”Montas kertaa olet lukenut Taru sormusten herrasta”, kysyi kaveri haastavasti.
Piti hetki miettiä vastausta ennen kuin sanoin: ”Kolmesti…”
”HAH! Minäpä oon lukenu sen neljästi”, ilkkuu kaveri ennen kuin saan lauseen loppuun.
”…suomeksi ja yhtä monta kertaa englanniksi”, lopetan lauseeni.
J.R.R. Tolkienin Lord of the rings / Taru sormusten herrasta on epäilemättä yksi maailman kirjallisuuden parhaita teoksia. Yhdessä Hobitin, Silmarillionin, Keskeneräisten tarujen kirjan ja nyt Hurinin lasten tarinan kanssa se loi tyhjästä uuden rikkaan fantasiamaailman, Keskimaan (Middle-earth), josta lukemattomat myöhemmät fantasian kirjoittajat ovat enemmän ja vähemmän tietoisesti ammentaneet.
Hobitin ja Silmarillionin olen lukenut vain kerran (suomeksi), Keskeneräistentarujen kirjaa en ollenkaan ja Hurinin lasten tarina on puolessa välissä. Hobitti on niistä selvästi jo alakouluikäisille sopiva, Taru sormusten herrasta hiukan vanhemmille ja loput edellisistä innostuneille. Muistan itse ensimmäisen kerran aloittaneeni Hobitti ala-asteella ollessani, mutta silloin se jäi kesken. Tarun sormusten herrasta luin vasta kolmannella kymmenennellä. Silmarillionia pidin melkoisen tylsänä, mutta Hurinin lasten tarina on yllättävän luettavaa. Keskimaan tarinat eivät ole yksittäisinä kirjoina paljonkaan (kahta ensimmäistä lukuunottamatta), mutta kokonaisuutena uskomaton elämätyö.
Lienee sanomattakin selvää, että elokuvat ovat vain hävettävän kalpea varjo kirjoista. Itseasiassa ainoastaan ensimmäinen niistä on siedettävästi sovitettu, loput sisältävä anteeksiantamattomia loukkauksia alkuteosta kohtaan. Peter Jacksonin tausta elokuvan tekijänä näkyy synkkyyteen ja taisteluilla mässäilyyn keskittymisenä liikaa elokuvissa. Toki elokuvat antavat kasvot Tolkienin hahmoille, mutta paljon muuta hyvää niistä ei ole sanottavana.
Taru sormusten herrasta on merkillinen teos. Aina välillä iskee vain kasvava tarve päästä taas matkalle Keskimaahan ja lopulta on taas otettava kirja hyllystä ja matkattavat Frodon ja kumppanien kanssa Konnusta Tuomiovuorelle ja takaisin. Aina laivojen lähtiessä Harmaista satamista on syksyinen ja haikea olo ja tippa linssissä. Välillä löydän aina jotain uutta ihmeteltävää, oliko tämä näin? Joskus olen ollut hetken varma myös siitä, että suomennos ja alkuperäisteos ovat paikoitellen erilaisia, mutta kirjojen rinnakkain selailu ei koskaan vahvista tätä.
Ensimmäistä kertaa Lord of the ringsiä englanniksi lukiessani olin oudon kokemuksen äärellä kun jouduin hakemaan sanoja sanakirjasta. Mikä tahansa taskusanakirja ei siinä edes auta, vaan tarvitaan korkeatasoinen ja laaja sanasto, jotta Tolkienin vanhahtava ja omaperäinen kieli aukeaa. On sanottava, että tunnen suurta kunnioitusta teoksen suomentaneita Kersti Juvaa ja Eila Pennasta kohtaan. Varsinkin Juvalla on paljon muitakin suuria teoksia ansioluettelossaan, mutta tuskin yhtään yhtä vaativaa. Kuitenkin, jos joskus pitää lukea teos alkukielellä, se on tässä tapauksessa.
Näin sateisena kesänä on hyvää aikaa etsiä kirja käsiinsä olipa lukenut sen tai ei ja uppoutua Tolkienin mielikuvitusmaailmaan.