Kategoriat
Elokuva-arviot

Querelle (Rainer Werner Fassbinder, 1982)

Le Vengeuren saapuessa Brestiin miehistö puhuu sen kuuluisasta bordellista, Feriasta, jonka emännän mies vaatii vaimoaan panemaan haluavia miehiä pelaamaan ensin noppaa kanssan ja häviäjät hän ottaa takaapäin. Tullessaan maihin Querelle (Brad Davis) kohtaa veljensä Robertin (Hanno Pöschi), josta on tullut Ferian emännän rakastaja. Veljesten väkivaltainen viha-rakkaussuhde purkautuu tappeluina. Querelle tekee myös oopium-kauppaa, tappaa rikostoverinsa ja syyttää paikallista rakennusmiestä murhasta. Noppansa Ferian isännän kanssa hän häviää tahallaan ja antautuu myös sen kalustoon kuuluvan korruptoituneen poliisin otettavaksi. Ja kaikkea seuraa salaa etäältä Querelleen ihastunut luutnantti Le Vengeurelta.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Sordid Lives (Del Shores, 2000)

Peggy Williamson on kuollut. Lopun aikoina hän aiheutti pahennusta teksasilaisessa pikku kaupungissa estottomalla käytöksellään ja kuoli lopulta kompastuttuaan yöllä pimeässä motellihuoneessa ukkomiehen lattialle jättämiin puujalkoihin ja lyötyään päänsä. Vainajan sisar, tyttäret, poika, tyttären poika ja ystävät surevat Peggyä ja selvittelevät olosuhteiden vuoksi paljastunutta syrjähyppyä. Keskeisissä osissa ovat homo tyttären poika (Kirk Geiger) joka on karistanut kaupungin tomut jaloistaan ja poika (Leslie Jordan), joka on nuorena suljettu mielisairaalaan koska hän on homo ja pukeutuu naisten vaatteisiin.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Milk (Gus Van Sant, 2008)

Harvey Milk (Sean Penn) on 1970 suuren amerikkalaisen vakuutusyhtiön palveluksessa hajuttomana, mauttomana ja kaikin tavoin huomaamattomana. Hän iskee 40. syntymäpäivänään metrosta nuoren miehen, Scott Smithin (James Franco), josta tulee hänen pitkäaikainen elämänkumppaninsa. Ikäkriisi saa Milkin myös muuttamaan uraansa ja perustamaan Castron kameran San Franciscoon. Harveyn mitta tulee täytyy väkivaltaa yhtä paljon kanssaihmisten kuin poliisien taholta ja yhdessä liikkeeseensä kerääntyneiden aktivistien kanssa hän raivaa useiden epäonnistumisten kautta tiensä Yhdysvaltain ensimmäiseksi avoimesti homoseksuaaliseksi kaupunginvaltuutetuksi. Valtavalla voimainponnistuksella Milkin ympärille kerääntyneet aktivistit torppaavat Yhdysvaltain uskonnollisen äärioikeiston liikkeelle pistämän massiivisen vihakampanjan, joka on viemässä ihmisoikeuden homoilta ja lesboilta kautta maan. Milkin ura päättyy kuitenkin liian varhain ja traagisesti katkeroituneen ex-kollegan käden kautta.