Kaikella rakkaudella

Minulle on muodostunut paha tapa ostaa ja lainata kirjoja, pinota se sänkyni viereen ja jättää lukematta. (Tälle on äskettäiseen tviitin mukaan saksankielessä sanakin, mutta en sitä muista.) Kaveriltani lainaama Kaikella rakkaudella -kirjoituskokoelma teki kuitenkin poikkeuksen tähän sarjaan. Todennäköisesti näin kävi siksi että se on poikkeuksellinen.

Jatka lukemista ”Kaikella rakkaudella”

Geography club (Gary Entin, 2013)

Russell (Camero Deane Stewart) alkaa löytää homon itsestään ja päätyy onnekseen ensimmäisiin kokeiluihin Kevinin (Justin Deeley) kanssa. Tultuaan yllätetyksi Russell ja Kevin kokevat piinaa kun heidät yllättänyt Min (Ally Maki) kutsuu heidät tapaamiseen koulun jälkeen. Vain Russell uskaltautuu paikalle ja käy ilmi että lukion maantiedon klubi onkin salainen hlbtiq-nuorten tukiryhmä. Kevin haluaa kuitenkin varmistaa ettei kukaan koulussa tai joukkueessa saa tietää hänestä. Russell päätyy jatkamaan ryhmässä mutta aloittaa samalla joukkuessa. Russellin lupaava ura jää kuitenkin lyhyeksi kun pettynyt pissis levittelee koulun täyteen lentolehtisiä joissa Russell outataan. On aika tehdä valintoja avoimuuden suhteen.

{youtube}oQb2-a685sw{/youtube}

Jatka lukemista ”Geography club (Gary Entin, 2013)”

Shank (Simon Pearce, 2009)

Cal (Wayne Virgo) hakkaa Nessan (Alice Payne) dominoiman jengin mukana satunnaisia uhreja ja katselee salaa parasta kaveriaan, Jonnoa (Tom Bott). Omalla ajallaan hän etsii netistä anonyymejä miehiä panemaan itseään ja runkkaa myöhemmin kuvauttamilleen panoille. Jotain kuitenkin liikahtaa kun uhriksi valikoituu ranskalainen kesäkoululainen, ilmeinen neitihomo, ja Cal asettuu poikittain jengin tielle.

Jatka lukemista ”Shank (Simon Pearce, 2009)”

Breakfast with Scot (Laurie Lynd, 2007)

Scot (Noah Bernett) tipahtaa Samin (Ben Shenkman) ja Ericin (Tom Cavanagh) syliin kun hänen äitinsä kuolee eikä Samin hulttioveljeä tavoiteta Brasiliasta. Ericin kaappiin tämä ei sovi: eihän ex-jääkiekkotähti ja urheilutoimittaja voi elää toisen miehen kanssa eivätkä lapset ole koskaan sopineet Ericin elämään. Scot osoittautuu vieläpä melkoiseksi pakkaukseksi alakouluikäisten joukossa ja Ericin on tultava sinuiksi homoutensa ja isyyden kanssa.

Jatka lukemista ”Breakfast with Scot (Laurie Lynd, 2007)”

Aika uskaltaa (Heiner Carow, 1989)

Philipp (Matthias Freihof) opettaa lukiossa ja seurustelee Tanjan (Dagmar Manzel) kanssa. Tanjan ystävän, Jakobin (Axel Wandtke), vierailu yllättää Philippin ja palauttaa mieleen nuoruuden tapahtumat, jotka rikkoivat poikien välit. Humalainen reissu homokapakkaan tutustuttaa Matthiakseen (Dirk Kummer) ja vanhaan homomieheen, jonka tarina lopulta pistää asiat Philippille mittasuhteisiin. Väliin mahtuu kuitenkin kipeitä törmäilyjä häpeän, itseinhon, pelon ja hämmennyksen saattelemina.

Jatka lukemista ”Aika uskaltaa (Heiner Carow, 1989)”

You should meet my son (Keith Hartman, 2010)

Brian (Stewart Carrico) istuu joka sunnuntai miesystävänsä Dennisin (Brett Holland) viereen Mae-äitinsä (Joanna McGee) ja Rose-tätinsä (Carol Goans) kanssa ruokapöytään vastassaan uusi morsiankandidaatti. Ulostuleminen on päässyt venähtämään eikä siitä tule mitään. Suhteen mentyä karille vanhoille rouville vihdoin kirkastuu mikä Brian on miehiään vaikka tunnustusta ei vieläkään irtoa. Maailman historian nopeimman ulostulokriisin jälkeen rouvat päättävät hankkia Brianille miehen ja suuntaavat lähimpään homokapakkaan.

Jatka lukemista ”You should meet my son (Keith Hartman, 2010)”

Ollako vai eikö olla? (Frank Oz 1997)

Lukiossa äidinkieltä ja kirjallisuutta opettava Howard (Kevin Kline) valmistautuu häihinsä ja jännittää tulevan vaimonsa (Joan Cusack) kanssa saako lukion entinen oppilas Cameron (Matt Dillon) Oscarin. Oscarin juhliminen kotikatsomoissa ympäri Greenleafin pikkukaupunkia kääntyy nopeasti järkytykseksi kun Cameron outtaa Howardin vastaanottopuheessaan. Ehkä eniten järkyttynyt on Howard itse, joka pitää itseään heterona – Barbara Streisand faniudestaan huolimatta.

Jatka lukemista ”Ollako vai eikö olla? (Frank Oz 1997)”

Arnold (Paul Bogart, 1988)

Arnold (Harvey Fierstein) on vanheneva drag queen joka omien sanojensa mukaan on nainut enemmän miehiä kuin Raamatussa – Vanha ja Uusi Testamentti yhteenlaskettuna – nimetään. Kaikki ovat tulleet ja menneet vaihtelevan ajan kuluessa.
1971 Ed (Brian Kerwin) pyrkii homokapakassa kyynisen kuoren läpi ja onnistuukin iskemään Arnoldin. Lyhyt suhde kuitenkin kariutuu kun Ed tapailee Laurelia (Karen Young). 
Pari vuotta myöhemmin Arnold tapaa Alanin (Matthew Broderick), jonka kanssa suhde kestää vuosia. Juuri kun Arnold ja Alan ovat saamassa 15-vuotiaan Davidin (Eddie Castrodad) sijoitukseen tähtäimessä adoptio ja muuttavat tätä varten suurempaan asuntoon, Alan pahoinpidellään hengiltä.
Pari vuotta myöhemmin Ed punkkaa Arnoldin sohvalla Laurelin heitettyä hänet ulos Arnoldin äidin (Anne Bancroft) tullessa käymään. Äiti ei myöskään tiedä Davidistä ja edessä on viimeinen erä.

Jatka lukemista ”Arnold (Paul Bogart, 1988)”

Just a Question of Love (Christian Faure, 2000)

Laurent (Cyrille Thouvenin) on onneton nuori homomies. Hän ylläpitää kämppiksensä, Carolen (Caroline Veyt) avulla vanhemmilleen kulissia heteroudesta ja parisuhteesta. Syykin ymmärrettävä, hänen äitinsä ja isänsä ovat hyvin homofobisia ja äidin sisar miehineen heitti Laurentin serkun Marcin ulos kotoaan kun tämä tuli ulos eivätkä vielä tämän kuollessa sairaalassakaan menneet tapaamaan tätä. Laurent purkaa ahdistustaan vetämällä maatalouskoulunsa risaiseksi. Kaikki saa yllättävän käänteen kun Laurent sijoitetaan harjoitteluun tutkimusta tekevälle puutarhalle, jota ylläpitää Cédric (Stéphan Guérin-Tillié) äitinsä kanssa. Laurent ja Cédric rakastuvat ja alkaa ulostulodraama.

Jatka lukemista ”Just a Question of Love (Christian Faure, 2000)”

Suku on pahin

Kevät ja kesä ovat sukujuhlien kulta-aikaa. Kevään päätteeksi juhlitaan ylioppilaita ja muita valmistuneita ja kesällä on tarjolla koko joukko häitä, rippijuhlia ja Prometheus-juhlia. Sukujuhlat tarjoavat itseään etsivälle tai itsessään ei-heteroseksuaalisia piirteitä tunnistavalle nuorelle aivan omanlaisiaan piinapenkkejä.

Jatka lukemista ”Suku on pahin”