Kevät ja kesä ovat sukujuhlien kulta-aikaa. Kevään päätteeksi juhlitaan ylioppilaita ja muita valmistuneita ja kesällä on tarjolla koko joukko häitä, rippijuhlia ja Prometheus-juhlia. Sukujuhlat tarjoavat itseään etsivälle tai itsessään ei-heteroseksuaalisia piirteitä tunnistavalle nuorelle aivan omanlaisiaan piinapenkkejä.
Oma kokemukseni on isäni 50-vuotispäiviltä vuosien takaa. Olimme siskoni, poikaystäväni ja tätini kanssa viettämässä hikistä päivää ahtaassa keittiössä vieraita kestiten, kun isäni sisko pysähtyi matkalla tupakalle keittiön ovelle tenttaamaan minua tyttöystävästä. Poikaystäväni oli juuri keittiön ikkunan edessä kuistilla jäähyllä. Minä naurahdin kiireessä, ettei ole tyttöystävää. Täti jatkoi matkaa tupakalle ja parin minuutin päästä kuulin avoimesta keittiön ikkunasta hänen esittävän poikaystävälleni kysymyksen: ”Oletkos sinä Miian (siskoni) kaveri?” Poikaystäväni vastasi tyynesti, että ”en, kun Teron”. Minä sain tädiltä merkitsevän pitkän katseen ikkunan läpi.
Sukujuhlien kahvitteluosaan kuuluvat vanhempien sukulaisten nuorten tenttaamiset: ”Joko sulla on poikaystävä?” tai ”Joko sulla on tyttöystävä?” Ja aivan varmasti niin, että ensimmäinen kysymys esitetään tytölle ja jälkimmäinen pojalle. Näissä puheenvuoroissa homoseksuaalisuutta ei ole olemassa; ei ole mahdollista, että tyttö kaipaisi tyttöystävää tai poika poikaystävää.
Aseta itsesi ripille päässeen nuoren asemaan ja kuvittele vielä itsestäsi epävarmana homona vastaavasi suvun kovaäänisimmälle juorutädille ihmisten keskellä kysymykseen: ”No, jokos Sinä olet löytänyt tyttöystävän?” Punastus ja epämääräinen mutina kuuluvat kuvaan vaikka vastaaja olisi heterokin, mutta sinun pitää valita valehteletko vai tuletko ulos kaapista juhlissa koko suvulle kerralla. Hiukan vanhemman nuoren kohdalla takana voi olla ikävä keskustelu poikaystävän kanssa siitä miksi et voi ottaa häntä mukaan juhliin. Transhenkilön kohdalla tytöltä näyttävälle ”lohdutukseksi” häissä tarkoitetut sanat: ”Kyllä sinäkin vielä pääset morsiameksi”, voivat olla kertaluokassaan ahdistavampia.
On helppo sanoa koulutuksessa terveydenhuollon ammattilaiselle, että hänen olisi työssään hyvä käyttää sukupuolineutraalia kieltä, koska se viestii potilaalle, että puhuja on valmis kuulemaan myös normista poikkeavan tarinan. Mutta millä ihmeellä iskostaa keski-ikäisille ja keskiluokkaisille heteroille päähän, että nuoria sukulaisiakin voi kohdella kunnioittavasti ja tiedustella hienovaraisemmin kumppanista? Vai olisiko niin, että koko tenttimisen itsetarkoitus onkin juuri nolaaminen?