Kategoriat
Elokuva-arviot

Beginners (Mike Mills, 2010)

Oliverilla (Ewan McGregor) on paljon lautasellaan. Hän ei ole oikeastaan päässyt sinuiksi isänsä (Christopher Plummer) ulostulon kanssa kun isällä todetaan syöpä ja tämä kuolee nopeasti. Eikä hän ole päässyt yli useista epäonnistuneista naissuhteistaan kun Anna (Mélanie Laurent) pyyhkäisee jalat hänen altaan. Vanhempien etäinen suhde kummittelee sekin Oliverin ajatuksissa. Oliver työstää ajatuksiaan työssään piirtämällä.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Desperate remedies (Peter Wells, 1993)

Dorothea (Jennifer Ward-Lealand) omistaa pukuliikkeen Hopessa, Britti-imperiumin äärilaidalla 1800-luvulla. Hänen rakastettunsa Anne (Lisa Chappell) työskentelee myös liikkeessä, mutta aika ei ole otollinen naisten itselliselle elämälle keskenään. Dorothean sisko, Rose (Kiri Mills), on koukussa oopiumiin ja hulttioon nimeltä Fraser (Cliff Curtis), jolta hän sitä saa. Dorothea juonittelee Lawrencen (Kevin Smith) naimaan siskonsa ja huolehtimaan Fraserin pois kuvioista samalla kun avioituu itse häntä omaisuutensa vuoksi epätoivoisesti liehittelevän parlamentaarikon (Michael Hurst) kanssa lunastaakseen vapauden. Vuosien vieriessä parhaatkin suunnitelmat osoittautuvat kuitenkin huonoiksi.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Hääjuhla (Ang Lee, 1993)

Wai-Tung (Winston Chao) on suhteellisen tyytyväinen elämäänsä Simonin (Mitchell Lichtenstein) kanssa. Kivinä kengissä hiertävät vuokralainen, Wei-Wei (May Chin), joka valittaa Wai-Tungin vuokraaman murjun vioista ja puutteista sekä vanhemmat, jotka yrittävät Taiwanista käsin naittaa poikaansa treffipalveluiden kautta. Simon keksii nerokkaan idean kulissiliitosta joka turvaisi Wei-Weille oleskelu- ja työluvan ja Wai-Tungille rauhan naittamiselta. Homma karkaa kuitenkin käsistä kun vanhemmat ilmoittavat saapuvansa Yhdysvaltoihin häitä varten.

Kategoriat
Kirja-arviot

Päivi Hauta-Kasari: Ainoa nainen

Johannalla on unelma-aviomies: Mika tuo kukkia ja suklaata, on huomaavainen, tekee osuutensa kotitöistä marisematta ja pyytämättä ja laittaa hyvää ruokaa. Seitsemän avioliittovuoden jälkeen Johanna haluaisi kuitenkin myös aviomiehen, joka saisi hänet tuntemaan itsensä aistillisesti naiseksi. Aviollisten velvollisuuksiensa välttämiseksi Mika näyttää kuitenkin pakenevan työhönsä, verkkopelaamiseen ja terveysvaivoihinsa. Onnettomuuden kasvaessa Johanna alkaa epäillä toisen naisen osallisuutta, mutta Mika kieltää. Valitettavasti unelma-aviomiehen mukana tuli painajaisanoppi. Kun Mika jää kiinni suihkusta toisen miehen kanssa anoppi osoittautuukin itse helvetin emännäksi eikä sopuisakaan ero ole helppo.

Kategoriat
Elokuva-arviot

As luck would have it (Lorenzo Gabriele, 2002)

Jean-Pierre Muller (Jean-Claude Brialy) herää kuubalaisen rakastajansa, Armandon (Antonio Interlandi) vierestä huomattavan tyytyväisenä vaikka herätyskello on tehnyt lakon ja hän on myöhässä. Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, että oikeus on langettanut hänelle 17-vuotiaan Antoinen (Julien Bravo) huoltajuuden kun vapaaehtoisia ei löydy. Pojan ilmestyminen kuvioihin pistää Jean-Pierren elämän sekaisin ja hätiin kutsutaan Alice (Sabine Haudepin), jonka kanssa Jean-Pierre solmi mukavuusavioliiton vuosia sitten. Tarvitaan kulissi oikeutta ja sosiaaliviranomaisia varten jotta hakemus huoltajuuden kumoamiseksi menisi läpi, sillä professori Muller on aivan liian kiireinen uuden tehtävänsä kanssa ehtiäkseen huolehtia vastentahtoisesta teinistä.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Voitte suudella sulhasta (Dennis Dugan, 2007)

Larry (Kevin James) on yksinhuoltaja isä, joka työssään palomiehenä elää kokoajan vaarassa. Kaupungin tiukan eläke-etuuspolitiikan vuoksi Larry ei voi siirtää eläkkeensä edunsaajaa kuollesta vaimostaan lapsiinsa, joten hän keksi vaihtoehtoisen tavan. Larry suostuttelee parhaan kaverinsa Chuckin (Adam Sandler) rekisteröimään parisuhteen kanssaan kulissiksi jonka varjolla etuuden siirto voidaan tehdä. Valitettavasti kaupunki on tarkkana väärinkäyttäjien varalta ja Larry ja Chuck päätyvät tarkkailuun, joka eskaloi asiat pisteeseen, josta ei ole paluuta.