Christopher Moore
Pyrstö
Jyväskylä 2004
Ystäväni tyrkkäsi minulle käteen Pyrstön joku aika sitten. Kansitekstit luettuani aloin miettiä miten parhaiten luikertelisin ulos tilanteesta kun minun pitäisi kertoa hänelle etten jaksanut lukea hänen tylsää kirjaansa. Kansitekstin mukaan kirja on ”Valloittavan vinksahtanut tarina valaan vatsaan joutuvasta tutkijasta”. Se tempasi minut täysin mukaansa ja luin kirjan nopeasti.
Pyrstö kertoo valastutkijoista ja etsinnästä. Etsinnän kohteena on kysymys: miksi valaat laulavat. Yksi tutkijatiimi on ilmesesti kompastumassa johonkin sopimattomaan koska heidän labransa tuhotaan, vene upotetaan, yksi tutkijoista on vähällä hukkua ja toisen valas nielaisee. Tästä eteenpäin tarina etenee mielen oudolla attraktorilla ja likenee scifiä.
Pyrstö on hillittömän hauska ja kursailematon. Pinkkien lasien läpi luettuna siitä löytyy heteroseksuaalisen olettaman kritiikkiä naurettavuuteen kärjistämällä. Päähenkilön ”peppureikäteknologian” kauhun käsittely kuvaa hyvin heteromiehen homofobiaa ja penetraation pelkoa. Vallupoikien ja valaiden suorasukainen seksuaalisuus uhkaa päähenkilöä ja hän vetäytyy turvaan naisen syliin. Kirja kuvaa tiimin hyvin matriarkaaliseksi yhteisöksi jossa naiset käyttävät valtaa miesten seksuaalisen heikkouden kautta. Terävämpi lukija pystyisi varmasti kirjoittamaan pitkän esseen kirjan heteromiehiin kohdistamasta kritiikistä. Lopulta kuitenkin tarina naistutkijoista kumiveneessä valtavan halun kohteena on vain päättömän hauska ja mielikuva saa lukijan kierimään lattialla vatsaansa pidelleen. 🙂
Pyrstö on aivan loistavaa kesälukemista. Pieni varoituksen sana kuitenkin: beachillä itsekseen nauravaa kaveria katsoaan pitkään ja hänen ympärilleen ilmestyy nopeasti tilaa… Kiitos Valtraud!