Laatuosaaminen

Minulla on kattava osaaminen GxP- että ISO-laatujärjestelmistä. Ymmärrän laatujärjestelmien perusperiaatteet ja osaan laatia laatukäsikirjoja, toimintaohjeita, mittaristoja ja indikaattoreita sekä arvioida ja auditoida laatujärjestelmiä. Kuvaus osaamisen hankkimisesta ja kokemuksestani laatujärjestelmistä on jatkona.

Farmaseutin tutkintooni sisältyy Good Manufacturing Practice (GMP), Good Laboratory Practice (GLP) ja Good Clinical Practice (GCP) määräyksiin perehdyttävät opinnot. Olen noita GxP-järjestelmiä myös soveltanut työssäni Kymenlaakson keskussairaalan apteekissa ja laatinut analyysivaakaan liitettävälle tiheydenmäärityslisälaitteelle toimintaohjeen.

Proviisoriopintojeni yhtedessä olen osallistunut Kuopion yliopiston laatujärjestelmätyöhön monella tasolla. Kuopion yliopisto sai 21.11.2006 kansainvälisen ISO 9001 laatusertifikaatin opetustoiminnolleen. Olen saanut yliopiston sisäisille auditoijille annetun puolen päivän koulutuksen yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskuksen kautta sekä yliopiston laatupäällikön opiskelija-auditoijille järjestämän erillisen iltakoulutuksen. Olen osallistunut viiden yliopiston yksikön (neljän tutkimusta tekevän ja opetusta antavan laitoksen sekä yliopiston taloushallintoyksikön) auditointiin. Olen osallistunut yliopiston laatujärjestelmään kuuluviin vuosittaisiin johdonkatselmuksiin kaksi kertaa ollessani yliopiston johtoryhmän jäsen ja ollut jäsenenä yliopiston laatuindikaattoreita ja -mittareita valmistelleessa työryhmässä. Olen ollut haastateltavana opiskelijana Korkeakoulujen arviointineuvoston auditoidessa Kuopion yliopiston.

Proviisoriopintoihini olen sisällyttänyt lisää laatujärjestelmiin liittyviä opintoja ja niiden yhteydessä laatinut yhdessä Kati Aution kanssa Kuopion yliopiston ylioppilaskunnalle laatukäsikirjan alkuvaiheen vertaistuutoritoimintaan. Alkuvaiheen vertaistuutoritoiminta auditointiin osana SFS Inspectan ulkoista auditointia 2008. Alkuvaiheen vertaistuutorointi sai auditointiraportissa yksinomaan hyvää palautetta.


Kommentoi tätä artikkelia