Minulle historiaa lukiossa opetti useita historian oppikirjojakin kirjoittanut Terttu Matsinen. “Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista” on jäänyt mieleeni hänen tunneiltaan. Mutta miten yhteisten asioiden hoitamisesta on tullut halveksuttua? Työssäni Vihreän kunnallisjärjestön toiminnanjohtajana törmään syihin jatkuvasti.
Yliopistolaki alkaa asettamalla yliopistojen tehtäväksi “edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee tarjota mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.” Tätä taustaa vasten on vaikea nähdä miten poliittisten järjestöjen toiminnan erittäin merkittävä rajoittaminen Itä-Suomen yliopiston kampuksilla on perusteltavissa. Puoluejärjestöt eivät voi varata yliopiston aulatiloja edes maksua vastaan joten poliittisten tilaisuuksien järjestäminen kampuksella on mahdotonta. Ainoa reitti yliopiston tiloihin on ylioppilaskunta: kun ylioppilaskunta kutsuu kaikki puolueet vaalitoreille ovet “isänmaata palvelemaan kasvatettavien” ja kasvattajien arkeen avautuvat.
Ammattikorkeakoulu puolestaan on linnoittautunut KPY Novapoliksen (aiemmin Teknopolis), tiloihin, joissa yhteistä agora-tyyppistä tilaa ei oikeastaan ole Kampussydäntä lukuunottamatta. Tilat eivät sovellu minkäänlaisten avoimien tilaisuuksien järjestämiseen. Aiemmin jopa poliittinen mainonta Teknopoliksen sisällä olevissa digitaalisissa mainosalustoissa oli kiellettyä.
Kuopion merkittävimmät kauppakeskukset ovat K- ja S-ketjujen suurimmat marketit Kolmisopessa, Päivärannassa ja Savilahdessa sekä Matkuksen peltokauppakeskus noin 12 kilometriä kaupungin keskustasta. Keskustassa ei monista suurista kaupungeista poiketen ole suuria kauppakeskuksia vaan verkosto lukuisia pieniä torin ympärillä (5-8 laskutavasta riippuen). Kaikista edellä mainituista ainoastaan Keskon suuret marketit ovat olleet kampanjoiden alla aktiivisia ilmoittamaan puoluejärjestöille mahdollisuuksista kampanjoida niissä. Keskonkin ilmoituksiin on aina sisältynyt fraasia “asiakkaita ei saa häiritä”. Kyselemällä vastauksia on saanut paikalliselta osuuskaupalta mutta esimerkiksi Matkuksen kauppakeskus kategorisesti kieltää kampanjoinnin. Siinä missä äärimmäisen ärsyttävät teleoperaatorien, Sanoman ja sähköyhtiöiden myyjät voivat rahalla ostaa paikan häiritä asiakkaita kauppakeskuksessa, puolue-, eikä ilmeisesti muidenkaan järjestöjen, feissareille ovet eivät aukene rahallakaan. Kuopion Portin kauppakeskuksen omistaja, Lapti, ei vaivaudu edes vastaamaan viesteihin.
Mualiman napa – Kuopion kauppatori – siirtyi kahdeksan vuotta sitten kaupungin operoinnista keskustan kehittämisyhdistyksen haltuun. Toria on kaupungissa totuttu pitämään vaalikampanjoiden keskuksena ja lähes jokainen puolue onkin paikalla ainakin parina viimeisenä lauantaina ennen vaalipäivää. Viime vuosina toiminta torillakin on kuitenkin merkittävästi vaikeutunut puoluejärjestöille kun yhdistys on katsonut oikeudekseen rajoittaa feissaamista torin poikki kulkevalla keskikäytävällä. Agora, politiikan kehto, on muuttunut julkisesta yksityiseksi tilaksi.
Samaan aikaan verkkoavaruudessa rajoitukset poliittisten viestien levittämiseen lisääntyvät. Suuria alustoja koskevat säännöt poliittisen mainonnan maksajan ja levittäjän ilmoittamisesta ja mainostoiminnan läpinäkyvyydestä ovat tarpeellisia ja tervetulleita. Meta ja kumppanit ovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen vähentäneet sekä poliittisten toimijoiden päivitysten orgaanista, että maksettua näkyvyyttä. Meta ilmoitti aivan äskettäin että ainakin Instagramissa ja Threadsissä pitää jatkossa valita altistua poliittiselle sisällölle tekemällä valinta asetuksissa – oletusarvoisesti poliittista sisältöä ei näytetä käyttäjälle. Jodel pakottaa poliittiseksi tulkitut viestit erikseen tilattavalle kanavalle. Mastodon-palvelimista yksi Suomen suurimmista, mastodontti.fi, nimenomaan toteaa että palvelin on tarkoitettu yksityishenkilöille, ei organisaatioille.
Politiikaksi leimattua siis pusketaan aktiivisesti pois kansalaisten arjesta ja silmistä. Tällainen toiminta on omiaan heikentämään vasta täysivaltaisiksi demokratian kansalaisiksi kasvavien nuorten ymmärrystä vaalien merkityksestä ja omista vaikuttamismahdollisuuksistaan. Se erkaannuttaa myös aikuiset jokapäiväistä arkeaan koskevista päätöksistä. Päätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuudesta, koulujen sijannista ja liikennejärjestelmästä ovat syvästi poliittisia ja koskevat jokaista. Yhtä aikaa julkisen palvelun Yleisradion rahoitusleikkausten ja kaupallisen median maksumuurien taakse linnoittautumisen kanssa se johtaa tilanteeseen jossa yhä suurempi osa kansalaisista herää poliittisiin päätöksiin niiden seurausten kautta.
Suomalaistenkin yleinen aktiivisuus kansalaisyhteiskunnassa on viime vuosikymmeninä suuntautunut enemmän ja enemmän yhden asian liikkeisiin puoluejärjestöjen ja muiden laajempia aatteita edustavien yhdistysten kustannuksella. Vaikka kansalaisaloitejärjestelmä on erittäin tärkeä lisäys poliittiseen järjestelmään, se kanavoituu kansanedustajien kautta. Analogisesti kuntalaisaloite kanavoituu vaaleilla valitun kunnan- tai kaupunginvaltuuston päätöksentekoon. Banaaleimmassa muodossaan poliittista vaikuttamista yritetään toteuttaa adressien eli vetoomusten kautta. Niiden ainoa voima tulee allekirjoitusten määrästä ja sen pitää ylittää virallisten kansalais- ja kuntalaisaloitteiden korkea kynnys moninkertaisesti että niillä on vaikutusta lopputulokseen. Vaaleilla valitut kansalaiset, poliitikot, ovat aina portinvartijoita lopulliseen tulokseen. Osallistavan demokratian keinoissa, kansalaisbudjetoinnissa ja muussa, pyöritellään ääripaikallisia tai taloudellisesti hyvin pienimuotoisia hankkeita jotka vaaleilla valitut kansalaiset ovat hiekkalaatikoineet etukäteen.
Politiikan erottaminen arjesta tekee vaaleista myös muodonmuutoskoneen jolla aktiivisesta kansalaisesta tehdään poliitikko. Olemme viime vaalien alla kuulleet erittäin korkean profiilin poliitikoiltakin lausuntoja siitä, kuinka he eivät aio enää “asettua sylkykupiksi”– siis ehdolle vaaleissa. Politiikan vieraannuttaminen muodostaa vähemmistö- ja syrjintäkysymyksistä tutun me vastaan ne -asetelman jolla aktiivisia kansalaisia demonisoidaan.
Kielenkäyttö poliitikkoja kohtaan on muuttunut kohteliaasta ja arvostavasta arkisen kautta vihamieliseksi ja halveksivaksi viime vuosikymmeninä. Politiikkaan on noussut sitä “uudistamaan” pyrkiviä voimia jotka huomattavalla itsekritiikittömyydellä “puhuvat kansan äänellä ja kielellä” ikään kuin eivät itse olisi poliittisia toimijoita. Vaikka he ilmaisevat tavoitteekseen palauttaa politiikka kansan käsiin, he tosiasiassa vieraannuttavat sitä edelleen törkeällä kielen käytöllään. Uhkan kokemus heikentää erityisesti naisten, nuorten ja vähemmistöjen mahdollisuuksia vaikuttaa ja saada äänensä kuuluviin. Tämä on demokratiaa horjuttamaan pyrkivien autoritääristen toimijoiden agendan toteuttamista. Äskettäisissä presidentinvaaleissa se näkyi myös ennennäkemättömän yleisenä vaalijulisteiden tuhoamisena.
Aivan oma lukunsa on median toiminta politiikan ympärillä. Poliitikot ovat medialle äärimmäisen tärkeitä. Heidän, enemmän kuin minkään muun ryhmän, kauttaan syntyy kansaan vetoavia otsikoita joilla voidaan kilpailla näkyvyydestä. Näkyvyys puolestaan tarkoittaa mainosrahaa medialle. Journalistisen uutisoimisen sijaan erityisesti kevään 2024 presidentinvaaleissa oli vahva karnevalisointi kärjessä. Media suorastaan omi kansalaisille ja puolueille kuuluvan poliittisen vaaliprosessin ja pyrki muokkaamaan sitä omaa taloudellista hyvinvointiaan tukevaksi. Ehdokkaiden aikaa tuhlattiin lukemattomiin ja loputtomiin vaalitentteihin vailla sisältöä. Puoluejohtajienkin ajasta liian suuri osa menee nykyään mediamyllyn välineinä.
Media on kuitenkin tärkeä poliitikoille: orgaaninen juttu, “uutinen”, on erittäin tehokas ja edullinen väline saada näkyvyyttä. Poliitikko on prosessissa kuluttajan asemassa suurten koneistojen edessä. Vasta aivan huipulla asetelma tasapainottuu. Päästäkseen esille mediassa poliitikon on annettava teräviä lausuntoja mikä jälleen kasvattaa eroa kansalaisten ja vaaleilla valittujen kansalaisten välillä.
Demokratia ei vahvistu sulkemalla tiloja aktiivisilta kansalaisilta. Se ei vahvistu erottamalla yhteisten asioiden hoitamista koskeva puhe muusta some-virrasta. Se ei varsinkaan vahvistu vähentämällä sen näkyvyyttä arjessa. Demokratiaa ei ole ilman politiikkaa. Moniäänisyys ja turvallinen avoin tila – niin fyysinen kuin virtuaalinenkin – sanoa mielipiteensä, on demokratian kasvualusta. On tärkeää ottaa tiukka ote omasta oikeudestaan osallistua ja vaikuttaa päätöksentekoon. Vaatia asiallista julkista keskustelua ja poliittisten prosessien näkyvyyttä niin verkossa kuin avoimessa maailmassakin. Rajoitustoimenpiteille ja luottamuksen nakertamiselle täytyy laittaa piste.