Internet ja paikantamiseen perustuvat mobiilisovellukset ja verkkopalvelut ovat auttaneet ihmisiä vähemmistöissä löytämään toisensa, mutta Suomi on hyvin harvaan asuttu maa ja meillä suureksikin nimitetyt kaupungit ovat aika pieniä. Samanaikainen tabun murtuminen on tuonut miesseksimarkkinoille lisää miehiä mutta yhä heitä on enintään neljännes tai viidennes ikäluokan miehistä.
Vaikka harvempien asioiden tarvitsee osua kohdalleen satunnaisessa seksikohtaamisessa kuin parisuhteen muodostamisessa, parinvalinta on lopulta aika armotonta. Seuranhakemisen ytimessä on halu ja sen syntyminen tai syntymättömyys. Siksi torjunnan käsittelemisen taidon on syytä olla internetin ja älypuhelimen kautta seuraa hakevalla hyvä sillä ne mahdollistavat sen kokemisen monta kertaa päivässä. Se ei lopulta kohteliaastikaan ilmaistuna tunnu hyvältä. Onkin syytä pitää kokoajan aktiivisesti mielessä ettei oma arvo riipu haluttavuudesta.
Yksi toimintaa internetissä voimakkaasti määrittävistä tekijöistä on anonymiteetti. Ilman erityisiä toimia sen poistamiseksi käyttäjät eivät voi olla varmoja toisen osapuolen henkilöllisyydestä. Tämä rapauttaa moraalia ja ruokkii huonoa käytöstä. Tämä on nähty niin mediatalojen kommentointikentissä, sosiaalisessa mediassa kuin pelaajien Discordissakin. Se näkyy voimakkaasti myös seuranhakualustoilla.