Windows 10 -käyttöjärjestelmä tuli tänä syksynä tiensä päähän kun Microsoftin tuki sille päättyi. Ollenkaan kaikki vanhemmat tietokoneet eivät ole Micosoftin käsityksen mukaan valmiita siirtymään Windows 11:sta. Jotkin aivan riittävän suorituskykyiset laitteet jäävät rannalle TPM-piirin puutteen vuoksi. SER-kierrätettävän laitteiston määrä uhkaa nousta tarpeettomasti ja huomattavasti. Joitakin käyttäjiä korpeaa myös aika tavalla Microsoftin työntö Copilot-tekoidioottinsa käyttöön ja Windowsilla rahastamisen mallin muutos, joka uhkaa yksityisyyttä ja tuottaa ärsyttäviä mainoksia työpöydälle. Olipa syy näistä mikä tahansa, yhden väylän ulos tarjoaa siirtymä Linux-käyttöjärjestelmään. Tämä on näkynyt pitkin syksyä esimerkiksi lisääntyvinä Youtube-videoina joissa opastetaan siirtymä johonkin Linux-jakeluun käytännön tasolla ja ”Hei, olen uusi Linux-käyttäjä” -viesteinä tukialustoilla. Tämä artikkeli ei kerro sinulle miten levykuva hankitaan, kirjoitetaan muistitikulle tai miten saat tietokoneesi käynnistymään siltä muistitikulta. Ei, pyrin kertomaan sinulle tekstin muodossa kokemustietoa Linux-jakelun valinnasta ja eroista toimintatavoissa Microsoft Windowsiin verrattuna.
Linuxiin siirtyminen ei ole hankalaa. Se on käyttöjärjestelmän uudelleen asennus ja se tarkoittaa että kaikki työtiedostosi on siirrettävä turvaan koneelta muutoksen ajaksi. Sinun on opeteltava uusi työpöytäympäristö. Kaikki salasanan takana olevat palvelut on avattava uudelleen ja kaikki asetukset tehtävä uudelleen. Vaikka teknisesti asennus onkin hoidettu 1-2 tunnissa, käytät seuraavat pari viikkoa ympäristön laittamiseen oman näköiseksesi. Pelottelu teknisillä ongelmilla perustuu vanhentuneeseen käsitykseen työpöytälinuxista ja nörttien hifistelyssä kokemiin vaikeuksiin. Linux soveltuu erinomaisesti eläkeiän ohittaneiden ja alaikäisten käyttöjärjestelmäksi. Pääsääntöisesti vasta kolmannen asteen opinnoissa ja työelämässä tulee vastaan sellaisia sovelluksia joiden käyttäminen Linuxilla ei onnistu. Pelaaminenkin Linux-alustalla onnistuu; ongelma ei ole enää Linuxissa vaan suosituimpien pelitalojen piratismisuoja- ja urkintaohjelmissa (launcher).
Linux on oikeastaan vain käyttöjärjestelmän ytimen nimi. Nörtit haluaisivat puhuttavan GNU Linuxista koska Linux-ydin ei yksin muodosta käyttöjärjestelmää vaan sen ympärillä on leegio tyypillisesi GNU-yhteisön tuottamia ohjelmia. Näiden päälle useat erilaiset yhteisöt ja yhtiöt ovat tuottaneet omia Linux-jakelujaan (distribution, distro) jotka vasta vertautuvat käyttäjän näkökulmasta kokonaiseen käyttöjärjestelmään.
Työpöytäympäristöt – miltä se näyttää ja tuntuu
Linux-jakelut eroavat toisistaan näkyvimmin siinä, millä ohjelmilla työpöytäympäristö rakennetaan. Kaksi suurinta pelaajaa tässä ovat KDE plasma ja GNOME; kaikkein heikkotehoisimmilla laitteilla käytetään esimerkiksi XFCE:tä. GNOME:n ja KDE Plasman vertailusta saa aikaan riidan nörttien kanssa mutta sen uhallakin sanon että GNOME on ”pyöristetty” ja sulava kuin macOS kun taas KDE Plasma on saksalaisen insinöörin kilke jossa säätönuppeja on enemmän kuin kukaan täysijärkinen tarvitsee. Kolikon kääntöpuoletkin voi lukea tuosta vertauksesta. Se on hyvin karkea mutta saattaa lukijan ehkä jäljille. Jatkaakseni karkealla linjallani sanon, että kevytversiot tuovat mieleen Windowsin vuoden 2000 tienoolla, niissä hienot efektit ja grafiikka tekevät tilaa tylylle funktionaalisuudelle. On olemassa muitakin, esimerkiksi vielä kehitysversiossa oleva Pop_OS!-jakelun tuottajan Cosmic Desktop.
…ja pari muuta muuttujaa
Työpöytäympäristökin koostuu useista eri osista eikä kaikkea voi laskea edellä mainittujen GNOME:n, KDE Plasman tai Cosmicin viaksi. Konepellin alla on melko jäätävä sotku koodia tuottamassa valoa ja ääntä oikeisiin paikkoihin. Jakelut eroavat myös esimerkiksi äänijärjestelmien suhteen toisistaan. En ole koskaan ollut niin tietoinen pitkästä matkasta ykkösiä ja nollia piirilevyltä näppäimistöön ja kaiuttimiin kuin takavuosina penkoessani Ubuntun äänijärjestelmän ongelmia tai tuoreemmin yrittäessäni saada kannettavan tietokoneeni näppäimistön taustavalon toimimaan. Saman asian voi tehdä useita eri ohjelmallisia reittejä eikä auta yhtään jos laitevalmistajan alin kooditaso on ”magic black box”, jonka sielunelämästä ei ole mitään tietoa.
Laitevalmistajien tuki Linuxille on vasta viimeisen viiden vuoden aikana noussut kelvolliselle tasolle. Arm-prosessorille perustuvalle koneelle on vieläkin erittäin vaikea löytää Linux-jakelua. Intelin näytönohjaimet toimivat ongelmitta, samoin AMD:n mutta NVIDIA:n tuki on vieläkin ailahtelevaista. Sormenjälkilukijoiden tuki on hyvin heikkoa. Jos Linux-siirtymäsi törmää ylitsepääsemättömiin ongelmiin, se on todennäköisesti yhden laitevalmistajan tuen puutteesta kiinni. Linuxin ongelmanratkaisu tekeekin sinut tietoiseksi myös laitteesi komponenteista uudella tavalla.
Erilaiset Linux-jakelut
Linux-jakelu ei ole monoliitti jonka päivittämisestä yksi taho vastaisi, kuten Applen ja Microsoftin käyttöjärjestelmien tapauksessa, vaan kokoelman ohjelmia jotka jakelun tuottaja kokoaa yhteen, muokkaa omannäköisekseen, varmistaa yhteensopivuuden ja paketoi käyttäjille jaeltavaksi. Jakelun tuottaja voi pidättää kehittäjäyhteisön päivityksiä johonkin järjestelmänsä osaan kuukausiksi tai vuosiksi varmistaakseen järjestelmän toimivuuden. Tästä muodostuu viivettä joka on olennaista käyttökokemukselle: jos esimerkiksi pelien suorituskykyä merkittävästi parantava päivitys pidätetään vuodeksi yhteensopivuusongelmien vuoksi, pelaajat vaihtavat helposti jakeluun joka priorisoi tällaiset päivitykset.
Mangrovemetsän juuriston tapaan lukemattomia kertoja haaroittuvassa Linux-jakeluiden sukupuussa ero jakeluiden välillä muodostuu merkittävästi siitä, millä työkalulla jakelu hallitsee ja päivittää sen sisältämät ohjelmapaketit. Tässä isoja sukupuun haaroja ylläpitävät APT, yum, dnf ja pacman. Kokemuksen karttuessa on helppo siirtyä samaa pakettienhallintajärjestelmää käyttävästä jakelusta toiseen.
Kolme vanhinta ja jakelumäärällisesti suurinta pääjuurta Linux-sukupuussa ovat Debian, Fedora/RedHat ja Slackware. Kustakin on luotu huomattava määrä erilaisia jakeluja. Distrowatch-sivusto seuraa Linux-jakeluiden nousua ja laskua suosiossa mittarina kiinnostus jakelun viralliseen verkkosivuun. Viimeisten 12 kuukauden aikana kiinnostus on ollut kovinta Arch-haaran CachyOS:ää kohtaan. Kiinnostuksen huipulla tällä hetkellä keikkuvista kuusi on Debian-haarasta, kolme Arch-haarasta ja yksi Fedora/RedHat-haarasta.
Minulla on pisin kokemus Debian-haarasta löytyvistä Ubuntusta ja Pop_OS!:stä. Jälkimmäinen on itseasiassa Ubuntun kautta Debianista versottu. Olen kokeillut joitakin kuukausia myös pienemmästä Arch-haarasta löytyvää Manjaroa ja viimemmäksi Fedora/RedHat-haaran tuoretta tulokasta, Bazzitea. Joskus 2008 tienoolla olen käyttänyt myös OpenSuse-haaran kantajakelua ja varhaisia RedHat/Fedora-versioita.
Linux-jakelun valinta riippuu käyttäjän tarpeista. Pelaajat löytävät tiensä todennäköisimmin Pop_OS!:n, Bazziten, Nobaran (Fedora) tai Garudan (Arch) käyttäjiksi. Grafiikan ja videoiden tuottajille löytyy sekä Ubuntusta että Fedorasta näihin tarkoituksiin rakennetut studiojakelut sekä pienempänä AV Linux (Debian). Tietoturva-ammattilaiset suosivat Kali Linuxia (Debian). Eri syistä erityisen kevyttä ja pienikokoista järjestelmää tarvitseville on tarjolla esimerkiksi Debian-haarasta nousevat Bodhi Linux, MX Linux, antix, Ubuntun useat kevyt versiot ja itsenäinen Puppy Linux. Olohuoneen viihdetietokoneelle käyttöjärjestelmää hakevalle on omat jakelunsa. Yksi mielenkiintoinen ilmiö ovat macOS-käyttöjärjestelmästä siirtyville käyttäjille suunatut ulkoasultaan tuota työpöytäympäristöä matkivat jakelut kuten elementaryOS ja Zorin OS (molemmat Debian). Aivan viime vuosina vastaavia on alettu tuottaa myös Windowsista siirtyville.
Useimmiten Linux-jakeluiden kohdentamisessa käyttäjäryhmälle on kysymys esiasennettujen ohjelmien määrästä ja luonteesta sekä ulkoasusta, enemmän kuin järjestelmän (ytimen, työpöytäympäristön ym) toiminnan säätämisestä. Siksi jakelun valinta on enimmäkseen makuasia. Yleiskäyttöiset Ubuntu, Fedora tai vaikkapa Mint soveltuvat monenlaisiin tehtäviin. Kaksi asiaa vaikuttaa kuitenkin paljon käyttökokemukseen: aiemmin käsitelty työpöytäympäristö ja päivitysmalli.
Miten usein se pitää päivittää?
Päivitysmalleja on monia mutta mainitsen kaksi valtavirtaa. Manjaro on niin sanotussa jatkuvassa päivitysmallissa jossa suuria päivitykset virtaavat pakettienkäsittelyjärjestelmän läpi koneellesi jatkuvasti eikä erityisiä virstanpylväitä muodostu. Ubuntu on kaksiportaisessa mallissa jossa joka toinen vuosi julkaistaan isompi päivitys jota kutsutaan pitkän tuen (LTS) versioksi. Tuota pakettia tuetaan seuraavat neljä vuotta, siis kaksi vuotta päällekäin edellisen kanssa. Näitä LTS-päivityksiä voisi verrata macOS-versiopäivityksiin. Niiden välillä tehdään kuuden kuukauden välein, viimeksi katsoessani huhti- ja lokakuussa, pienemmät välipäivitykset. Tässä mallissa työpöytäympäristön kaltaiset suuret muutokset tehdään vain LTS-versioissa mutta työpöytäympäristön tai ytimen versiosta toiseen voidaan hypätä myös puolivuosittaisissa päivityspaketeissa.
Tämän suuresta päivityssyklistä riippumatta järjestelmäsi päivittyy jatkuvasti kehitysyhteisöjen työn mukaan. Tietoturvapäivitykset tulevat verkon yli pyrkimyksenä mahdollisimman pieni viive. Samoin viankorjauksia voidaan julkaista vaikka useamman kerran viikossakin jos tarpeen. Ja ne aiemmin mainut GNU:n ”varusohjelmat” päivittyvät kukin omaa tahtiaan tuoden pieniä parannuksi käyttäjille viikkojen ja kuukausien välein. Yksi Linuxin ihanimmista piirteistä on se, että järjestelmän päivittäminen kestää kymmenesosan siitä mitä Windowsissa tai macOS:ssä.
Oma siirtymäni pois Ubuntusta oli seurausta pitkistä viiveistä erilaisen parannusten omaksumisessa. Nopea siirtymä pois Manjarosta johtui siitä etten pitänyt siitä jatkuvasta muutoksen tilasta jossa tietokoneeni oli. Pop_OS! tarjosi ennen Cosmic-kehityksen tuottamaa pysähtymää hyvän kompromissine tähän, mutta sen tuottajan omistauduttua kokonaan Cosmicin kehittämiselle ja julkaistua siitä kaksi vuotta myöhässä vasta kehitysversion, siirryin pois Pop_OS!:stä. Linux-sukupuun suurimman haaran kantaisä, Debian, on tunnettu hitaasta päivittymisestään ja se on syy miksi en ole koskaan kokeillut sitä. Se tarkoittaisi kuitenkin myös vakautta joten se voi olla hyvä valinta vähätarpeiselle käyttäjälle.
Vapaus ja vastuu
Vapaa ja avoin ohjelmisto tarkoittaa myös sitä että kehittäjät ovat vapaita valitsemaan mitä osa-aluetta ylläpitämästään ohjelmasta kehittävät. Suuret ohjelmatalot kyllä tukevat avointa ohjelmakoodia tarjoamalla kehittäjätyövoimansa tuotoksia kehittäjäyhteisöille ja rahoittamalla niitä, mutta nämä tietysti kohdistuvat niiden omien intressien mukaan. Avoimen ja vapaan käyttöjärjestelmän, kuten GNU Linux -jakelun käyttöönottaja hyväksyy sen riskin että vuosien varrella tapahtuu odottamattomiakin muutoksia tarjolla olevien ohjelmien käyttökelpoisuudessa.
Jos törmäät ongelmiin Linux-jakelusi kanssa, Linux-sukupuun haara on merkittävä. Arch-haaran mainitut jakelut, Manjaro, CachyOS ja Garuda, jakavat merkittävän osan sisältämistään paketeista, tavat joilla niitä päivitetään ja järjestelmätiedostojen järjestyksen levyllä. Tästä seuraa että etsiessäsi Google-hauilla verkosta ratkaisuja ongelmaasi, perus-Archin dokumentaatio ja Manjaron tukialusta voivat tarjota ratkaisun Garudassa kohtaamaasi ongelmaan. Sama on totta kunkin päähaaran sisällä.
Lopuksi
Tietoisuus edellä kuvatuista asioista on hyvä pohja päätöksille Linuxiin siirtyessäsi. Lisäksi tarvitset hyvän englanninkielen taidon sillä kehittäjäyhteisöt työskentelevät verkossa englanniksi. Suurimmilla jakeluilla on myös suomenkielisen käyttäjäyhteisön kääntämää materiaalia olemassa mutta hyvin pian joudut lukemaan ja ymmärtämään teknistä englantia.
Heitä romukoppaan tietoturvaohjelmistojen tilauksesi sillä niitä ei voi, eikä tarvitse asentaa Linuxiin. Tietojenkalastelun suhteen joudut olemaan aivan yhtä valppaana kuin Windowsissakin mutta haittaohjelmat eivät leviä Linux-laitteille samalla tavalla kuin Windowsissa. Linuxissa haittaohjelmia pyritään ujuttamaan sisälle kehittäjäyhteisöjen kautta eikä käyttäjätason torjuntaohjelmista ole hyötyä.
Romukoppaan kannattaa heittää myös komentorivin pelkosi. Windowsissa ei ole 25 vuoteen ollut tarve käyttää komentoriviä asioiden suorittamiseen koneella, eikä ole oikeastaan Linuxissakaan 15 vuoteen, mutta saadaksesi käsityksen siitä mitä ohjelmia laitteellasi kulloinkin päivitetään on hyvä ajaa päivityksen komentoriviltä. Näet myös suoran, suodattamattoman palautteen epäonnistumisista. Bazzitessa tämä on itseasiassa asian perustila. On myös niin että jotkut asiat on hirveän paljon nopeampaa ja tehokkaampaa tehdä komentoriviltä kuin graafisesta käyttöliittymästä.
Luulen onnistuneeni joko nukuttamaan sinut tai pelottelemaan sinut pois Linux-siirtymästä. Toivottavasti en, sillä Linuxin käyttöönotto tai käyttö ei todellakaan ole vaikeaa. Tieto lisää tuskaa mutta se tekee sinusta myös paremman ja turvallisemman tietokoneen käyttäjän.