Viime tiistaista (12.10.2010) A2 Teema: Homoiltaa on seurannut mittavat keskustelu ja protestiaalto kristilliskonservatiivisuutta vastaan. Omaan kaveripiiriini Facebookissa on valikoitunut (ja valikoitu) oikeastaan vain liberaaleja kristittyjä ja erilaisia kirkkoon kuulumattomia tai siitä eronneita henkilöitä. Tämän kirjoituksen pontimena ovat toisen aallon vastaukset eli protestien herättämät viestit liberaaleilta kirkon jäseniltä.

Vältin ohjelman katsomista kaksi päivää peläten sitä miten raivoihini se minut saisi. Pelko osoittautui turhaksi sillä minua hymyilytti ja nauratti suurimman osan ohjelman ajasta. Olen päässyt yli sen, että Raamatulla päähän lyöminen sattuisi tai suututtaisi; siitä on tullut minulle vain kärpästen surinaa korvissani. Keskustelussa pisimmän korren veti tällä kertaa liberaalijoukkue, jonka tähtipelaajiksi nostan Manne Maalismaan ja Tarja Sandbergin. Mainiota tukea tarjosivat iltaa kuvittanut Pertti Jarla ja häpeämättömän säädyttömiä kommentteja heittänyt Mikko Roiha. Yleensä varsin vakuuttavat Oras Tynkkynen ja Kenneth Liukkonen jäivät tällä kertaa vaisuiksi. Konservatiivijoukkueen tähdiksi nousivat omaan pikku valtakuntaansa päänsä sisällä lukkiutunut Pasi Turunen, luudaltaan hetkeksi hypännyt Päivi Räsänen ja heteronormatiivisuuden kivijalan muodostavia edustanut trolli Sonja Falk. Sitä millä Kimmo Janas tai Pentti Oinonen lunastivat lippunsa lähetykseen emme ehkä koskaan saa tietää.

Ehdin ennen ohjelman katsomista, näkemiini Facebook-kommenteihin perustuen, pahoitella sitä, että kirkko menettää jäseniään "ulkoparlamentaaristen" vaikuttajien (Räsänen, Oinonen) vuoksi. Ohjelman katsominen oikaisi tuon väärinkäsityksen. Paikalla olleista Sonja Falk edusti kirkon hallinnon maallikkojäsentä ja Matti Repo johtoa eivätkä he lausunnoissaan jääneet yhtään Räsäselle tai Turuselle. Kirkkoa voi sanoa edustetun myös liberaalilta puolelta, sillä olihan paikalla myös Leena Huovinen. Nämä tosiasiat yhdistettynä myöhemmin arkkipiispan suulla esitettyihin kannanottoihin vievät täysin pohjan väitteiltä ettei ohjelma olisi antanut tasapainoista kuvaa kirkon kannasta.

Räsänen on myös antanut ymmärtää että toimituksen valinnat osallistujista ja se että media kiinnitti huomiota kirkon jäsenpakoon sen alkaessa olisivat olleet suurempia sitä aaltoon kuin ohjelmassa esitetyt näkemykset kristillisestä homoseksuaalisuuskäsityksestä. Niinpä niin, Päivi, syyhän ei tietenkään ole itsessä vaan aina on joku muu syntipukkina parempi.

Myöhemmässä kritiikissä kristillisteokraattisen puolueen edustajat ovat tarttuneet toiseen perustuslailliseen oikeuteen, sananvapauteen, kun heidän näkemyksiään on kritisoitu. Minusta tämä on aika paksua: sananvapaus ei voi tarkoittaa monotonian vaatimusta vaan se sisältää lähtökohtaisesti mahdollisuudeen kritiikkiin. Sananvapautta voidaan myös rajoittaa jos oikeutta käytetään ḿuiden perustuslaillisten tai ihmisoikeuksien loukkaamiseen kuten esimerkiksi väkivallantekoihin kehottamiseen tai muuhun vihapuheeseen. Kristillisteokraattien kritiikki on kuitenkin täysin perusteetonta, sillä se nousee suositun tv-esiintyjän, Jari Tervon, blogista, jossa ei puhuta vihapuheesta ollenkaan. Tervo ei edes esitä mitään uutta vaan toistaa jo usein esitetyn näkemyksen, että Raamatun tekstien käyttäminen syrjinnän perusteeksi on ihmisvihaa. Tervon kritiikki kristillisteokraattien, erityisesti Päivi Räsäsen, kaksinaismoralismiin ja tekopyhyyteen onkin erittäin osuvaa.

Arkkipiispa Kari Mäkinen julkaisi perjantaina vetoomuksen harkinnan ja keskustelun puolesta. Mäkinen ei ota julkilausumassaan suoraan kantaa kirkon näkemykseen homoseksuaalisuudesta, vaan viittaa ihmisten toiveisiin. Tilanteessa jossa lähetyksessä toinen piispa on esittänyt kielteisen kannan osana konservatiivisen heterofasismin aaltoa tämä on täysin riittämätöntä. Älykäs lukija ymmärtää että joko piispa ei halua tai ei voi sanoa selkeämmin olevansa eri mieltä tai kirkko on todella tätä mieltä. Kumpikaan ei ole eroaville hyväksyttävä vaihtoehto, joten Mäkisen kannanotto on täysin turha. Olen odottanut että Kuopion piispa Wille Riekkinen tekisi uroteon kirkon hyväksi ja antaisi jälleen ulos ehdotonta hyväksyntään viestivän lausunnon. Hänhän on ollut kirkon rohkein ja edistyksellisin piispa ja jo 2009 Aamulehdelle antamassaan haastattelussa linjasi että kirkon pitäisi siunata mies ja naispareja. Mikään vähäisempi kannanotto ei tässä tilanteessa hillitse erotahtia. Mallia voi hakea vaikkapa episkopaalipiispa John Shelby Spongin mainiosta manifestista vuoden takaa.

Arkkipiispan kyvyttömyys ottaa kantaa on hyvin linjassa kirkon yleisen viestinnän kanssa. Vasta viimeisen vuoden aikana on ollut nähtävissä merkkejä aktivoitumisesta. Tähän saakka keskustelua on käyty tulitaisteluna liberaalin ja konservatiivisen laidan välillä suurimman osan kirkon jäsenistä ja työntekijöistä jäädessä keskelle ihmettelemään. Kirkon työntekijät on useissa mielipidemittauksissa osoitettu keskimääräistä kirkkokansaa liberaalimmaksi joukoksi ja siksi tämä hiukan ihmetyttää. Vastaus kuuluu useimmiten, että kukaan ei oikeastaan voi puhua kirkon suulla kun kirkko ovat kaikki. Kauhean kaunis ajatus, mutta entisenä ylioppilasliikkeen aktiivina voisin sanoa saman olevan teoriassa totta ylioppilaskunnasta. Käytännössä se on kuitenkin korulause jolla ei ole mitään merkitystä. Jos kirkon liberaalit ja johtajat eivät esitä mielipidettään aina kun joku konservatiivi niin tekee, syy vääristyneeseen kirkkokuvaan on liberaaleissa, ei konservatiiveissa. On aivan turha piilotella kasvottoman seurakunnan takana tai syyttää mediaa vääristelystä jos ei ole itse valmis pistämään vastaan. Hiljaisuus on hyväksynnän merkki. Näin kirkon liberaalit ja työntekijät ovat ihan itse kaivaneet hautansa. Tilanteeseen sopii tuntemattoman kirjoittajan runo "I am only one person" Rosa Parksista tai Martin Niemöllerin saman henkinen ajatelma.

Vastaavia kannanottoja on kuultu mm. piispojen Askola ja Heikka sekä Vihreiden Kirsi Ojansuun ilmaisemina. Kaikki edellä mainitut pitävät kirkosta eroamista vääränä ratkaisuna ja haluavat jäsenten aktivoituvan vaikuttamaan kirkossa. Vaikuttaminen kirkossa ei ole kuitenkaan sama kuin vaikuttaminen demokraattisessa järjestelmässä. Kirkko on lähtökohtaisesti opin ylläpitäjä ja sen demokratia on päälleliimattua. Tämä näkyy sen hallinnon järjestämisessä jonka väitän järjestetyn demokraattista ohjausta laimentamaan. Tarkastellaanpa asiaan muutosta haluavan liberaalin näkökulmasta. Jos haluaisin ehdolle seurakuntaneuvostoon ja yhteiseen kirkkovaltuustoon, minun pitäisi ensin selvittää mihin seurakuntaan kuulun. Hommahan ei ole ollenkaan suoraviivaista, Kuopion kaupungin alueellakin toimii peräti seitsemän seurakuntaa eikä niiden sivuilta löydy aivan käden käänteessä tietoa mihin minä kuuluisin. Tämä tarpeeton ja tehoton sirpaloituminen kaupungin sisällä on ensimmäinen este muutokselle: ei riitä että löydän Kuopiosta tarvittavan määrän ehdokkaita ja ehdolleasettajia vaan minun on löydettävä heidät yhden seurakunnan alueelta. Kirkollisvaalien äänestysaktiivisuus on tunnetusti säälittävä, joten läpi pääsemisen pitäisi olla helppoa kun vain saan kirkkoon kuuluvat kaverini äänestämään. Mutta jotta todellista muutosta tapahtuisi, ei riitä että pääsen läpi omassa seurakunnassani vaan minun on valikoiduttava läpi vielä toisissa vaaleissa kirkolliskokousedustajaksi. Kirkolliskokous on siis äänestäjän näkökulmasta valitsijamiesmenettelyllä valittu välillisen demokratian toimielin. Äänestäjällä ei myöskään ole koko valta käsissään sillä 108:sta kirkolliskokousedustajasta yksi on valtioneuvoston nimeämä ja toinen edustaa saamelaiskäräjiä. Seuraavat kymmenen paikkaa menevät piispoille, piruntorjuntaohjus mukaan luettuna, ja sitten vielä 32 paikkaa papistolle. Lopulta vain 64 paikkaa on tämän polven välillisen demokratian päässä. Kun kokoukselta edellytetään vielä 3/4 enemmistöä tärkeissä kysymyksissä, minulla ei ole todellista valtaa muuttaa mitään kirkossa. En tässä edes puutu menettelytapoihin, jotka ovat järjettömän hitaat, mutta älkää yrittäkö väittää minulle mustaa valkoiseksi - kirkko ei ole demokraattinen yhteisö! Vähin mitä pitäisi tehdä, on siirtää kirkolliskokousedustajien valitseminen osaksi seurakuntavaaleja.

Edellä esitetystä johtuen kirkko on äärettömän hidas muutoksessa. Tässä onkin yksi tämän hetkisen kriisin keskeisiä tekijöitä: jäsenet ovat kyllästyneet odottamaan. Liberaalin arkkipiispan ja parin liberaalin piispan valinta ja vähäinen liberaalin viestinnän lisääntyminen eivät kykene häivyttämään muistista niitä katkeria pettymyksiä jotka liittyvät "Rakkauden lahjaan" ja kahteen kirkolliskokousaloitteeseen. Kirkon kanta homoseksuaalisuuteen on vieläkin ilmaistu 1984 julkaistussa "Kasvamaan yhdessä" julkaisussa. Sen odotettiin päivittyvän kun kirkko kaksi vuotta sitten julkaisi uuden seksuaalieettisen kirjan "Rakkauden lahja". Kirjaan ei syntynyt yhteistä linjausta homoseksuaalisuudesta vaan asia jätettiin käsittelemättä ja kolme piispaa, mm. Kuopion Wille Riekkinen, jättivät sen allekirjoittamatta. Tällainen litsari päin näköä ei unohdu heti! Kirkolliskokousaloitteet jotka koskivat homoseksuaalien työntekijöiden asemaa ja mies- ja naisparien siunaamista taas eivät johtaneet mihinkään. Tätä taustaa vasten ainoat suuren homoillan keskustelusta liberaaliin suuntaan poikkeavat näkemykset ovat vetelien puheiden tasolla.

Viestinnässä on keräilty irtopisteitä myös pyhittämällä kirkon lapsi- ja nuorisotyötä ja vetoamalla sen puolesta. Kirkolla on noin 4,2 miljoonaa jäsentä ja sen vuositalous on liikevaihdolla mitattuna melko tarkkaan 1 miljardieuroa josta jäi viime vuonna reilu parikymmentä miljoonaa euroa ylijäämää. Nyt tämän keskustelun saldona tähän mennessä eronneet vajaat 16 000 jäsentä vievät mukanaan vajaan 5 miljoonaa euroa. Vaikka tästä tulisi vielä vuotta 2008 vilkkaampi erovuosi kirkolle, vaje olisi silti vain 1% jäsenistä ja 15 miljoonaa euroa. Älkää tulko minulle noilla luvuilla itkemään lapsista, kyse on priorisoinneista jos ei tuosta rahasta voi ylläpitää lapsi- ja nuorisotyötä. Toki on huomattava, että em. laskelmissa käytetty Iltasanomien arvio noin 300 euroasta per jäsen per vuosi on varmaankin alakanttiin. Eroajat ovat todennäköisesti paremmin koulutettua ja palkattua väestön osaa nuoremmasta päästä. Tietysti erot kohdistuvat myös seurakuntiin eri tavoin, suurimmat kaupungit todennäköisesti menettävät suhteellisestikin eniten.

Irvokkuuden huippu keskustelussa ovat kristillisteokraattiset salaliittoteoriat ja kaksinaismoralismi. Päivi Räsänen ja Asmo Maanselkä, jotka kesällä pitivät Pride-iskuja provosoivien homojen omana vikana, eivät nyt voi ymmärtää miten heidän henkilöään vastaan voidaan hyökätä niin törkeällä tavalla kun he vain ilmaisevat sitä mikä on Raamatun mukainen kanta. Tuokaa nyt jo kiireesti tuhkaa tai ristit joilla roikkua näille kahdelle! Sunnuntaina Facebookissa alkoi levitä kristillisteokraattien eduskuntavaaliehdokas Jouko Pihon paranoidi salaliittoteoria homojen piiloagendasta. Virnistyttääkö? Niin minuakin, mutta katsokaapa Päivi Räsäsen aiempia julkisia lausuntoja: hän on ilmaissut aivan vastaavia ajatuksia. Kumpikaan ei kuitenkaan tuota mitään uutta tai omaperäistä: gay agenda on yksi amerikkalaisen poliittisen retoriikan vanhoja lyömäaseita vailla minkäänlaista totuuspohjaa.

Mitkä sitten ovat mahdollisia ratkaisuja? Ensinnäkin minun on tapakristityn kasvatuksen saaneena ateistina todettava, että järjellä ei voi kieltää Raamatun homoseksuaalisuuden kieltoja. Toisaalta järjellä ei voi myöskään väittää, että nuo kiellot olisivat keskeisessä osassa kristillistä etiikkaa. Itseasiassa kaikki lukion oppimäärän mukaan kristillisen etiikan keskeiset lähteet johtavat sovellettuina täysin päinvastaiseen suhtautumistapaan. Raamattu on keskenään ristiriitainen teos ja eettisenä koodistona onnettoman riittämätön ja epätasainen. Siispä järkiperäisesti on joko myönnettävä että Raamattuun perustuen positiivista suhdetta homoseksuaalisuuteen ei voida luoda tai luotava jokin pragmaattinen tulkintatapa, jolla ongelma ratkaistaan. Tekopyhät fundamentalistit nousevat tässä kohtaa takajaloilleen ja mölisevät paheksuvasti, mutta turhaan. Nyt "Homouden kauhistus herättää kysymyksiä" -otsikolla netissä leviävä, alunperin amerikkalaiselle radioneuvojalle, Laura Schlessingerille, osoitettu ivakirje, osoittaa erinomaisesti että Raamatussa on lukemattomia kohtia jotka nykyään ohitetaan ja joita vastaan toimimme arkisesti.

Minulle tämä ristiriita on siis henkilökohtaisesti täysin yhdentekevä. Ongelmallista tämä on uskovaisten homoseksuaalien kohdalla. Tähän tiukasti arjen pastoraalisessa työssä kiinni oleva Leena Huovinen tarttui hyvin homoillassa. Minusta onkin erikoista, että maassa jossa erilaisia kristillisiä lahkoja on enemmän kuin on hyväksi, yksikään niistä ei ole muodostunut liberaaleista kristityistä. Jos katson maailmalle ainakin anglikaanisen ja luterilaisen kirkon piirissä tai niistä irrottautuneina toimii satoja kristillisiä yhteisöjä jotka ovat edellä esitetyn ongelman ratkaisseet positiiviseen lopputulokseen. Miksi satojentuhansien yhdistysten maassa ei ole kilpailijaa kirkolle? Ehkäpä nykyinen eroaalto viimein muodostaa niin suuren irrallisten kristittyjen joukon, että tällainen syntyy. Taloudellisestihan tämä ei ole aivan mutkatonta, mutta jos eronneet ovat valmiit sijoittamaan yhdistykseen edes 75% siitä mitä aiemmin kirkolle antoivat, yhteisöllä on vankka taloudellinen pohja! Kilpailuasetelma tekisi kirkolle erittäin hyvää. Se pakottaisi kilpailemaan jäsenistä ja toimintatavoista ja johtaisi viimekädessä kirkon erityisaseman purkamiseen.

Log in to comment
Tero Kankaanperä hahmo
Tero Kankaanperä vastasi aiheeseen: #55 18.10.2010 21:49
Jutun julkaisemisen jälkeen on ilmestynyt muuta hieno puheenvuoro jotka haluan teidän lukevan ja katsovan:

YLE 18.10. Piispat: Kirkon selkeytettävä homolinjaansa
yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/10/piispat_kirkon_selkeytettava_homolinjaansa_2068806.html

Ville Ylikahri 18.10. It gets better
www.villeylikahri.fi/?p=494

18.10. Muutamien yksittäisten kirkon työntekijöiden hieno henkilökohtainen kannanotto: Kaikki toisiaan tarvitsee


Savon sanomat 17.10. Sami Vainio: "Kristityt maallisella tuomiolla"
www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/kristityt-maallisella-tuomiolla/608268
Tero Kankaanperä hahmo
Tero Kankaanperä vastasi aiheeseen: #56 19.10.2010 14:16
Tässä vielä kaksi äärimmäisen osuvaa puheenvuoroa:

Esko Valtaojan kolumni "Homoilua, taas kerran" Turun Sanomista 19.10.
www.ts.fi/online/mielipiteet/kolumni/167507.html

Jami Järvisen kolumni "Kuka sai kakkosta homoilta" Kansan uutisista 19.10.
www.kansanuutiset.fi/blogit/jami-jarvinen/kuka-sai-kakkosta-homoilta

Discuss this article

HUOM: Olen jättämässä kommenttia keskusteluun vieraana.