Suomalainen itsenäisyyspäivän juhlinta inhottaa minua. Pasifistina vierastan erityisesti sen militaristista luonnetta mutta viime vuosikymmeninä kansallis- ja muukalaisvihamielisten vähemmistöjen nousu päivän valokeilaan syljettää minua myös. Aivan tuoreimpana tietoisesti tehty eriarvoisuutta lisäävä politiikka nostaa vallan harjalla keikkuvien pröystäilevät, kuninkaallista loistoa tavoittelevat, itsenäisyyspäivän juhlat kättelyjonoineen irvokkaaseen ja häpeälliseen kontrastiin leipäjonojen kanssa.
Juhlisin paljon mieluummin itsenäisyyden tärkeimmän ilmentymän, suvereenin lainsääntövallan, kautta saavutettuja yhteiskunnallisia kehitysaskelia. Tilaa minun itsenäisyyden juhlimisessani olisi myös luovuudelle taiteen ja keksintöjen kautta.
Kun tänä aamuna aloin miettiä mitkä olisivat sellaisia lakeja jotka mielestäni ilmentävät parasta suomalaisuudessa, ensimmäisenä mieleeni nuosivat päätös liittyä Euroopan unioniin (1994) ja kaksiportainen tie yhdenvertaiseen avioliittolakiin (2014, 2001). Tätä kirjoittaesani tajuan, että kansalaisaloitejärjestelmän käyttöönotto (2011) kuuluu ehdottomasti tälle listalle myös. Aiemmin tänään lisäsin listalle perustuslain uudistamisen tämän vuosituhannen kynnyksellä (1998-99). Mielestäni kansanvaltaa tukevat myös kansalaisten sivistys- ja hyvinvointitasoa erittäin merkittävästi nostaneet neuvolajärjestelmän yhtenäistäminen (1944), oppivelvollisuus (1921) ja peruskoulujärjestelmään siirtyminen (1968). Näiden säädösten päättämisajankohtia jahdatessani päätin nostaa listalle yhdenvertaisuuden vahvistamisen uuden perustuslain ja EU-jäsenyyden jälkimainingeissa (2004) ja yhden, ilmeisesti suomalaisen, oikeuskeksinnön, päiväsakon (1921). Yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta en nosta listalle, koska sehän ei ole itsenäisyyden saavutus, vaan meille keisarin armosta annettu jo ennen itsenäistymistä – toki sen aikaansaamisessa on suomalainen ajatusmaailma ja sisukkuus parhaimmillaan.
Suomalainen nerokkuus ja kekseliäisyys tulee esille vaikkapa viiden nobelistimme kautta – kymmenen pistettä ja papukaijamerkki jos osasit nimetä myös sen 1967 lääketieteen jaetun Nobelin saaneenkin – mutta eihän se näihin rajoitu. Suomalainen muotoilu, arkkitehtuuri mukaan luettuna, on maailmalla varsin arvostettua. Meillä on maailman luokan muusikkoja, kuvataiteilijoita ja paljon käännettyjä kirjailijoita. Sibelius, Jansson, Laaksonen, Simberg, Enckell, Kuusisto, Aallot, Lönn, Borg, Saarinen, Oksanen… Listaa mestariluokan luovista suomalaisista voisi jatkaa vielä helposti kolmin–nelinkertaiseksi mutta pelkään että se olisi yksin minun tekemänäni hiukan arkkitehtuuripainotteinen ja muutoinkin taiteellisen sivistymättömyyden vääristämä.
En halua väheksyä sitä velkaa jota kannamme itsenäisyydestämme taistelleille sukupolville mutta koen että heitä käytetään keppihevosina eikä heidän sanojaan kuulla tai ymmärretä. Veteraanien viestihän kaikuu myös Linnan palvotussa teoksessa, joka puhuu ihmisistä velvollisuuden pakottamina tekemässä kauheita asioita, kärsimässä ja menettämässä. Touko Laaksonen harvoin puhui sotakokemuksistaan päivänvalossa mutta ne harva viittaukset puhuvat myös kauheudesta ja haaskauksesta. Sodan kokeneet puhuvat säännönmukaisesti rauhan ensisijaisuudesta. Jospa ei siis korostettaisi poikkeusoloja vaan itsenäisen rauhan saavutuksia.