiste ja Sateenkaariperheet. Työ on kuitenkin suppeaa ja hajanaista.
Vaikka edelleen homo- ja biseksuaaliset miehet yrittävät itsemurhaa liki neljä kertaa useammin kuin heteroseksuaaliset verrokkinsa ja homo- ja biseksuaaliset naisetkin yli kaksi kertaa useammin, yksilökeskeinen kulttuuri saa heidän läheisensä murehtimaan ja suremaan yksin. Tabu on murtunut mutta vain asianosaiset ja läheiset näkevät miten vähän se merkitsee.
Vähemmistöstressi ja stigma ovat yhä läsnä aivan liian usein kohdattuina kyseenalaistamisina ja mitätöintinä. Tapiopuolimatkoilla, päiviräsäsillä ja mikaniikoilla voi olla suurempi merkitys hlbtiq-henkilöiden pahoinvoinnille kuin janitoivoloilla, kristasiegfriedseillä ja tuureboeliuksilla on hyvinvoinnille. Valitettavasti joskus läheiset ovat myös hlbtiq-ihmisten pahoivoinnin aiheuttajia.
Vanhemmilla sukupolvilla voi olla lapsiaan suurempi tarve prosessoinnille ja tuelle. Vanhemman roolin ylläpitäminen lapsen opettaessa mitä hän on ja mitä se merkitsee ei ole helppoa jos edes mahdollista. Miten teini auttaisi vanhempaa ymmärtämään jotain mitä ei itse vielä täysin osaa sanoittaa, mistä ei ole varma ja minkä kaikista merkityksistä ei ole vielä käsitystä. Jos ennakkoluuloja onkin vähemmin, niin harhakäsityksiä voi olla enemmän. Voimaantuneet vanhemmat ja läheiset ovat myös voimavara: PFLAGin on arvioitu olevan vaikutusvaltaisin sateenkaarijärjestö Yhdysvalloissa.
Suomen ensimmäinen Sateenkaarihistoriakuukausi alkaa lokakuun loppupuolella. Sateenkaarihistoriakuukausi on tuontitavaraa, sellaisia on vietetty Yhdysvalloissa ja Britanniassa jo pitempään. Niiden arvo on vaietun ja usein peitellyn tai kirjoittamattoman historian esille kaivamisessa. Ehkäpä suomalainenkin hlbtiq-kansa hyötyy historiansa esille nostamisesta ja vaalimisesta.