Olin joskus teinivuosina ”marvelisti” eli keräilin silloin Semic-kustannuksen (myöhemmin Egmont Entertainmentin) julkaisemia Marvel Comics Groupin sarjakuvia. Harrastukseni alkoi varsinaisesti Ryhmä-X -lehdestä vuonna 1987, mutta jo sitä ennen olin hankkinut sittemmin varsin kallisarvoisiksi osoittautuneet Semic-sarjakirjat 98, 101 ja 103 vuosilta 1984 ja 1985. Harrastus laajeni, niin että 90-luvun alussa tilasin kaikkia Semicin Marvel-sarjakuvia ja noilta vuosilta minulla lieneekin suurin piirtein kaikki 90-luvun alkupuoliskolla suomeksi ilmestyneet julkaisut, myös erikoisjulkaisut. Laajensin kokoelmaa myös taaksepäin ja sen ehdoton helmi onkin Ihme-sarjan numero 34 vuodelta 1968 – ostin sen muistaakseni 3 markalla paikallisesta divarista. Ehdoton suosikkini oli Ryhmä-X ja niinpä kokoelmani lienee täydellisin sen osalta. 90-luvun puolivälistä kokoelmassa on myös joitain amerikkalaisia alkuperäisjulkaisujakin, pääosin erikoisjulkaisuja. 90-luvun alkupuoli oli kova suomalaisille ja niinpä Semickin ajautui konkurssin kautta Egmont Entertainmentin suojiin. Kokoelmani päättyy vuoteen 1996 – amerikkalainen Marvel Comics Group teki tuolloin muistaakseni konkurssin ja vaikka se tuon jälkeen tuhkasta pienempänä ja jatkoi toimintaansa, minä lopetin sarjakuvien keräilyn hiipuneen kiinnostuksen vuoksi. Kokoelma on kuitenkin edelleen hyvässä tallessa.
Mitä noissa lehdissä sitten ilmestyi? Keräsin aiheesta pienen tietokannan, joka valitettavasti jäi vajaaksi, koska ennen 90-luvun puoliväliä lehtiin ei läheskään aina painettu alkuperäisjulkaisujen tietoja. Yhdessä lehdessä ilmestyi kuitenkin yleensä vähintään kahden amerikkalaisjulkaisun materiaali, Marveleissa jopa kuuden. Kokoelmaani kuuluu seuraavia suomalaisia lehtiä:
- Ryhmä-X
- Marvel
- Sarjakuvalehti
- Hämähäkkimies
- Hulk
- Ihmeneloset
- Semic-sarjakirja
- Ihme-sarja
- edellisten erikoisjulkaisut ja muut erikoisjulkaisut
Ryhmä-X julkaisi pääasiassa The Uncanny X-Men -lehden materiaalia, mutta siinä ilmestyi myös X-Factor ja New Mutants -lehtien aineistoa.
Marvel julkaisi lähes kaikea Marvel Comics Groupin tuotantoa mm.: Fantastic Four, The Uncanny X-Men, Daredevil, Punisher, Amazing Spider-Man, Mighty Thor, The Incredible Hulk, New Mutants, The Spectacular Spiderman, What if…, What the…, Excalibur, The Invincible Ironman ja Ghostrider -lehtiä.
Sarjakuvalehti ilmestyi vuosina 1990-96. Sen julkaistavaksi siirrettiin Marvelista pääasiassa Daredevil, Punisher War Journal, Wolverine, Punisher ja Ghostrider -lehtien aineistoa.
Hämäkäkkimies lienee kaikkien pisimpään Suomessa ilmestynyt Marvel-sarjakuva, julkaiseminen aloitettiin jo 80-luvun alussa ja jatkui vielä 1996. Lehti julkaisi The Amazing Spider-Man, Peter Parker the Spectacular Spiderman ja Spiderman -lehtiä, mutta otti toisinaan aineistoa myös mm. Fantastic Four -lehdestä.
Hulk ilmestyi kaksi vajaata vuotta 80-luvun alussa, julkaisten The Incredible Hulk -lehden aineistoa.
Myös Ihmeneloset oli hyvin lyhyt kokeilu 80-luvun alusta. Nuo lehdet ovat hyvin vaikeita löytää ja siksi keräilyharvinaisuuksia. Painokset lienevät olleet varsin pieniä. Lehti julkaisi tiettävästi ainakin Fantastic Four ja Avengers -lehtien materiaalia.
Semic-sarjakirjoissa ilmestyi paljon muutakin kuin Marvel-sarjkuvia. Sarjakirjat olivat pokkarin muotoisia ja ainakin alkuvaiheessa mustavalkoisia taskukirjoja (paperback). Niissä ilmestyi ainakin John Romitan ja kumppaneiden alkuperäisiä 60-luvun Fantastic Four sarjakuvia.
Ihme-sarja on ehdottomasti vanhinta ja vaikeimmin löydettävää Suomessa ilmestynyttä Marvel-sarjakuvaa. Löysin sattumalta yhden ainoan lehden. Lehti ilmestyi mustavalkoisen 60-luvun lopulla. Lehdessä lienee ilmestynyt Marvel-sarjakuvista ainakin Fantastic Four, The Amazing Spiderman ja Avengers -lehtien aineistoa, mutta ilmeisesti myös kokonaan muiden kustantajien sarjakuvia.
Erikoisjulkaisuina Suomessa on julkaistu varmaankin kaikkia edellä mainittuja lehtiä. Erikoisjulkaisujen määrästä ja ilmestymisvuosista minulla ei ole tarkkaa tietoa, mutta 80-luvun lopun ja 90-luvun alun julkaisuista minulla lienee suurin osa.