Uskonto on konfliktien ja ihmisoikeusloukkauksien aiheuttajana kärkipäätä. Tämä johtuu pitkälti sitä, että jokainen uskonto sisältää ajatuksen, että on se ainoa oikea ja toisinajattelijat on ohjattava oikealle tielle. Vihreät kannattavat yhdenvertaisuutta ja järkiperäisyyttä ja näkevät näiden olevan rauhan ja vapauden ehtoja, joten uskontovastaisuudelle on aatteessa hyvät perusteet.
Vihreiden kirkkovastaisuuden taustalla on osaltaan yleinen uskontovastaisuus, mutta sille on muitakin syitä. Suomen lainsäädäntö on varsin erikoinen tehdessään eron kirkkojen ja muiden uskonnollisten yhteisöjen välillä ja nostaessaan evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon ylitse muiden antamalla niille perustuslaillisen erityisaseman.
Perustuslaillinen asema antaa kirkoille vapauksia mutta tuo myös velvoitteita: se edellyttää perustuslaillisten arvojen, kuten yhdenvertaisuuden ja demokratian, tinkimätöntä noudattamista.
Kahden kirkon perustuslaillinen asema on kuitenkin jo lähtökohtaisesti syrjivä muita katsomusyhteisöjä kohtaan. Se antaa niille etuoikeuksia joita muilla, yhdistyslaista johdettuja menettelyjä käyttävillä katsomusyhteisöillä ei ole. Kirkot saavat mittavaa aiheetonta hyötyä siitä, että niiden jäsenmaksut kerätään verotuksen yhteydessä. Ne on myös jätetty esimerkiksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakien ulkopuolelle. Tämä on johtanut räikeisiin esimerkkeihin jäsenten syrjinnästä ja vain työoikeuden alueella valtio on kyennyt suojelemaan kansalaisiaan mielivallalta.
Evankelisluterilainen kirkko on teokraattinen yhteisö, joka leikkii demokratialla. Kirkon hallintorakenteeseen on päälle liimattu demokraattisia elementtejä, mutta pohjimmiltaan se on tehty opin muuttumattomuutta varmistamaan. Kirkon jäsenten tosiasialliset vaikuttamismahdollisuudet jäävät siksi lähinnä teoreettisiksi. On helppoa osoittaa sormella kirkolliskokouksen edustajien kiintiöintiä, joka tarkoittaa, että jäsenet käyttävät vain vajaata 60 prosenttia vallasta. Lisäksi kirkolliskokouksella on poikkeuksellisen laaja määräenemmistövaatimus (¾) ja kokousedustajien valintamenettely on välillinen. Piiloisemmaksi jää kuntien sirpaloituminen useisiin seurakuntiin, mikä johtaa huomattavan korkeaan kynnykseen ehdokkaiden asettamisessa.
En mielelläni puhu suvaitsevaisuudesta, koska se on vain puolivillainen yritys hyväksynnästä. Suvaitsevaisuus on kuitenkin liikaa edellä esitettyjä kirkkojen ongelmia kohtaan ja niihin pitää puuttua. Suvaitsemattomuutta ei pidä suvaita ja siksi Vihreiden kirkkovastaisuudelle on erinomaiset perusteet.