Terry Pratchett: Snuff

Samuel Vimes on joutunut viimein antautumaan Sybilin tahtoon ja edessä on kahden viikon loma Ramkinien tilalla maalla. Mutta poliisit ovat hyviä löytämään rikoksia ja loputtomalta tuntuvien seurapiiriteehetkien ja -päivällisten lomassa Vimes haistaa palaneen käryä. Julman silpomisen uhri on peikkotyttö mutta paikalliset pitävät peikkoja vain tuholaisina. Eivät kuitenkaan aivan kaikki ja peikkoja puolustaneen sepän kadotessa samaan aikaa jahti alkaa.

Jatka lukemista ”Terry Pratchett: Snuff”

Terry Pratchett: I shall wear midnight

Tiffany Särkynen (Aching) tekee parhaansa, mutta maa aaltojen alla ei ole nähnyt noitia ennen ja ennakkoluulot ovat syvässä. Kun silmätön ja haiseva haamu alkaa näyttäytyä Tiffanylle toistuvasti ja ihmiset muuttuvat suorastaan vihamielisiksi ja pahantahtoisiksi, jotain on pahemmin pielessä kuin vain ajattelemattomuudesta. Matka Ankh-Morporkiin kertomaan nuorella herttualle hänen isänsä poismenosta tutustuttaa Tiffanyn kaupungin noitiin ja legendaariseen naisvelhoon ja vyyhti alkaa aueta.

Jatka lukemista ”Terry Pratchett: I shall wear midnight”

Terry Pratchett: Night Watch

Komentaja Sam Vimes joutuu tavanomaisen maagisen onnettomuuden johdosta ajassa taaksepäin aikaan, jolloin Ankh-Morporkia hallitsee ei-niin-valistunut diktaattori, hän itse on juuri liittynyt vartiostoon ja sittemmin hallitsijaksi kohoava Vetinari opiskelee salamurhaajien killassa. Tarpeetonta varmaan sanoa, että historia munkeilla (Thief of Time) on intressi seurata tapahtumia tiiviisti. Aika on synkkä ja Kaapelikadun erikoisjoukot (Cablestreet particulars) herättävä kauhua kaupunkilaisissa, mutta murhaaja, joka Vimesin kanssa palasi ajassa taaksepäin on ehkä pelottavinta kaikesta. Vimes ottaa Pseudopolista saapuneen kersantin roolin ja päättää oikoa muutamia vääryyksiä hiukan.

Jatka lukemista ”Terry Pratchett: Night Watch”