Shared rooms (Rob Williams, 2016)

Laslo (Christopher Grant Pearson) ja Cal (Alec Manley Wilson) tuskailevat ystäväpiirin katoamista ruuhkavuosiin kun homotkin alkavat lisääntyä. Juhlapöydästä lähtee viimeinenkin pari sijaissynnyttäjän ponnistuksia odottelemaan ja kadulla vetelehtii joku nuorisolainen (Zeke Masters). Toisaalla Sid (Justin Xavier) juhlii paneskelemalla Greyn (Alex Neil Miller) kanssa ja Dylan (Robert Werner) riitelee kämppiksensä Julianin (Daniel Lipshutz) kanssa huoneensa luvattomasta käytöstä. Sellainen on joulu ilman verisukulaisia. Jatka lukemista ”Shared rooms (Rob Williams, 2016)”

I am Michael (Justin Kelly, 2015)

Kuva elokuvasta, James Franco ja Zachary Quinto istuvat talon portailla nojaten toisiinsa

 

Michael Glatzen tapaus on taas yksi niitä amerikkalaisia paljon puhuttaneita mediasensaatioita jotka eivät juurikaan levinneet maan rajojen ulkopuolella joten nimi ei sanone suomalaisille mitään. Glatze oli homoaktivisti joka kirjoitti XY-lehteen ja kiersi kouluissa puhumassa nuorille homoille ja lesboille 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa – samoihin aikoihin kuin Matthew Shepardin kuolema järisytti heitä. Ainakin I am Michael -elokuva antaa tästä kuvan varhaisena dansavagena. Glatzen mukana oli aina hänen poikaystävänsä Benjie Nycum jonka kanssa hän asui San Franciscossa ja Halifaxissa. Se mikä aiheutti kohun oli Glatzen tuleminen uskoon ja julistautuminen vapaaksi homoseksuaalisesta identiteetistä. Näkyvän persoonan ja blogistin kirjoitusten luonteen muuttuminen lähes päinvastaisiksi sai aikaan petetyksi tulemisen ja raivon tunteita.

Jatka lukemista ”I am Michael (Justin Kelly, 2015)”

Call me by your name (Luca Guadagnino, 2017)

Elio soittaa pianoa, Oliver katselee taustalla. Kuva elokuvasta.

Elio (Timothée Chalamet) joutuu luovuttamaan huoneensa vanhempiensa kesäpaikassa Pohjois-Italiassa Oliverille (Armie Hammer), tuoreimmalle sarjassa joka kesäisiä nuoria tutkijoita jotka tulevat työskentelemään isän (Michael Stuhlbarg) kanssa. Oliver ärsyttää Eliota tavalla joka hämmentää häntä. Kesän edetessä Elio ymmärtää ihastuneensa Oliveriin. Asetelma ja se että Elio on vain 17 saa Oliverin ottamaan etäisyyttä poikaan. Elio kuitenkin tietää mitä haluaa.

Jatka lukemista ”Call me by your name (Luca Guadagnino, 2017)”

Unelmien risteily (Dreamboat, Tristan Milewski, 2017)

Unelmien risteily (Dreamboat) on aikamme dokkari homomiehisten risteilystä. Risteily on kansainvälinen, miehiä tulee Ranskasta, Yhdysvalloista, Saksasta, Belgiasta, Intiasta, Palestiinasta ja lukemattomista muista maista. Jumalattoman suuri risteilyalus seilaa avomerellä jossain päiväntasaajan tienoolla ja joka päivä ja ilta on uudet bileet.

Jatka lukemista ”Unelmien risteily (Dreamboat, Tristan Milewski, 2017)”

Handsome devil (John Butler, 2016)

Ned (Fionn O’Shea) ei odota innolla paluuta uudelle lukuvuodelle sisäoppilaitokseen. Kiusaaminen on hänelle arkipäivää mutta hetken näyttää siltä että hän saisi huoneen yksin käyttöönsä mikä piristäisi asioita hiukan. Valitettavasti viimehetkellä saapuva uusi oppilas, Conor (Nicholas Galitzine), sijoitetaan samaan huoneeseen Nedin kanssa. Käveltyään huoneeseen Conorin tehdessä punnerruksia paidatta Ned on tehnyt diagnoosinsa: häiritsevän komea mutta taas vain yksi uusi rugby-ääliö lisää.

Jatka lukemista ”Handsome devil (John Butler, 2016)”

Loev (Sudhanshu Saria, 2015)

Sahil (Dhruv Ganesh) jättää poikaystävänsä (Siddharth Menon) kotiin ja lähtee viettämään viikonloppua vuoristomökille lapsuuden ystävänsä Jain (Shiv Pandit) kanssa. Jai ei tunnu pääsevän työstään liike-elämässä irti ollenkaan ja Sahilia ärsyttää lyhyen viikonlopun häiriintyminen. Päivällisellä Jai hemmottelee Sahilia ja vuorilla löytyy jälleen se vanha tuttu, hyvä yhdessä olemisen tapa. Paluu sivistyksen ja Jain liiketoimien pariin kaupunkiin kuitenkin saa tilanteen ryöstäytymään käsistä ja Sahil on pakotettu ratkaisemaan ristiriitansa.

Jatka lukemista ”Loev (Sudhanshu Saria, 2015)”

4th Man Out (Andrew Nackman, 2015)

Adamilta (Evan Todd) on ulostuleminen päässyt lipsahtamaan vähän myöhemmäksi ja se alkaa reilu kakskymppisenä tuntua vähän vaikealta kun samojen kavereiden kanssa on tullut hengailtua kotipaikkakunnalla nuoruudesta asti. Chris (Parker Young), Nick (Chord Overstreet) ja Ortu (Jon Gabrus) viljelevät homovitsejäkin niin taajaan ettei homofobian olemassa olosta ole epäilystäkään. Äidilläkin on kiusallinen tapa haikailla menneiden tyttöystävien perään ja yrittää naittaa Adamia lukioheilalle. Mut pakkohan se on joskus kaapista tulla.

Jatka lukemista ”4th Man Out (Andrew Nackman, 2015)”

Aika lähteä (Le Temps qui reste, François Ozon, 2005)

Romain (Melvil Poupaud) pyörtyy kesken muotikuvauksen kamera kädessään ja saa hiukan myöhemmin kuulla että hänellä on levinnyt syöpä. Lääkäri antaa hänelle enintään vuoden, ehkä vain kolme kuukautta elinaikaa ilman säde- ja solusalpaajahoitoja mutta Romain päättää ottaa jäljellä olevan ajan haltuunsa. Irrottautuen kaikista siteistä hän jättää taakseen työn, poikaystävän ja perheen.

{youtube}qW7AdifqU2g{/youtube}

Jatka lukemista ”Aika lähteä (Le Temps qui reste, François Ozon, 2005)”

Tom of Finland (Dome Karukoski, 2017)

Tom of Finland on minulle hyvin tärkeä aihe. Tulin tietoiseksi taiteilijan olemassa olosta varmaankin 1990 Sarjainfo-lehden julkaistua hänestä jutun Puupäähattu-palkinnon myötä. Olin tuolloin 16 ja kipuilin oman homoseksuaalisen heräämiseni kanssa. Samojen teinivuosieni aikaan osuvat Heiner Carown Aika uskaltaa -elokuvan televisioesitys, Queenin ”Show must go on”:in jatkuva soittaminen Freddie Mercuryn kuoleman jälkeen ja Ilppo Pohjolan Daddy and The Muscle Academy -dokumentin televisioesitys. Elettiin siis Toukon viimeisiä elinvuosia ja AIDS-epidemia tappoi miljoonia länsimaissakin kun tehokasta lääkehoitoa ei vielä ollut saatavilla. Ja Tom of Finlandin kuvathan iskevät homoteiniin kuin testosteronileka palleihin.

Vuosien varrella olen lukenut varhaisia MSC Finlandin lehdessä ja myöhemmin Seta/Z/Voltti-lehdessä julkaistuja Toukon haastatteluja, katsonut Beefcaken, Homo-Suomen historian ja Daddy and The Muscle Academyn uudelleen, lukenut F. Hooven Valentinen elämäkerran ja Harri Kalhan kirjan ”Tom of Finland. Taidetta seksin vuoksi”.

Touko Laaksosesta on minulle kaiken näkemäni ja lukemani jälkeen piirtynyt kuva hyvin vaatimattomana mutta myös periksi antamattomana taiteilijana. Hän oli huomattavan nöyrä sen tosiasian edessä että hän oli Vapaudenristin edestä Suomea puolustanut sotaveteraani, joka loi kuvillaan homomiehille ulospääsyn sairaan ja rikollisen epämiehen kaapista positiiviseen itseidentifioitumiseen. Minulle marskit ja kekkoset eivät merkitse mitään, Touko Laaksonen on suurin suomalainen koskaan.

Luvasta kertoa Touko Laaksosen tarina massoille elokuvan muodossa käytiin ankara taistelu Helsinki Filmin ja Special Film Companyn välillä. Olin itse vahvasti jälkimmäisen kannalla ja äärimmäisen pettynyt kun Tom of Finland Foundation asettui tukemaan väärää projektia. No, no love lost there, en ole koskaan voinut sietää sitä fasistista ylimielisyyttä jolla säätiö Toukon perintöä vaalii.

Karukosken Tom of Finland -elokuva kertoo Touko Laaksosen elämäntarinan sotavuosista satojen nahkamiesten eteen estradilla Kaliforniassa 1980-luvun lopulla. Toukon lapsuudesta ja nuoruudesta elokuva ei kerro mitään, se tieto sinun on hankittava esimerkiksi Ilppo Pohjolan dokumentista Daddy and The Muscle Academy tai F. Hooven Valentinen elämäkerrasta.

Jatka lukemista ”Tom of Finland (Dome Karukoski, 2017)”