Chiron  (Alex R. Hibbert / Ashton Sanders / Trevante Rhodes) tapaa elämäänsä vahvimmin vaikuttavan ihmisen, Juanin (Mahershala Ali), paetessaan kiusaajia hylättyyn asuntoon jota narkkarit käyttävät piikitysluolanaan. Juan vie Chironin kotiinsa jossa Terese (Janelle Monáe) saa pojan puhumaan. Chiron yöpyy Juanin ja Teresan luona mutta aamulla Juan palauttaa pojan kotiinsa äidilleen (Naomie Harris). Seuraavan kerran äidin ryyppäämistä, narkkaamista ja huoraamista paetessaan Chiron löytää itsensä Juanin pihalta ja ui öisessä meressä. Teresasta ja Juanista tulee Chironin vaikean nuoruuden turva ja Juanista Chironin miehen malli jonka kuvaksi hän itsensä rajun aikuistumisensa kautta muokkaa.

Moonlight on erittäin vaikuttava elokuva. Kävimme sen katsottuamme ystäväni kanssa juomassa lasilliset ja puhumassa elokuvasta koska mutusteltavaa tuntui riittävän. Tätä reilu viikko myöhemmin kirjoittaessani olen entistä vahvemmin sitä mieltä että elokuvakokemus hyötyisi uusinnasta.

Chironin lapsuus, nuoruus ja aikuisuus esitetään kolmena jaksona elokuvaa joka ei ole ollenkaan niin fyysisellä tavalla väkivaltainen kuin traileri antaa ymmärtää. Väkivaltaa eri muodoissaan kyllä riittää, mutta se turpaan mättäminen ei ole ollenkaan noin vahvassa roolissa kuin trailerissa. Chironia kiusataan koulussa lapsena ja nuorena. Hänellä ei ole turvallista kotia joka tasapainottaisi koulupäivien ikävyyksiä. Chironin suhde äitiinsä on traaginen ja sille luotu 'closure' on suurinpiirtein uskottava. Sen sijaan Juanin kuolema – jonka näyttämättä jättämisen on täytynyt olla tuotannon vaikeimpia päätöksiä amerikkalaiselle filmiryhmää – ja se miten Chiron on aikuistuessaan rakentanut itsensä tämän kuvaksi on yhtä aikaa ymmärrettävää ja hämmentävää.

Vahvimmaksi tuntumaksi Moonlightista minulle jäikin se miten monin tavoin rikkinäiseksi ja keskenkasvuiseksi herkkä ihminen voi jäädä ilman perusturvaa lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Moonlight on vähäeleinen ja siinä on jotain ikävällä tavalla suomalaista: elokuvassa tapahtuu merkittäviä ja dramaattisia asioita mutta niitä ei pysähdytä käsittelemään tai kommentoimaan vaan tarina etenee kuin juna. Yhdysvaltalaiselle elokuvalle tämä on tietysti harvinaista ja onkin helppo nähdä miksi se voisi vedota yleisöön rapakon takana. Elokuva ansaitsee useimmat kahmimansa palkinto, mutta aivan nostamansa hypen arvoinen se ei ehkä ole. Toki valkoinen kaveri täältä Pohjolan lintukodosta ei varmasti ole oikea henkilö arvioimaan miten onnistunut tämä ensimmäiseksi mustaksi homoleffaksi kuvattu tuotanto on tuon toisen kulttuurin kuvauksessaan. Kouluarvosana 9. 

Lisää elokuvasta Wikipediasta.

Log in to comment

Discuss this article

HUOM: Olen jättämässä kommenttia keskusteluun vieraana.